On taas aika hyvän musiikin. Ja tälläkään kertaa ei aiota kerrata UMK- tai EMMA-ehdokkaita eikä retostella tekoälymusiikin erinomaisuudella (mitä ei ole). Ei ei. Nyt mennään jälleen kertaan ahon laitaan ilman paitaa. Suomi-indie on nostanut päätään monella tapaa ja eri toimijat ovat heränneet siihen, että kun Spotify ei enää olekaan se autuaaksi tekevä (ei se ole kyllä koskaan ollutkaan) niin täytyy ottaa suitset omiin käsiin. Itsekin olen tajunnut tämän jo hyvän aikaa sitten ja sillä mennään. Hyvä silti nähdä, että indieskenekin alkaa pikkuhiljaa puhaltamaan ns. yhteiseen hiileen. Sitähän tämä indiemaanantaikin on. Ja tässä soittolista Spotifyssa. Jaa, tallenna, kommentoi tai ole tekemättä mitään.
Himanen - Sydänolento
(säv/san. Vesa Himanen)
Tunnelma edellä. Se on ollut itselläkin ohjenuorana ja jopa joskus onnistunut. Mutta jos puhutaan tunnelman tavoittamisesta niin Vesa Himanen tekee Sydänolento -kappaleella sen heti alkutahdista niin vastustamattomalla tavalla, että taas saisi valtavirtamusiikin Jaakko Kiurut ottaa mallia. Ei aina tarvitse tavoitella bängeriä. Voi sanoa maltillisemmin ja painokkaammin. Sovitus on rautaa ja kappaleen äänimaailma hivelee korvia ja sielua. Kaikki tukee etualalle nousevaa tekstiä ja antaa sille tilaa. Kokonaisuus maadoittaa hienosti.
Ja tekstissä on kerroksia ja asiaa. Ei mitään vauvaruokaCHATGPT -lyriikkaa vaan pysäyttävää ja kuorittavaa riittää. Kuka, mikä, tai millainen on kappaleen sydänolento. Sitä on hyvä alkaa itselleen selvittää. Tai ainakin itselle alkaa mielleyhtymät nivoutua ja ajatukset kiiriä siihen, mitä sydänolento ehkä edustaa. Tekstin kuuntelu yhdessä kappaleen hienon sovituksen kanssa kuljettaa hetkeksi pois tästä nykypäivästä, jossa kaikki menee päin vittua ja ihmisiä teloitetaan vapaissa valtioissa kadulle valtion gestapokoneiston toimesta. Sekin on biisiltä jo paljon enemmän kuin yleensä voi pyytää. Laitetaan Himanen listalle “nähtävä livenä”. Bless you sir! Ja Amorphiksen -pojille kanssa terveisiä, että ei sitä tekoälyä tarvitse niihin musiikkivideoihinkaan käyttää. Alla hyvä esimerkki siitä, että ei tässä nyt mitään Hollywood-budjetteja tarvita ja tukee hyvin kappaletta.
Susanna Leppänen - Odotuksen aika
(säv/san Susanna Leppänen)
Tutkimusmatka uusiin indiebiiseihin yllättää aina välillä. Susanna Leppäsen Odotuksen aika - koukutti introriffillään. Eikä se riffi ole nyt mikään Smoke on the Water -tason klassikko, mutta onko sitten niin yllättävää nykymusassa, että kappale lähtee liikkeelle kitaralla, että se kiinnitti huomion. Onneksi. Monipuolinen tausta on artistilla itselläänkin: on kansanmusiikkia, on debyyttialbumia vuonna 2024, on Tangomarkkinoiden semifinaalia jne. Sinkkulohkaisu Odotuksen aika ennakoi tulevaa levyä, jonka innostus on haettu Metsolat -sarjasta. En ole kyseistä sarjaa katsonut jaksoakaan, joten jos lyriikka jotenkin sarjan tunnelmia peilaa niin ne menevät nyt ohitse.
Mutta biisi on tarttuvaa suomirockia. Kitarat rullaa, hienosti ja rytmisektio groovaa eteenpäin kuin juna. Laulaja ei jää mitenkään jalkoihin vaan Leppäsen hieno ääni hallitsee sekä herkemmän säkeistötulkinnan, että kertosäkeen vähän räväkämmän menon. Teksti tarjoaa näkökulmaa siihen, että elämässä ei kannata jarrua painaa. Pitää mennä omia haaveitaan kohti tai ainakin omaan suuntaan. Polkuja riittää ja uusia junia tulee kyllä. Pojan Paraisilta voi jättää asemallekin. Hieno meno on biisissä, ehkä hivenen voisi olla myös jytäävämpi rumpuosasto soundillisesti, mutta palvelee kyllä biisiä näinkin. Biisi ei ainakaan mitallaan koreile, sillä sanottavat sanotaan ajassa 2.16. Kitarasoolokin olisi mahtunut, mutta mikä minä olen neuvomaan. Kyllä tässä tarina tulee hienosti maaliin ja selväksi se, että nyt ei odotella.
Susanna Leppänen Instagram
Hanhani - Armi
(säv/san. Hanna Kivistö)
Paras keino päästä mainituksi indie-maanantaissa on laittaa asiasta toive suoraan idean kantaisälle eli minulle. Näin toimi myös Hanhani taitelijanimellä kulkeva Hanna Kivistö, jonka uudelta julkaisulta Armi -kappale saa nyt tämän kunnian :) Uutta levyä kohti ollaan menossa ja mikä virkistävää niin tämäkin kappale lähtee liikkeelle pelkästään pianon varassa. Tämä voi olla monelle nykypäivän pikavoittoja ja äkkityydytystä vaativalle kuulijalle liikaa. Minulle se on kiinnostavaa. Kappaleen sovitus on muutenkin hienovarainen ja dynaaminen. Pianoa, jousisoittimet, akustiset kitarat: siinähän niitä on koivuhalontuoksuisen musiikin ainesosia. Dynamiikan tajua ei voi liikaa korostaa.
Tekstillisesti Armi -kappale ammentaa Armi Aavikon elämästä ja kohtalosta. Ei ole Arminkaan tarina se kaikista ruusuisin ja tragediasta voidaan hyvällä syyllä puhua. Kivistö laajentaa teemaa naispuolisten historiaan ja asemaan. Erityisesti kappaleen kertosäe tarttuvine melodioiden tiivistää tuon teeman hienosti. Ajatonta. Se ei ole mikään paras termi kuvaamaan musiikkia, mutta tämä kappale ei kiinnity minusta aikaan vaan leijuu sen yläpuolella. Vaikea antaa mitään referenssiä. Tulee mieleen Kasevaa ja toisaalta ollaan silti kiinni myös tämän ajan tavassa tehdä. Hyvää työtä siis. Painava teksti, dynaaminen sovitus ja koivuhalkoja. Tarvitseeko muuta? Ei minusta.
Soittolistanostot:
Jane River - Peili
Olli Hartonen - Ehjiksi hajottiin
Roland Oriander - Without You