Syyskuulle taittuu ja mökkikausikin on peltojen keskellä ilotulitettu loppuun Venetsialaisten muodossa. Nurmikonpaikkausprojekti alkaa itää, joten puutarhaprojektitkin on tältä vuodelta taputeltu. Aika paljon jäi ensi vuodelle vielä laittamista, mutta so not! Ai niin siihen artistin kannalta olennaisempaan projektiin liittyen: uusi levy on nyt siirtynyt miksausvaiheeseen eli lähes lopppusuoralle. Parin biisin vedokset on jo kuultavaksi saatu ja niiden perusteella levystä tulee kyllä omalla mittapuulla erittäin onnistunut. Ei soi hirveästi kantri kuin alaviitteessä, mutta tämäkin on tavallaan tietoinen valinta. Monipuolista sointia tarjotaan. Ja ehjää kokonaisuutta sekä musiikillisesti, että sanoituspuolella. Ekaa sinkkua tarjotaan varmaan kohta kuuloaisteihin. No se siitä. Syksy saa, minä en, mutta musiikillisen monotonian keisarikuntaan saapuu aina maanantaisiin moniulotteisuuden valkea ritari. Nimittäin INDIEMAANANTAI vie taas sinne, missä koivuhalko tuoksuu, kesät ovat pitkiä ja musiikillinen kunnianhimo on muutakin kuin rahanhimo. Täällä ei Turistit lennä lelulentokoneellaan eikä Elliotit väkerrä värssyjä kapeasta naiskuvasta käsin. Nyt ollaan musiikin runsaudensarven äärellä. Ota lista haltuun. Pistä hetkeksi syksy syrjään ja antaudu mukaan matkalle. Lista Spotifyssa, jaa tallenna tee jotain. Mutta usein et tee ;)
Instant Social Life - Jos se onkin niin
(säv. san. Antti Ahola, Sami Hartikainen)
Jo tovin musiikillista polkua tallanneen “Singer-Songwriter-setämiehistä" koostuvan ISL:n uusin sinkku pärähti vastaan somen ihmeellisessä maailmassa. Viime vuonna ansiokkaan Niipperintie -albumin julkaissut duo operoi siellä itsellekin tutulla sektorilla: arkirealismia huokuvat tekstit ja luomupohjaisesta soitannasta ammentava musiikki. Resepti on tällä hetkellä turhan epäsuosittu, mutta so not. Ei Instant Social Life -kaksikko tästäkään huolimatta ole lähtenyt etsimään algoritmin suosiota keinolla millä hyvänsä, vaan tekee musiikkia, jota haluaa tehdä.
Jos se onkin niin - kappale starttaa liikkeelle lähes Gösta Sundqvist - tyyppisellä vihellyksellä, joka tietysti nappaa heti mukaansa ja melodian pätkä tarttuu iilimadon tavoin tärykalvoon koko loppuviikoksi. Hyvä! Radiofiltterin kääntämisen jälkeen bändi heittäytyy mukaan ilmavana ja tasapainoisena kokonaisuutena. Olen muistaakseni ISL -kavereiden kanssa vääntänyt joskus tekoälyn käytöstä musiikintekemisessä, mutta ilokseni huomaan, että bändi muodostuu ihan ihmisoletetuista ja mielestäni lopputulos palkitsee. Tasapaino on avainsana. Leppoisaa soitantaa, kaikki osaset kohdallaan ja erittäin hyvät soundit. Leevi Kohonen on hoitanut miksaajan tonttia ja täytyy nostaa hattua. Maukasta on. Muutenkin sovituksellisesti on osattu pitää maltti. Ei pusketa vaan rakennetaan. Biisin tekstin mukana sovitus elää ja samaa “rentoa” meininiä on saatu myös soitantoon. Käyn ahon laitaan vailla huolia sävyt ovat läsnä tekstin lisäksi myös musiikillisessa lavastuksessa.
