Taas on yksi viikko lusittu alta pois. Jos katsoo indiemuusikon arjen kautta viikon antia niin kyllä mieleen ponnahtaa päällimmäisenä Spotifyn alennustila. Listojen kuratointi meni Ruotsiin tovi sitten ja vaikutukset ovat olleet karmaisevat. Kuratoitujen listojen sisältö ja niille pääsy on silkkaa arpapeliä ja viikosta toiseen listoilla pyörii A.I. -paskaa viemässä tilaa oikeilta tekijöiltä. Ja kuin kirsikkana kakun päällä nyt, kun viikkojen jälkeen ns. genrelistoja päivitettiin niin esim. indielistalle nostettiin majoreiden kaksi kärkiartistia. Kaikella rakkaudella Lage ja Ani, mutta ette ihan täytä “indien” määritelmää. No tietysti indieskene yrittää kaikkensa ja erilaisia listoja on yritetty pykätä pystyyn, mutta kyllä niiden vaikutus ja kuuntelijat pieneksi jäävät. Valitettavasti. No vaikuttaako tämä johonkin. Ei omalla kohdallani. Uutta musiikkia tulee ja koska kuuntelijoita ei itsellä kovin paljon ole muutenkaan niin luulen että ei kannata pelihousuja repiä. Mutta kyllä suomalaisen musiikkiskenen puolesta vähän ottaa päähän. No tässä kuitenkin aikojen valostuttamiseksi tämän viikon indienostot ja tietysti soittolista löytyy sielä saakelin Spotifystä.
Walkia - Neiti Sateentuoja
(säv. Vesa Windberg, san. Jenni Brown)
Koska näiden nostojen kirjoittaminen aina tapahtuu suhteessa siihen mielentilaan, missä kirjoittaja kulloinkin sattuu olemaan ja koska meininki oli hiukan melankolinen alustuksen aikaan tarvittiin hieman pirteämpää starttia. (olipa pitkä lause). Walkia tarjoaa juuri sellaista upbeat -meininkiä joka käynnistää maanantain. Koneet käyntiin ja kasarisävytteistä suomirockia kuulokkeista soimaan. Uusi tulokas suomenkielisen rockin saralla ja tyylinä ainakin Neiti Sateentuoja - kappaleen perusteella perinnetietoinen hard rock. Kitarat surisee, rummut jytää, taustakuorot helisee ja hikipannat pyörii päässä. Ei tällaista musiikkia ainakaan liikaa suomenkielisenä tehdä . Walkiat tarjoilee debyyttisinkkuaan ja heti lyödään palleaiskua kehiin. Imatralta kajahtaa.
Jenni Brown hoitaa lauluosuudet ja pärjää tontillaan mainiosti vaikka ympärille on kasattu aika tanakka sovitus. Solisti ei jää silti ns. statistiksi vaan kappaleen teksti tulee kyllä esille ja bändi soi hienosti etunaisoletetun (ent. frontman) takana ja sivuilla. Hienoja elementtejä on biisiin kasattu. Jotenkin etäisesti tulee Don Henleyn Boys of Summer mieleen, mutta sehän on hyvä referenssi kelle vaan. Ehdoton plussa sooloista ja kappaleen mitasta. ON uskallettu vetää yli neljään minuuttiin ja säästää loppuun vähän “hippiaineksia”. Tekstillisesti kappale on syvän päädyn osastoa. Oma tulkintani on, että tässä jätetään hyvästejä rajan taa siirtyvälle “Neiti Sateentuojalle”. “Keväästä sä syksyn teit” ja meren aaltoihin päättyy tie. Raskas aihe ja energinen sovitus luovat jännittävää kontrastia. Voisin kuvitella, että joku kuulija kokee tässä ongelman, mutta itselle toimii. Tunnetta voi välittää niin monella tavalla. Pääasia, että teksti puhuttelee ja siinä sanotaan jotain syvempää toisin kuin monessa valtavirtamusiikin hokemia ja itsensä korottamista sisältämissä biiseissä. Walkiat saa pään auki ja jatkaa varmasti tästä. Osaset kohdillaan ja livenä toimii pomminvarmasti.
Jafet Haaksi - Mul oli hyvä hevonen
(säv. san. Janne Hätinen)
No jos koko indie-maanantain tarkoitus oli alun perin tuoda esille koivuhalon hajuista suomimusaa, jossa haisee kesäilta, laituri ja nokkonen niin Jafet Haaksin Mul oli hyvä hevonen tarjoaa juuri sellaista folk-otetta, jota tässä ajassa kuulee liian vähän. Tavattoman pienistä osasista lähdetään rakentamaan: on hienosti soiva akustinen kitara, basso, tarttuva melodia ja kiteytetty laulun kohde: hevonen. Hyvästijättöä tässäkin tehdään ja kun tarina on paketoitu folkpaperiin niin lopputuloksena on todella hienoa jälkeä. Jafet Haaksi taitelijanimellä operoiva Janne Hätinen vaikuttaa myös Hyvät Hevoset - yhtyeessä, mutta on itselle täysin uusi tuttavuus soolona, Iskee kyllä soittolistalle heti ja kyselemättä lupaa. Tällaiseen “Lännen Jukka” -henkiseen musaan en taida koskaan kyllästyä. Se tarjoaa ilmaa ja tilaa hengittää. Rauhoittaa ja maaduttaa ja tekee päivästä (ja elämästä) hetkeksi yksinkertaisempaa.
