Maanantai ja Suomi-indien esille noston aika. Huomaamattani ja nopeasti tästä blogikategoriasta on tullut itselle tavattoman tärkeä ja kiinnostava. Se on saanut minut kuuntelemaan musiikkia ja etsimään uusia tuttavuuksia. Huomasin myös aika nopeasti, että valtavirrasta poiketen Indie -puolelta löytyy paljon itselleni mieluista musaa. Taitaa olla ikäkysymys tai sitten A.I. -musiikki on avannut aistit entistä luomumpaan ja ihmismäisempään, aitoon musiikkiin. Yhtäkaikki, hyvä näin. Kaikki esittelybiisit ja lisäykset löytyvät listalta: Suomi Indien Parhaat
Junttu- Yellowhouse
Heti alkuun rikotaan sääntöjä. Blogissa pitäisi listata kunkin viikon (tai periaatteessa edellisen viikon) uutuudet. Mutta minkäs teet, jos kuuloaisti tavoittaakin jotain aiemmin julkaistua, joka on pakko tuoda esiin. Näin kävi ja taas oli kyynelkanavat kovilla, kun Junttu artistinimellä operoiva musiikin monitoimitekijä Juha Junttu tarjoili tämän vuoden kovimman levykokonaisuuden Simple Songs To Give Away, Vol 1. Herkkä, hento, aito ja haavoittuva albumi, jossa akustiset sovitukset ja laulajan hieno ääni maalaavat maisemakuvia ja lähettävät kaihomielisiä postikortteja.
Yellowhouse-kappaleessa luonnostellaan tuokiokuvaa vanhasta talosta, ikkunasta näkyvästä maisemasta, lauluaihioiden kaivautumisesta tietoisuuteen ja sidotaan tuo hetki kaikkeuden loputtomuuden pohdintaan. Täydellinen biisi, täydellinen toteutus. En ole Juha Junttua ja hänen ansiokasta musiikkiuraa aiemmin seurannut. Hauska kuriositeetti on, että hän on toisen ylöjärveläiskantriartisti Jykän entinen bändikaveri Horsepower-yhtyeestä. Pieni maailma, Jykän kanssahan on tehty yksi kappalekin yhdessä.
Tällaista levykokonaisuutta ei voi tehdä jos ei aukaise itseään ja mene täysillä kohti raakaa totuutta. Ja sen Junttu tekee. Ihmissuhteiden vaikeutta, iättömiä kysymyksiä, ihmiselon rajallisuutta ja vaikeutta. Muun muassa sitä on tarjolla levyllä joka pysäyttää kuulijansa. Jos et muuta tänä vuonna kuuntele, niin kuuntele tämä albumi. Ja käy katsomassa mies livenä. Harmittaa, että heräsin tähän niin myöhään että missasin Tampereen keikan. Toivottavasti joskus pääsee tästä tunnelmasta nauttimaan. Kiitos levystäsi mestari.
Michael Bleu - Aika sen vielä korjaa
Kaipuu vanhoihin hyviin aikoihin on ollut tämän syksyn teema. A.I. - musa vyöryy ylitse ja käärmeöljykauppiaiden tavoin digiartistien avulla viraaleiksi ratsastavat “musiikkimiehet” ovat saaneet hetkittäin yliotteen. Onneksi tällaisina synkkyyden hetkinä valonsäteitä ui tietoisuuteen. Tällä kertaa valonsäde ottaa muodon nimeltä Michael Bleu (ent. Afromikko) ja lyö pöytään vanhalle orkesterivetoiselle soulmusiikille kumartavaa teosta, jossa soivat oikeat soittimet, määrätietoinen visio, tinkimättömyys ja joka nostaa keskisormen kaikille markkinavoimien ehdoilla toimiville markkinakoneiston osille. Tätä musaa ei tehdä dollarinkuvat silmissä vilkkuen. Ei vaikka mukavasti kuuntelijoita “Mikko Sininen” on työllään ansainnut.
