Hiiohei! UMK-juhlia on vietetty, Uusi biisi Hyvinkää tuhat ja viis on ulkona ja indiemaanantai valui tiistain puolelle. Siviilielämän kiireet olivat ylitsepääsemättömät, mutta suotakoon päivän myöhästyminen aina välillä. UUSI BIISI ulkona! Hyvinkää tuhat ja viis on Juha Lepistön ja Pommisuoja Music Productionsin (Pekka Rajamäki) kanssa tehty kappale, jossa mennään roadtrip:ille päämääränä menneet ajat. Tällaisia retkiä varmasti jokainen tekee päässään aina silloin tällöin ja jotkut varmaan ihan konkreettisestikin, kuten laulussa matkaava mies. Omakohtaista tarinaa lähipiiristä. Hieno elokuvallinen teksti ja Pekka Rajamäen ansiokas tuotanto. Eipä siinä. Olen taas tyytyväinen. Lisääkin tulee. Aikataulu on avoin. Pysytään piikkinä lihassa vaikka kuuntelumäärät eivät varmaan tästä enää hevillä nouse nyt, kun Spotify näyteikkuna on sulkeutunut.
Toinen asia, mistä täytyy alustaa on UMK. Suomen ykkösmusiikkitapahtuma juhlittiin ja voittajaksi valikoitui ennalta arvattavasti Pete Parkkonen ja Linda Lampenius Liekinheitin kappaleella. Olihan tuo aistittavissa, että major-levy-yhtiön vetämänä tuskin rannalle jäädään. Kisahan oli lavatuotantoa myöten pelattu ennakkosuosikeille ja lopputulos tuskin yllätti. UMK ei itselle juurikaan anna mitään. Ei ole meikäläisestä kiinnostavaa musaa tuo konsepti, mutta sille lienee paikkansa. Minut UMK herätti kommentoimaan vasta siinä vaiheessa, kun voittajapari aukaisivat suunsa kisan alla ja rupesivat vastailemaan kisan poliittisuutta käsittelevään kysymykseen aivan tyhjäpäisiä. “Musiikki on vain musiikkia” lausuu Linda ja Pete nyökyttelee vieressä. Enpä ole aikoihin kuullut mitään yhtä turhaa tai näköalatonta puhetta. Annoin paskahattu -tittelin tälle duolle ja mielestäni syystä. JOS olet mukana läpipoliittisessa laulukilpailussa, kansanmurhaa suorittavan maan edustajan rinnalla NIIN älä nyt missään nimessään ainakaan valita jos asiasta kysytään tai se tuodaan esille. Musiikki/taide on politiikkaa ja se on vaikuttamista. Näin on aina ollut. Ja mikä tärkeämpää usealla artistilla on JALUSTA, josta voi sanoa muutakin kuin naminamia ja pusipusia. Onkohan duo kuunnellut Springsteenin uusinta singleä. Voi näitä herkkiä ja aitoja artisteja, jotka haluavat VAIN puhua Liekinheitin kappaleen ansiokkaasta tekstistä:
Vähän outoo, ettet sä kato mua silmiin
Ku viime yönä et saanut musta käsiäs irti,
Vaik saan sult runtuu, niin se hyvältä tuntuu
NOOH, tietysti takki kääntyi voittajaduolla heti, kun levy-yhtiön PR-osasto huomasi, että kyseinen nollalausunnon sisältänyt video keräsi mm. TikuTakussa satoja kommentteja, joissa tuotiin esille se, että lausunto on tyhjäpäinen. Sitten julkaistiinkin kannanotto jossa tuomitaan Israelia ja hyvesignaloidaan oikein niin maan perusteellisesti. Päivässä musiikki olikin muuta kuin musiikkia. Ja joku iltalehti vielä julkaisee uutisen, että tämä lausunto pelasti UMK:n. Onnistunutta PR:ää sanoisin. Ei ne mielipiteet päivässä muutu…valitettavasti takana on varmasti PR-osaston hallintakeinoja että somekuohu ei vie voittoa. Kyynistä hommaa.
