Spotify on kuollut! No ei se kuollut ole tietysti kuluttajalle vaan edelleen suosituin suoratoistopalvelu ja musiikkikirjasto vailla vertaa. Ei meikäläisen nuoruudessa voinut kuvitellakaan, että tällainen musiikin aarreaitta joskus olisi olemassa. Kaikki biisit löytyy, uutta musiikkia tulee koko ajan, palvelu on aina saatavilla juuri silloin kun haluat musiikkia kuunnella. Ja tietysti palvelu vielä oppii käyttöprofiilisi ja alkaa tarjota sinulle uusia artisteja kuunneltavaksi. Ja käyttömaksukin varsin alhainen. Ah tätä ihanuutta.
No kuluttajalle mahtava palvelu ei sitten näin musiikintekijälle ole ihan pelkkää auvoa. Toki täytyy sanoa, että kun musiikkihommat vuonna 1999 alkoi niin kyllä oman musiikin esille saaminen oli vaikeampaa kuin nyt. Tai sanotaan julkaisu. Silloin painettiin CDtä tulemaan, väkerrettiin niihin MS Paint-ohjelmalla kansia ja yritettiin tuputtaa niitä keikoilla katsojille. Usein niitä jäi nippu kouraan ja taitaa olla vieläkin mm. vuoden 2006 demoa ja vuoden 2015 -levyä bändiltä aika kasa treeniksen syövereissä. So not. Se oli sitä aikaa. On siellä myös niitä bändipaitojakin, joita piti olla tarjolla. Spotify ja suoratoistot takaavat nykyään sen, että musan kyllä saa tarjolle kuulijalle. Jos vain löytää ne kuulijat ja erottuu jotenkin sieltä miljoonien biisien joukosta edukseen.
Spotify ja muut suoratoistot tarjoavat helposti matalan kynnyksen biisisi tarjolle saamiseksi. Digijakelijat (käytän Distrokidiä) auttavat biisin Spotifyyn saattamisessa (maksua vastaan tietysti) ja kaikki tämä tekee tietysti musiikintekijän autuaaksi, raha virtaa ja maine kasvaa. No ei se ihan niinkään ole. Spotifystä pitäisi jotenkin löytää ne omat kuuntelijat ja saada heidät vielä faniutumaan juuri sinun musaan. Pitäisi päästä niille mystisille toimitetuille Spotify-soittolistoille, joita yksi (kyllä luit oikein) yksi henkilö Suomessa hallinnoi. Ja kun sitten saat biisisi Spotifystä jonkun korviin niin saat yhdestä striimauksesta käsittääkseni 0.003€ itsellesi. Käytännössä aika harva pääsee rahoille ellei voittoja laske kuten aikanaan hedelmäpelissä (laitoin 5 markkaa sisään ja otin 7 ulos = voitin 7 markkaa). Käytännössä biisin tekemiseen menee moninkertainen raha meikäläisen tasolla ainakin, kuin mitä suoratoistot koskaan takaisin saattavat. Eikä siinä mitään, pakkohan siellä on olla. Vai onko?
Spotifyn artistia riistävä maine on ollut kokoajan tiedossa, eikä meikäläinenkään tätä rahan takia ole koskaan ole tehnyt. Mutta kun Spotifyn CEO alkaa pistää satoja miljoonia artistien selkänahasta riivittyä omaisuutta sotakoneistoon, alkaa mitta jollain tasolla täyttyä. Jotain muuta täytyy keksiä. Jos ei muuten niin sen vuoksi, että “täytyy voida peiliin katsoa ja sanoo: Parhaani mä tein”
No mitä sitten voi tehdä? No alkaa tarjota jotakin väylää mistä kuulijat saavat kuunneltua biisit ja jos haluavat tukea suoraan artistia ostamalla kappaleita, digisinkkuja, fanikamaa, mitä vaan. Siksi aloin laittamaan omille kotisivuilleni biiseja myyntiin, kehittämään sen sisältöä ja tarjoamaan moniulotteisempaa kertomusta siitä kuka ja mitä on A.P. Salonen. Somekanavissa edelleen tietysti pysytään, mutta tänne sivuilleni alan kokoamaan sisältöä, mitä ei missään muualla näe esim:
- säännöllisesti päivittyvä blogi (ja tiedetään blogitkin on katoavaa kansanperinnettä)
- ainutkertaista videomateriaalia (esim. minikeikkavideoita, tarinoita biiseistä, vähän MTV Storytellers - tyyppisesti
- kappaleeni ostomahdollisuuden ja kuuntelumahdollisuuden (tämä ilmainen)
Ja mitä muuta vielä tässä mieleen juolahtaa. Toivottavasti jätät kommentteja ja alat kokea sisällön omaksesi ja alat seuraamaan säännöllisesti kotisivujani tätä blogia ja muuta sisältöä. Someni löydät edelleen Instagramista, Facebookista ja TikuTakusta, mutta kotisivuillani asiat alkavat aueta tulevaisuudessa syvemmin.
Sydänjuurin kappale tulee julki tämän viikon perjantaina. Julkaisen sen kuitenkin ostettavaksi (ja kuunneltavaksi) omille kotisivuilleni jo tänään! Stay tuned!
-A.P.