Lördag -levy-yhtiön kiinnitys on diilinsä ansainnut. Ääni soljuu pehmeästi ja ääniala osataan käyttää hienosti. Biisi avaa uuden levykokonaisuuden julkituonnin. Levy on Bleu:n mukaan kokonaisuus, ja lyriikat muodostavat kronologisen kokonaisuuden. Rohkeaa puhetta sinkkujen luvatulla aikakaudella. Mutta näin tehdään, kun keskiöön asettuu taide eikä raha. Biisi oli käsittelyssä myös Uuden musiikin livessä ja taisin sanoa, että tästä tulee jotenkin mieleen Carolan Penkki, puu ja puistotie - kappale. Ei ehkä siis musiikillisten samankaltaisuuksien vuoksi vaan siksi, että Carolan kappale edustaa minulle jotenkin sellaista aikaa, jonka musiikillisiin ulottuvuuksiin toivoisin, että tietyllä tapaa tekisimme paluuta. Toive voi olla turha, mutta Michael Bleun kaltaiset tekijät saavat ajoittain uskomaan, että se voisi olla mahdollista.
Satu Lii - Juokse sinä humma
Satu Lii tekee vuoden kulttuuritekoa. Luultavasti massojen tietämättä tai mainosradioiden siitä välittämättä. Artisti nimittäin taikoo esiin uusia taianomaisia versioita todellisista suomiklassikoista. Aikaisempi single Heili Karjalasta tuli tietoisuuteni sanoittajaystäväni Juha Lepistön somenostona ja samalla aloin tutkiskella, kuka on tämä täysin ainutlaatuinen pop/folk/country -artisti on. Takana on useampi julkaisu, joista viimeisin Pelastetaan toisemme nimeä kantava albumi julkaistiin keväällä 2025. Tuotteliasta, koska tämän jälkeen ulos on tullut jo kaksi versioitua suomiklassikkoa.
Juokse sinä humma alkaa hypnoottisella kitaralla, joka tuo mieleen Darrell Scott -nimisen virtuoosin Shattered Cross- versioinnin. Tämän jälkeen Satu Liin herkkä ja kirkas ääni valtaa kuuloaistin ja kuljettaa klassikon hiekkatielle. Melankolia, suomalaisen kesäillan viileys ja valonsäteiden paiste koivumetsän läpi. Eivätkä kyyneleet ole taaskaan kaukana. Kappale on yksi Tapio Rautavaaran parhaista. Erityisesti laulun kohta, jossa puhutaan kuinka “pieninä palasina laulajan leipä maailmalla on”, saa palan kurkkuun. Satu Lii ottaa biisin omakseen, eikä se ole helppo tehtävä, kun puhutaan näin tutusta teoksesta.
Akustinen sovitus, hienot laulut ja dynamiikan taju. Ei biisiin muuta tarvita. Satu Liin ääni hoitaa loput ja kuljettaa tarinan tunnelmallisesti eteenpäin. Satu Lii tekee yhteistyötä miehensä Tuomas Viiliäisen kanssa ja olen antanut itseni ymmärtää, että Tuomas on seppä isolla ässällä. Hyvä, että tällaisia tekijöitä löytyy. Mennään ytimeen. Keskiöön asettuu tekeminen, visio ja oma tyyli. Tämän biisin lopputulemaa ei lasketa levy-yhtiöiden excel-taulukoissa. Livenä, pienenä klubilla uskon, että Satu Lii saa taiottua esiin sellaisia sävyjä, joita ei moni valtavirta-artisti edes uskalla tavoitella: liian rohkeaa, liian alastonta, liian aitoa. Täytyy ottaa Satu Liin tuotanto haltuun laajemminkin ja jälleen kerran yrittää päästä myös livekeikkaa katsomaan.
Soittolistalisäykset
Tinyhawk & Bizarro - Ramen Break
God Given Ass - Let's Get Naked (And Monkey Around)
Mr Dad - Pirate