No siinä pitkä alustus. Nyt indiemusiikin pauloihin, jossa viikko oli kohtalaisen hiljainen, johtuen varmasti siitä, että yllämainittu laulukilpailu vei suurimman huomion. Mutta mainioita kappaleita löytyi silti. Spotifyssa soittolista, ottakaa haltuun ja levittäkää ilosanomaa laajalle. Suomi-indie voi edelleen hyvin.
Vilma Merta - Elossa
(säv. san. Vilma Merta)
Kadonnutta aikaa etsin omassa uudessa kappaleessani ja tietyllä tavalla Vilma Merta ja Elossa -kappale kuljettaa minut kultaiseen “vanhaan hyvään” aikaan. Nimittäin suomisoul - sävelet vievät groovejunalla suoraan Aki Sirkesalon, Lemmenjättiläisten, Sami Saaren ja Veeti Kallion aikoihin vuosituhannen vaihteeseen. Ja tämä juna toimittaa kyllä hienosti perille. Soitto soi ja svengaa. Tuotanto ei ole A.I.-puppugeneraattorista tilattu vaan nojaa inhimilliseen ilmaisuun. Bändisoittoon. Yhteiseen kokemukseen ja tulkintaan. Taustoista vastaa Miri Miettisen johtama orkesteri, puhallinsoittimien tuella ja jälki on vakuuttavaa. Dynamiikan ja sovituksen tajua piisaa. Sävellyskin sisältää kivasti yllätyksiä ja “hippiosa” pääsee herättämään kappaleen loppupuolella.
Keskiöön soulmusiikissa asettuu bändisvengin lisäksi laulaja itse. Vilma Merta toimittaa vokaalit juuri sellaisella tavalla joka liimaa kappaleen lopullisesti yhteen. Amy Winehouse on väsynyt verrokki, mutta se kertonee kuulijalle, minkälaisessa maailmassa liikutaan. Vilma Merran ääni on kuitenkin itselleni jopa astetta miellyttävämpi ja pehmeämpi. Taitava laulaja ja “tumma” soundi. Livenä ounastelen, että toimitus on vielä tehokkaampaa, kuten tämän tyyppisessä musiikissa yleensä. Kappaleen sanoitus on myös täynnä sellaista, miten sen nyt sanoisi…seksuaalista latausta, että posket punoittavat varmasti siveimmillä kuuntelijoilla. Eloon herätään vasta hekuman hetkellä. Tätähän soulmusiikki on: energiaa, vihjaavaa liikehdintää, rytmiä ja groovea, jonka tahdissa tämä kaikki sukeutuu yhdeksi tunteeksi. Taidokas kappale ja poikkeuksellisen virkistävä tähän UMK-kisojen perään. Miellyttävä paluu ajassa taaksepäin. Ainoan miinuksen ja sekin on ulkomusiikillinen annan siitä, että en löydä Vilma Merrasta juurikaan tietoja netin syövereistä. Spotify biokaan ei tarjonnut tietoja, mutta instagram -tili onneksi löytyi. Tällaiselle ihmisistä ja bändien taustoista kiinnostuneelle tämä ei tiedonjanoa tyydytä :). No ymmärrän kyllä: kaikki vie aikaa ja taustoittaminen koetaan varmasti aika turhaksi tässä nopeisiin katsauksiin keskittyvässä ajassa.
Rokote - Äiti anna mun rokata
(säv. san. Jussi Kyöstilä)
Rumpufillillä sisään ja avaussanat: Mua kai puri syntymässä punkki, kun musta tuli näin punkki - olen myyty. Punkissa on aina sellainen hyvä puoli, että se on aitoudessaan aina virkistävää ja varsinkin tässä ajassa, jossa aitous on räppäreiden leveilyä “massilla” maan suurimmassa laulukilpailutapahtumassa. Rokote tulee Hämeenlinnasta ja on perustettu vuonna 2020. Esikoislevy Pysyvästi tässä on laitettu helmikuun lopulla eetteriin. Vaikea sanoa somekuvista, minkä ikäisistä jannuista nyt on kysymys, mutta energia on nuorta ja sehän ratkaisee. Energiaa nimittäin riittää ja punk-asenne kantaa kyllä läpi kappaleen. Rumpalini sanoisi, että tästä tulee semmoinen fiilis, että haluaisi hypätä autoon ja ajaa naapureiden postilaatikkoja kumoon. Tiedättehän sen tunteen, kun autossa tulee radiosta oikein hyvä kappale ja kaasupoljin menee tiedostamatta alemmas ja alemmas. Se on musiikin voima. Energiaa ja tunnetta!
