Etenee etenee nämä biisiesittelyt. Nyt on vuorossa Se menee aina niin - kappale, joka oli aikanaan ensimmäinen single soolouralla. Syntytarina on blogissa jo käsiteltykin aikaisemmin, joten here it is.
Miksi aloin tekemään musaa suomenkielellä? Hyvä kysymys. En tiedä moniko tietää, mutta olen soittanut bändissä nimeltä HeartBurn vuodesta 1999 asti. Lukiolaiskavereiden kanssa perustettu bändi, jonka nimi muuten valittiin perinteisesti sokkona sanakirjasta, operoi aktiiviaikoinaan Härmään epämuodikkaasti sopivan englanninkielisen southern rock -musiikin parissa. Kieleksi valikoitui englanti, koska englanniksi oli huomattavasti helpompi kirjoittaa rock-lyriikkaa. Tai ainakin uskottavamman kuuloista kamaa sai helpommin paperille. Noin 25 vuotta tuli kirjoitettua lontooksi.
Mikä muuttui? No ensinnäkin muuttui se, että Burn alkoi olla niin tiivisti telakalla herättely-yrityksistä huolimatta, että alkoi olla helpompi tehdä sellaista musaa, jossa bändisoitto oli pienemmässä osassa. Aluksi tämä alkoi siitä, että tein Burnille vähän enemmän kantriin nojallaan olevia kappaleita, joissa pyrin soittamaan instrumentteja itse mahdollisimman paljon. Tämä suunta vapautti myös lauluntekijäpotentiaalia, kun ei tarvinnut enää niin vahvasti sitoa itseään southern rock genreen. Akustisempi ja pehmeämpi ilmaisukin tuli sallituksi. Taisin tehdä tällä kaavalla parikin EP:tä ja tykkäsin tyylisuunnasta aika paljon. Eihän sitä kukaan tietysti Härmässä vieläkään kuunnellut. Jossain kohtaa loppuvuonna -23 aloin miettiä, että voisin tehdä musiikkia myös “omalla” nimelläni soolona. Se olisi musantekemisen kannalta helpompi ja myös somettamisen kannalta kätevämpää, kun ei tarvitsisi yrittää esittää bändiä vaan saisi olla oma itsensä (hyvässä ja pahassa).
Taisin vielä alkuvuodesta -24 tokaista veljelleni suomenkieliseen musiikkiin kääntymisestä että “minähän en saatana mitään Popedaa ala laulamaan”. No asennetta oli edelleen, mutta tämänkin periaatteen suhteen käänsin takkini, kun eka singleni Se menee aina niin ilmestyi keväällä 2024. En tehnyt siihen tekstiä itse vaan yhytin stalkkerin tavoin somesta tekstittäjämestari Esa Elorannan (Garbo) , joka ystävällisesti teki biisiin tekstin. Onneksi, koska tämä avasi portteja ei ainoastaan itseni sisältä vaan myös etsimään tekstityspuolelle apuja yhteistyön kautta. Myöhemmin tämä polku toi eteeni Juha Lepistön ja loppu on historiaa.
Monelle voi tulla yllätyksenä se, että Se menee aina niin on itseasiassa julkaistu bändin kappaleena nimellä Just Like I Have Done ja se on yksi “kantriaallon" Burn- biiseistä, joita aloin väsäämään. Englanninkielinen teksti on myös varsin omakohtainen, ehkä ensimmäisiä tekstejä, joissa aidosti puhutaan omasta itsestään, elämästä ja kivuista ilman alter egoa tai mielikuvia. Esa E. tavoitti hyvin “suomennokseensa” saman lähtöasetelman. Tässä tekstit rinnakkain
|
Oh it's the same old joke Just like I have done Oh and I watch my kids No I won't go down in flames Honey there's a light that shines |
Uu niin se menee vaan Joo jos sul on lapsia Se menee aina niin Ei mä en luovuta Uu mä nautin valosta |
Rinnakkain tekstit näyttävät minusta hienolta kokonaisuudelta eikä oma englanninkielinenkään teksti näytä kovin tankerolta. Esan teksti on toivorikkaampi. Minun ehkä hieman synkempi, se lienee luonteenominaisuuksista kiinni. Toki minäkin epätyypilliseen tapaan käänsin viimeisen säkeistön valon puolelle. Esa kiteytti hienommin tämän kiinnittymiseksi toiseen ihmiseen ja konkreettiseksi lupaukseksi. Itsellä hahmo istuu vielä yksikseen kuistilla. Toki omankin sanoitukseni hahmo on alkanut ymmärtää sen, että niillä oman elämän teoilla on merkitystä ja ne ovat sellaisia, joista toiset saattavat unelmoida.
Tekijät
Se menee aina niin
säv. Salonen, san. Eloranta
A.P. Salonen (laulu, kitara)
Matias Korhonen (akustinen kitara, koskettimet)
Ville Linnala (basso)
Kai Jokiaho (rummut)
Tomi Nivala (dobro)
Tapani Ollonen (kitarasoolo)
Miri Miettinen (miksaus)
Steve Kitch (masterointi)