Otsikko julistaa vapauttani. Monen kulmakarvat nousevat. Miten niin vapaa? No täytyy myöntää, että olen pankkini kanssa kimpassa vielä monta kymmentä vuotta, kotona on kaksi lasta, joiden elatusvastuu jatkuu vuosikymmeniä, vaimokin varmaan sanelee tekemisiäni, töissä pitää käydä joka arkipäivä (ja usein myös öisin). Miten niin vapaa?
Vapauteni liittyy siihen, että olen poikkeuksellisessa tilanteessa artistina olemisen suhteen. Minua eivät sanele mitkään ulkoiset tekijät. Ei ole levy-yhtiötä, ei ole painetta elättää itseään musiikilla, ei ole painetta siitä “menestyykö” tuleva Jälkeen surutyön albumini ollenkaan tai lähes ollenkaan. EI ole mitään rajoitteita tai painolastia. Toki harrastukset maksavat, enkä ole miljonääri, mutta harrastukseeni voin laittaa sen verran resursseja, että lopputulos on juuri sellainen kuin haluan.
Miksi julistan olevani vapaa? Sen takia, että viimeisimmän (ja urani ainoan) viraalihetkeni pyörteissä moni kommentoi, että olen katkeroitunut siitä, että kappaleeni eivät menesty tai että olen kateellinen listakärjessä keikkuville digiavatareille. Totuus ei voisi olla kauempana. Ehkä videossa en saanut riittävän selkeästi sanottua sitä, että minä en tässä A.I. -keskustelussa ole omaa häntääni nostamassa. Minun menestykseni on toissijainen asia kokonaisuudessa. Katson asiaa laajemmin ja aidosti taiteen tulevaisuuden ja monen muun kanssatekijän silmin, joiden elanto ON riippuvainen heidän taiteensa kautta tulevista tuloista.
NO mitä vapaus antaa? Todella paljon. Olen vasta hiljattain itsekin huomannut, kuinka vapauttavaa on, kun huomaa, että on itse puikoissa. Ja musiikkini ja artistiminäni on oikeastaan ainoa asia, jonka suunnasta voin täysin itse päättää. Saan luoda sellaista musiikkia kuin haluan, saan tehdä sellaista somekontenttia kuin haluan, saan ilmaista mielipiteitäni vapaasti. Eikä takaraivossa ole minkäänlaista pelkoa siitä, että tästä seuraisi jotain negatiivista, jonkun ulkoisen voiman toimesta, joka alkaisi sanella että “en saa”. Tai, että musiikkini menestymättömyydellä olisi jotain radikaaleja vaikutuksia elantooni. Teen tätä vain ja ainostaan rakkaudesta lajiin. Puhtaimmillaan.
Vapaus ei tietysti tarkoita sitä, että suhtautuisin jotenkin huolimattomasti musiikkiini. Ei todellakaan. Tuleva levy on jopa tuskallisen tarkasti tuotettu kokonaisuus, jonka yksityiskohdissa ei oikaistu. On hankittu osaavat tuottajat (Teemu Aalto, Pekka Rajamäki). Edellä mainittujen lisäksi miksauksia ovat tehneet Miri Miettinen ja Wil Anspach (on muuten voittanut Grammynkin Ameriikan maalla). On käyty oikeassa studiossa, oikeilla soittimilla. On pohdittu sanoituksia yhdessä turkulaisen runoilijan kanssa iltamyöhään, pyöritelty, kirjoitettu uudestaan ja iloittu oivalluksista. On sovitettu ja on sävelletty. Jopa biisijärjestystä levylle mietittiin pitkään ja pyöriteltiin monia vaihtoehtoisia tapoja järjestää levylle ne kymmenen kappaletta, jotka siihen lopulta valittiin. Eli ei tätä vasemmalla kädellä tehty. Ja sen myös kuulee lopputuloksesta. Motivaationani ei ollut menestys vaan oma taiteellinen visioni.
Ja sitten se huomiopeli somessa. Moni varmasti miettii, miksi sitten promoilen ja vahvistan somepreesenssiäni, jos kerran olen vapaa ja menestyksellä ei ole niin väliä. Hyvä kysymys. Havainto ei sikäli ole aivan oikean suuntainen, että esimerkiksi viimeisin sinkkuni Sydänjuurin jäi todella vähälle panostukselle somen suhteen. Pahoittelut tästä Pekka Rajamäelle, jonka sovitus on käsittämättömän hieno ja tietysti J. Lepistölle, jonka hieno teksti ei saanut juurikaan näkyvyyttä. Tuli ulospuhallus. Tai pikemminkin vastareaktio siihen, että en jaksa olla somessa ainoastaan puhuva pää. Koko sometouhu artististiminäni osalta, on minulle ollut tähän asti enemmänkin sellaista kokeilua ja ulkoisten (todella osaavien somegurujen) neuvojen noudattamista.
Tavallaan olen nähnyt sosiaalisen median osana musiikkijulkaisun peliä, jota pitää pelata ja johon olen tietysti itsekin tästä syystä lähtenyt. Vasta hiljattain oivalsin, että olen vapaa myös someni suhteen. En hae viraaliteettiä, enkä halua pelkästään promota playback-videoilla laulujani. Haluan tehdä sellaista sisältöä, mistä itse nautin. Käänsin fokukseni kotisivujen blogiin, indienostoihin ja podcastiini, jotka aidosti tuottavat minulle iloa. Sen lisäksi lyhytvideoihini aloin tuomaan enemmän persoonaa, enemmän mielipiteitä ja vähemmän pelkkää viraalihakuista puhuvaa päätä laulamassa omenapuussa tai leikkimässä lentokonetta ala Juha Tapio. Vimeiset ajat olen todella nauttinut somestani sekä erityisesti kotisivujeni sisällön tekemisestä. Vapaus näkyy kotikutoisuudessa ja osittaisessa harkitsemattomuudessa. Mutta se on virkistävää. Ainakin minulle.
Ja toki. Tottakai haluan, että Jälkeen surutyö -levy saa kuulijoita. Mutta en itseni takia. Haluan, että mahdollisimman moni kuulijakin saa kuulla toivorikkaita lauluja, joissa valo voittaa. Ainakin itselleni oli yllätys, että varjojen valtakunnasta voi tehdä valoisan levyn. Luulen, että moni muukin läheisistä yllättyy tästä. Tämän levyn jälkeen ei jää yksin. Se antaa suuntaa ja kannustaa yrittämään vielä kerran.
Kaikille minua kyynisesti katkeraksi syyttäville: man with nothing, has nothing to lose.