Kappale on punkpop-vivahteista suomirockia, jossa kitarat kuulostavat kitaroilta, rummut kuulostavat rummuilta, basso bassolta ja laulaja kuulostaa siltä, että hoitaa tonttinsa. Siis sellaista musiikkia, jota nykyään kuulee aivan liian harvoin. Kivoja yleisön huudatus kohtia on levyvetoonkin sisällytetty. Ja livenähän tämä toimii satavarmasti. Teksti kertoo nuoruudesta ja siitä, miten kertoja on musiikin pariin ajautunut tai johdatus on hänet siihen johtanut. Siinä ei muulle oikein tilaa jää, kun vain musiikki vie. Tätähän se musiikki useasti on. Intohimoa, jopa pakkomiellettä. Ja tietysti vanhempien odotuksien pettämistä, kun koulunpenkki ei välttämättä innosta niin paljon kuin kitaransoitto. Tunnistan kyllä tarinan ja “nuoruus on nuoruuden tuhlaamista” tematiikan ja se on tietysti keski-iän kynnyksellä hyvä muistutus siitä, mitä oli olla nuori joskus. Paluuta vanhaan tässäkin kappaleessa. Erinomainen kappale, erinomainen toteutus, käsinkosketeltava energia.
Komisarion koirapartio - Ampuu itseään jalkaan
(säv. san. Kristian Karvinen, Olli Karlsson)
Ensinnäkin jos bändin nimi on Komisarion koirapartio niin se pitää huomioida joka puolella ja isosti. Just sayin' mutta tämä on ratkaiseva tekijä. No sen lisäksi, että bändillä on mainio nimi, pitkä historia ja useampi pitkäsoitto taskussa niin kappale Ampuu itseään jalkaan on aivan älyttömän hieno suomirockbiisi. Jos yllä puhuttiin hyvesignaloinnista ja siitä, että musiikki on myös politiikka ja kannanottoa niin tämä kappale tarjoaa sitten näkemyksiä juuri tuohon. Todella ansiokas teksti, jossa mietitään “mukamarttyyrien” määrää ja mihin pussiin pelataan. Tarkkanäköisesti havainnoidaan myös, sitä että suunta, johon kuljetaan voi olla väärä vaikka meille toisin väitetään. Aurinko kuumenee ja ammumme itseämme jalkaan tätä menoa.
Sen lisäksi, että teksti on todella ansiokas se saa ympärilleen niin taidokkaan sovituksen ja soitannan, että harvoin kuulee. Bändi elää ja hengittää ja soundit ovat orgaaniset ja dynamiikan tajua on vaikka muille jakaa. Tässä on niin paljon hittimittaripotentiaalia, että ansaitsisi paljon siis paljon enemmän huomiota.. Eikä vähiten myöskään laulajan toimituksen perusteella. Toivottavasti kehut menevät oikeaan osoitteeseen (en löytänyt bändin kokoonpanoa mistään), mutta laulajan Noora-Mari Nevalainen tulkinta ja ääni asettavat kappaleen lopputuloksen entisestään korkeammalle tasolle. On ääntä, on tunnetta on pitoa. Ei lipsu suksi. Ei tule keskeytyksiä vaan tarina kerrotaan uskottavasti ja vakuuttavasti. Eikä jäädä jalkoihin vaikka iso bändisovitus ympärillä myllääkin. Skaala riittää!
Komisarion koirapartio Instagram
Soittolistanostot: