Haiseeko koivu nokkaan ja valtaako luomusoundi kuulokäytävät? No onhan se varma! Toisin kuin joka viikkoinen TikuTaku -liven muodossa tehtävä PODCAST, jossa sukelletaan suomimusiikin uutuuksien pariin setämäisellä otteella, tarjoaa indiemaailma kuratoidumpaa kamaa. Tuo podcast muuten herättää tunteita suuntaan ja toiseen. Pakko myöntää, että mieluusti sitä kaikkia biisejä kehuisi, mutta aina eivät musiikkimakuun osu. Liekö kuitenkin hyvä merkki, että tehty musiikki herättää tunteita. Ei ainakaan ole tasapaksua. Ja live on aina live, joten suustakin pääsee sammakoita. Tuskin meikäläiset silti mihinkään dokumenttiin pääsevät 20 vuoden päästä varoittavaksi esimerkiksi…
Mutta siihen indieviikkoon. Kokoan näitä indienostoja Spotifyn (tiedetään, it is from Satan) avustuksella, sekä olemalla aktiivinen uusien julkaisujen parissa. Ongelmaksi muodostuu tietysti se, että aika on rajallista ja uutta musiikkia tulee aika paljon. Eli JOS SINÄ tiedät hyvää suomalaista indiemusaa, jota ollaan julkaisemassa niin pistähän vinkkiä. Ja säännöt sallivat, että voi olla jo julkaistuakin musaa. Minähän saan tehdä tällä alustalla mitä haluan. Ja jos nyt luet tätä blogia niin tallenna ja jaa myös soittolista:
Rebekka Holi - Päässäni on koira
Nostin Rebekka Holin Päässäni on koira - kappaleen perjantain podcastiin pelkän nimen perusteella (en siis koskaan kuuntele nostoja etukäteen). Onneksi nostin, koska kyseessä on mielestäni viikon biisi. Rohkeaa tekemistä, omaperäistä ja vimmaista. Tässä biisissä on enemmän vaaran tuntua kuin monen keski-ikäistyneen suomirock-bändin koko 2000-luvun urassa. Ja hyvä niin.
Rebekka Holi ui pop/folk/rock -vesissä suvereenilla otteella ja vyöllä on nyt jo kolme albumia. Päässäni on koira on nosto 12.9. julkaistulta Vyöry -albumilta, joka kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun. Ja jotainhan Rebekka tekee oikein myös “valtavirran” näkökulmasta, jos biisiä nostetaan myös muille kuin indielistoille Spotifyssä.
Päässäni on koira - kappaleen sanoitukset liikkuvat tulkintani mukaan ulkopuolisuuden ja kaipauksen kuvauksessa ja eivät aukea ihan ensimmäisellä kuuntelulla. Mutta tunne välittyy. Ja SE on tärkeintä. Vimma on se sana, mikä itselle nousee koko ajan mieleen, kun biisiä tässä kirjoittaessani kuuntelen. Sovitus on hetkittäin punk, soundit mukavasti lo-fi ja lauluääni leikkaa kivasti läpi tuplauksineen. Kitarasoolokin löytyy (sekin katoavaa kansanperinnettä).
En tiedä tarvitseeko aina verrata johonkin toiseen artistiin? Ehkä ei. Maustetytöt ui mieleen etäisesti, mutta ehkä enemmän lyriikkapuolella ja fraseeraustavan kautta. Toteutus on kuitenkin tehty kovemmalla kädellä. Sovituksessa on myös muistettu, että dynamiikka luo jännitettä. Hyvää työtä. Kertakaikkiaan. Pitää tutusta artistin materiaalin laajemminkin. Livepätkien perusteella löytyy myös rauhallisempaa kamaa. Onko se ongelma livesettien osalta. Tuskin. Päässäni on koira - musavideo on muuten kunniamaininnan arvoinen (musavideoko kuollut, hell no!)