Mul oli hyvä hevonen -kappaleen tekstissä lauletaan hevosesta ja tarkalleen ottaen hyvästä hevosesta. Joka viedään pois. “Humma on pojalle se ainoa aarre” -tematiikkaan ei ole liikaa tekstejä rakennettu, joten on virkistävää kuulla lauluja konkreettisista asioista. Varsinkin, kun se tehdään näin sieluun sukeltavalla tavalla. Sovitus saa kivasti sävyjä väliosan sähkökitarajamista. Jos puhutaan kantri/folk-musasta niin tällainen kappale edustaa sitä mielestäni paljon paremmin kuin “superkantritriot”, joista maalataan kuvaa suomikantrin perustajina ja ollaan muka tuomassa uutta ilmiötä valtavirtaan. Kyllä meillä näitä aitoja tekijöitä on riittänyt ja tulee riittämään kauan sen jälkeen, kun Warnerin rahastusoperaatiot vaipuvat unholaan. Jafet Haaksi tarjoaa katsaukseen parempiin aikoihin. Mielenmaisemiin, joissa toivo ja melankolia asuvat vierekkäin. Aikaan ja paikkaan, jossa musiikki on puhdasta ja sisältörikasta.
Remmel & Rattlesnakes - Traveling Rodeo
(säv/san Tomi Tajakka)
Kun nyt lähdettiin kantrilinjalle tänä maanantaina niin jatketaan sillä. Remmel ja Rattlesnakes on uusi tulokas suomikantrin kauan kynnetylle pellolle. Debyyttisinkku Traveling Rodeo tekee selvää jälkeä. On niin tyylipuhdasta lännensointia, että jos olisin kadehtivaa tyyppiä niin vituttaisi. Mutta onneksi en ole niin voin keskittyä nauttimaan matkasta. Preeriaa. Sitä on Traveling Rodeossa niin paljon, että sen melkein maistaa suussaan. Liukukitara maalailee melankolisia sävyjä ja kuljettaa hienolle matkalle villiin länteen. Palaset ovat sovituksessa kohdallaan. Tai ne ovat oikeastaan aseteltuna niin täydellisesti, että harvoin kuulee. Tulee mieleen The Panhandlers -superyhtye ison veden takaa. Sitä korkeampaa kunniaa ei voi suomitekijälle antaa.
Tekstillisesti kuljetaan usein kuljettua polkua. On rakkautta, on lähtemistä, ikuista tien päällä elämistä ja kulkuriromantiikkaa. Ei mitään uusia aineksia, mutta jos ainekset heitetään pataan oikein niin tuloksena on hieno kesäkeitto. Kaihoa riittää ja tarinasta tulee uskottava. Ihan kuin Remmel & Rattlesnakes - kollektiivi tietäisi mistä puhuu. Ja varmaan tietääkin. Nämä tuntemukset eivät ole vieraita itsellekään. Varmaan siksi niihin on helppo samaistua. Tekstille ja biisille annetaan tilaa. Ei ole kiire ensimmäiseen kertosäkeeseen. Annetaan kuulijan imeä itseensä sitä preerian hiekkaa ja tarinan nyansseja. Akustiset soittimet luovat kaihoisan kudelman, jonka sisällä aika pysähtyy. Kertosäe nostaa kaipauksen siivilleen ja yötaivas kutsuu. Englanninkielinen teksti on varmasti perusteltu (markkinaa tälle on muualla kuin härmässä), mutta heitän silti ajatuksen suomenkielisestä lyriikasta. Tällaisen musiikin ja suomenkielen yhdistelmää ei tässä maassa olisi koskaan kuultu. Wink wink. Mahtavaa kamaa. Jätin tarkoituksella tästä esittelystä pois sen laulajan pääbändin. Jokainen seisoo omilla jaloillaan enkä koe perustelluksi maalata kuvaa jo valmiiksi piirretylle paperille. Odotan innolla keikkoja ja tulevaa EP:tä.
Remmel & Rattlesnakes Instagram
Soittolistanostot
Anssi Känsälä - Farmer's Son
Koisjärven Disko - Patty Heartsin silmät
The Blaster Master - Bring Me The Sun