Jälkeen surutyön levyn toinen kappale Tunnen tuulen pohjoisen oli myös reilu vuosi sitten soolouran toinen sinkkubiisi. Ja tämäkin lainattiin bändin repertuaarista: alkuperäinen biisi on nimittäin Southern Breeze, joka edusti yhtyeen “kantrimpaa” aikakautta. Siinä missä alkuperäisteos maalailee englanninkielisessä sanoituksessa kaipausta southern rockin syntysijoille, kääntyi ajatus suomenkielellä kaipaukseksi kotiseudulle Lappiin.
Southern Breeze on syntynyt lenkillä Ylöjärvellä. Olin kuunnellut John Hiattia aika paljon ja hänen yhdessä kappaleessa elettiin lähdön tunnelmissa. Muistaakseni rupesin siinä lenkin aikana mietiskelemään, että olen laulanut 25 vuotta southern rock -yhtyeessä, mutta en ole koskaan genren syntysijoilla ollut. Jotain yhtäläisyyksiä olen kuitenkin kokenut erityisesti “etelävaltioiden” maanläheisessä tavassa elää, vaikka arvomaailma noin muuten on tietysti ollut varsin kyseenalainen. Joka tapauksessa päässäni muotoutui lähtöajatus kappaleen sanoitukselle ja sitten varsin nopeasti niiden perusteella sävelsin kertosäkeen ja lopulta koko teoksen. Sovituksessa ja sävellyksessä kuuluu Bruce vaikutteita, mutta siinä on hienoja sävyjä lap steelen kaihoisassa soinnissa ja suomenkieliseen versioon lisätyn viulun myötä. Kitarasoolo on muuten meikäläisen käsialaa. Harvinaisuus.
Suomenkielisen tekstin pohja-ajatuksessa ammensin siitä tosiasiasta, että olen siirtynyt Lapin maisemista Pirkanmaalle ja tietynlainen juurettomuus on astunut elämääni. Olen viettänyt lapsuuteni ja pitkän pätkän aikuisikää Lapissa. Kasvanut tiettyihin maisemiin. Tietynlaiseen elämäntapaan. Ja tietysti oma sosiaalinen verkostoni on juurtunut Lappiin. Näistä lähtökohdista käänsin alkuperäisen kaipauksen kohteen takaisin kotiseudulle. Olen elänyt Ounasjoen rannoilla. Köngäs -kosken kuohunta kuuluu lapsuudenkotini pihalle ja usein tuntuu, että se kohisee vieläkin mielessäni. Kaipaus Lappiin voi olla myös kaipausta tiettyyn aikaan. Huolettomiin nuoruus/lapsuusvuosiin. Mutta on mukana kaipuuta myös tunturimaisemiin ja kiireettömämpään elämään. Sanoitusapua sain Jorma Nevalinnalta, joka lainasi muutaman rivin tekstiin. Punainen hiekka on viittaus Pallasjärven rantojen punaiseen hiekkaan ja Levi-tunturi näkyy lapsuudenkotini ikkunasta. Aidot paikat, aito kaipaus.
Ehkä joskus vielä palaan pysyvämmin Lappiin, mutta toistaiseksi kotiseudun taakse jääminen on yksi niistä arjen kipuiluista, jotka sopivat Jälkeen surutyön -levyn teemoihin. Luopumisia ja uusia alkuja. Vaakakuppiin on tullut paljon hyvää, jonka hintaa maksan juurettomuutena, joka varmasti välillä läikkyy ylitse lähipiiriin. On vaikea aloittaa sosiaalisen piirin keräämistä yli 40-vuotiaana. Etenkin jos siihen ei ole aitoa halua tai ylipäätään aikaa. Jään uneksimaan mökistä Ounasjoen rannalla, josta kuulen tutun kosken kuohuvan. Ehkä kappaleen viimeinen kertosäe joskus manifestoituu todeksi.
Tunnen tuulen pohjoisen
säv. Salonen san. Salonen/Nevalinna
Ja niin yö häipyy pois
Vain unessa voin laittaa
Jalat rantahiekkaan punaiseen
Mä yhä mietin
Miks taakka matkamiehen kasvaa
Haavat hartioiden arpiin katoaa
Vie minut Ounasjoen rantaan
Luokse kosken kuohuvan
Tunturilta kauas katse kantaa
Taas tunnen tuulen pohjoisen
Niin päivä kääntyy kohti iltaa
Mistä levon voin mä löytää
Surut huolet joen veteen huuhtoisin
Koskaan enää aio en
Käydä matkaan sokein silmin
Vuoksi jonkun toisen aatteiden
Vie minut Ounasjoen rantaan
Luokse kosken kuohuvan
Tunturilta kauas katse kantaa
Tunnen tuulen pohjoisen
Nyt saavun tutun joen rantaan
Kuulen kosken kuohuvan
Taas tunturille katse karkaa
Tulin kotiin pohjoiseen
Tekijät:
säv. Salonen san. Salonen/Nevalinna
Arttu Salonen (laulu, sähkökitara)
Matias Korhonen (taustalaulut, sähkökitara, akustiset kitarat)
Ville Linnala (basso)
Tomi Nivala (lap steel)
Kai Jokiaho (rummut)
Sami Parkkinen (viulu)
Miksaus: Wil Anspach
Masterointi: Steve Kitch