Debyyttialbumini Jälkeen surutyön julkaisu lähenee (17.10.) ja sitä varten on nyt aloitettu tekemään promoa sosiaalimedioissa. Ja tietysti altistetaan taas oma tekeminen arvostelulle, joka ainakin monen artistikollegan mukaan on ajoittain armotonta erityisesti TikuTaku -sovelluksessa. Itse en ole tätä arvostelua tässä urallani kovinkaan paljon kohdannut. Syytä en tiedä. En varmaan ole kaikista mediaseksikkäin kohde yleensäkään palautteelle, joten sekä negatiivinen, että positiivinen palaute ei löydä maaliinsa.
En ole tässä asiassa aivan puhdas pulmunen itsekään. Pidän perjantaisin kulttimaineeseen (tarkoittaa vähän katsojia suomeksi) podcastia, jonka keskiössä on uusien suomalaisten musiikkikappaleiden läpikäynti ja arviointi. Ja on myönnettävä, että lähetyksien jälkeen saan aika paljon palautetta artisteilta, jotka kokevat, että heidän biisiään on “mollattu” tai siitä ei ole tykätty. Välillä palaute on ansaittua. Koko podcastin lähtöajatus on viihteellinen: setämiehet arvioivat nykymusaa, setälasit silmillä, ymmärtämättä enää mistään yhtään mitään. Ja välillä liveolosuhteissa on lipsahtanut palautetta, joka on ehkä alittanut jonkinlaisen riman. Hyvä maku ON makuasia. Kritiikin pääkohde ei kuitenkaan ole artisti vaan hyvin usein kritisoidaan ratkaisuja, joita valtavirtamusiikissa kierrätetään paljon. Etsimme omaperäisyyttä, arvostamme rohkeutta, artistin omaa ääntä. Keinotekoisuus ja halpa striimientavoittelu saa (syystäkin) aika paljon kuraa.
No onko tämä podcast -tyylinen “levyraati” sitten arvostelua, kiusaamista tai liiallista kritiikkiä. Minusta ei. Nauramme lähetyksessä eniten itsellemme. Arviointimme osoittaa usein, kuinka etäällä ja ymmärtämättömiä olemme nykymusiikkimaailmaan lainalaisuuksista tai trendeistä. Istumme edelleen 90-luvun musiikkikulttuurin mäellä ja katsomme sieltä nostalgialasien läpi aikalaismusiikin oikkuja. Ei uppoa aina. Piilo-opetussuunnitelmana on kuitenkin viikoittain nostaa suomalaista musiikkia kuunteluun ja käydä näitä uutuuksia läpi. Viihteellisesti, mutta toivoen, että joku saa myös lähetyksestä kimmokkeen kuunnella näitä biisejä. Myös niitä, mille palaute on “negatiivisempaa” .
Podcastia on hauska tehdä. Se on ystäväporukan kevyttä keskustelua yhteisen asian (musiikin parissa). Välillä nauretaan, välillä kuunnellaan musiikkia. Kuin aikamiespoikien illanvietto. Livenä saa myös keskustella yleisön kanssa ja katsoa, mitä mieltä he ovat biiseistä. Aika usein yleisö on armottomampaa kuin me raadissa. Ja tietysti yleisö on lähetyksen tasoinen eli aika usein meillä ei kohderyhmässäkään ole nykymusaa kuuntelevia yksilöitä. Järviradiokansa. Se on meidän henkinen kotimme. Ja tietysti myös sisäpiirinhuumoria lähetyksiin mahtuu. Esimerkiksi Mökkitie Records saa huutia syyttä jo ihan tradition vuoksi :)
Toivottavasti podcast-perinne jatkuu. Reilu vuosi on kokoonnuttu eri asioiden äärellä ja uutta musiikkiakin on käsitelty perjantaisin jo pitkään. Monta biisiä on jäänyt omalle soittolistalle, monta positiivista palautettakin on yksityisviesteihin uinut. Kaikki tehdään omassa nimissä ja anteeksi pyydetään jos livetilanteessa on lipsunut. Muutaman pahoitteluviestin olen itsekin joutunut matkaan laittamaan. Ja hyvin usein vastapuoli on ollut huumorilla mukana ja ymmärtänyt myös hyvin sen, että juuri hänen musiikkiaan ei ehkä tehdä meitä varten. Todisteena siitä, että olemme kyllä myös nykymusasta löytäneet suosikkeja on neljän viimelähetyksen parhaat artistit ja biisit:
Nikke Ankara - Uskomaton
JVG - Jääpähän
Mr. Dad - Keep it Real
Mikael Gabriel - Pienestä kii
Sateet - Aikamme hetket
Ellinoora - Ahdistuksen aika
Saara Törmä - Rikki
Aili Järvelä - Jättiläinen
Dave Lindholm - Can't Tell
Ei nyt aivan setäkamaa ole kärkeen päätynyt. Tsekkaa kaikki lähetykset Youtubesta ja ole armollinen. Mekin olemme ihmisiä. Setäihmisiä.