Juha - Matti Paska - Ei rakkauslaulu
No jos aiempi indienosto pääsi listalla kappaleen nimen takia, niin tämä kappale nousi tietoisuuteen ihan artistinimen perusteella. Kakkahuumori toimii aina. Juha-Matti Paska ei kuitenkaan jää pelkästään alapäähuumorin orjaksi vaan tarjoilee omaperäisen rakkauslaulutulkinnan tai siis Ei rakkauslaulu -tulkinnan. Tämä on kyllä hienosti rakennettu teos. Kappaleen ensimmäiset säkeet riimittävät sanat Kalliohovista -alkovista, Bon Jovista- kovista -tempaavat mukaan (you had me at hello!) ja sitten matkustetaan pop/rock/punk -sävelien ihmeelliseen maailmaan kuuntelemaan, miten tarinassa käy. Spotify -kuvauksen mukaan yhtye soittaa paskaa rautakitaralankamusiikkia… No paskaa tämä ei ole, mutta rautakitaralankamusiikkia…ehkä.
Ei rakkauslaulun-tarina kuljettaa rakkauden matkaan. Ensin kaikki on hyvin ja loppua kohti tarinassa alkaa tulla sitten sitä vastatuultakin. Hieno ratkaisu on jakaa kappaleen kertojan ääni myös konkreettisesti kahteen suuhun ja ääneen. “Laulajamiehen” maailma on ehkä liian musta kumppanille. Pitäisi tehdä lauluja rakkaudesta. Jotenkin samaistun tähän. Menee meikäläiselläkin melankolian puolelle aika usein. Taisi olla muuten omassa bändissäni ihan sääntönä, että rakkaudesta ei lauleta. Soolouralle olen joutunut periaatteesta luopumaan, kun Lepistön Juha on niin umpirakastunut, että ujuttaa joka lauluun vaaleanpunaisia norsuja.
Ihanan rempseä kappale. Ei tätäkään kamaa ole liikaa tullut kuunneltua. Ei varmaan olisi uponnutkaan ennen, mutta nyt kun A.I. -musa alkaa käymään aivokääpään niin, tämä musa alkaa maistua paremmin ja paremmin. Otteessa kuuluu asenne ja oma tie. Molemmille arvoille on nostettava hattua. Todellakin hieno biisi, jossa laulajien vuoropuhelu kuljettaa tarinaa eteenpäin. Päivänsäde ja menninkäinen tuodaan 2025 -luvulle punkrockin voimin. Itse en juo, mutta tarjoan joskus oluen Juha-Matti. Ei paskaa tämä.
Electric Elisa - Koirat ovat enkeleitä
Vastaan ui välillä sellaista, mitä ei ymmärrä, mitä ei itse kuuntelisi eikä se jää soittolistalle. MUTTA sen edessä on tunnustettava, että nyt ollaan liikkeellä visiolla. Vahvalla visiolla ja tinkimättömyydellä. Electric Elisan Koirat eivät ole enkeleitä tarjoaa elektronista musiikkia, spoken wordia, ja monitulkintaista sanoitusta siihen tahtiin, että keski-ikäinen möhömaha ei ehtinyt tähän kyytiin kaikilta osin. Mutta jos meitä välillä livepodcastissa moititaan setämäisyydestä ja ankaran tiukasta musamausta niin pakko tämä teos on nostaa esiin. En ymmärrä, eikä ole “minun musaa”, mutta jotenkin ostan tämän. Ei voi muuta sanoa, kuin että jää tästä ainakin pureskeltavaa toviksi. Hypnoottinen kokemus.
Electric Elisa on kolmehenkinen yhtye joka tosiaan on omalla näkökulmallaan liikkeellä. Ei varmasti helpoin tie, mutta eihän musiikkia siitä lähtökohdasta pidäkään tehdä. Kunhan itselle on kirkasta. Katselin myös kappaleesta live-vedon, melkoista menoa täytyy sanoa. On tälle varmasti paikkansa. Ja mielentilansa. Se mielentila ei ole kyllä kesäyössä laiturilla, eikä tässä koivu haise nokkaan. Mutta jossakin se paikka on. Well done.
Soittolistanostot:
Aili Järvelä - Mänty
Memoire Profonde - DNA
Saarisalo - Emmanuelle