Tekstiosastolta odottaa tietysti paljon, kun tietää ISL-herrojen aikaisemmat lyyriset ansiot. Eikä Jos se onkin niin - kappale petä tälläkään osastolla. Kertoja minä asettuu tekstin alussa perjantai-illan viettoon aika supisuomalaisella tavalla. Muutama kalja alle ja kantabaariin miettimään asioiden tilaa. Kyseessähän on suomalaisen miehen (ja naisen) lähes luostarimainen meditaatiohetki. Alkoholin tuottama kepeys tekee murheista siedettävämpää ja asettaa ne tietyllä tavalla mittakaavaan. Tekstin posiitivinen katsantokanta tarjoaa tähän aikaan sopivaa vapautusta maailmantuskasta. “Maailmanloppuun on vielä matkaa” ja tuomiopäivän kello ei ole vielä keskiyötä kajauttanut. Tietysti tekstissä dagen efter - saa pikkuisen synkempiä sävyjä, mutta sielläkin vapautuminen saatanallisesta ikeestä on tosiasia. Hyvä teksti, joka saa ajattelemaan asioiden mittakaavaa ja huolien ja murheiden syvintä olemusta. Aihealue ei omillekaan lauluteksteille ole vieras, mutta katson asiaa ehkä hieman toisesta näkökulmasta. Onnellisuuden tavoittelussa mittakaava on aina ratkaissut. Jos onnellisuuden piirin pistää pieneksi onni on mahdollista jokaisen löytää. Mutta toisaalta silmät on hyvä pitää avoimena myös sille, mitä ympärillä tapahtuu. Eskapismi omaan kuplaan ei lopulta ole itselle se vastaus. Ja toisaalta mietin usein sitä, kuinka merkityksetöntä kaikki lopulta on, kun mittakaavan asettaa riittävän isoksi. Yhtäkaikki hienoa pohdintaa tarjoaa ISL tekstissään ja pukee sen vielä hienoon musiikilliseen käärepaperiin. Well done.
Laura Moisio - Kämppä
(säv. san. Laura Moisio)
Laura Moision musiikillinen polku on pitkä ja varsin ansioitunut. On ehdokkuuksia palkintogaaloissa ja useampi albumi vyön alla. Kuuntelijoitakin on striimi-palvelussa kohtalaisesti. Spotify-bio esittelee Moision omintakeisena ja lumoavana laulaja-lauluntekijänä. Ja nyt ollaan ilmeisesti uuden albumin kynnyksellä, jota on luvattu jo tälle syksylle. Kämppä - kappale starttailee utuisissa tunnelmissa ja maalailee herkällä pensselillä postikorttikuvaa. Koskettimet, ja kielisoittimet rakentavat kudelmaa sovituksen kulkiessa eteenpäin. Äänityksen kolinat ja kilinät tuovat ambienssia. Kämppä saa tunnelmansa rauhassa ja sovituksen kasvu tapahtuu tarinan ehdoilla. Keskiössä pidetään Moision laulu ja tarina. Seinien kaatumistakin tuntuu tulevan väliin, kun koskettimet vahvistavat läsnäoloaan. Taidokkaasti tehty sovitus joka ei tarjoile mitään pikavoittoa vaan luottaa yksinkertaisiin palikoihin ja siihen, että tunnelmaa pidetään alusta asti näpeissä. Hetkittäin voi jopa ahdistaa, mutta pääosin tunnelma pysyy pinnan alla kuplivana. Soitanta maalaa kämppään ilmapiirin. Se ilmapiiri ei ole kovinkaan avoin vain varsin sisäänpäin kääntyvä. Tekstiä mukaillen. Hieno osoitus siitä, että omaehtoisuus kantaa. Yksinkertaista, mutta toimivaa ja tunnelmaa isolla T:llä.
Tekstikään ei isottele tai mahtaile. Kämppä pitäisi siivota, pölyä ja tavaraa on liikaa. Kertoja tiedostaa tilanteen ja kyselee olisiko ylimääräiselle tavaralle tarvitsijoita. Siivousurakka ei tekstin aikana etene, mutta kertoja ymmärtää, että kyseessä on puhdistautumisriitti ja uuden alun ensimmäiset lähtölaukaukset. Useinhan uusi alku esim. eron jälkeen alkaa sillä, että vanha siivotaan pois. Tämän myös kertoja ehkä jollain tavoin tuo ilmi, kertomalla, kuinka ennen kämppä oli valoisa ja avoin. Nyt sama tila näyttäytyy tukkoisena ja ilmattomana. Hieno teksti, jossa uuden alun mahdollisuus tuodaan konkreettiseksi siivousprojektiin liittyvän kielikuvan kautta. Vaikka lopputulos jää ilmaan niin tässä tiedostamisen hetkestä on saatu hienosti vähittäin aukeava teksti. Spotify bio lupaa “avoimiksi jääviä kuvia” ja näin käy myös Kämppä-kappaleen tekstissä. Mutta postikortti ja mielikuva on vahva. Varsinkin viipyilevän sovituksen keskellä savujuovana ilmaan katoava ajatus puhdistautumisriitin tarpeellisuudesta toimii makeasti. Hienoa, että Moision kaltiaiset artisti uskaltavat luottaa omaan visioonsa ja tapaansa tehdä. Tällaiset teokset ovat muistutus itsellekin, että kannattaa pitää kiinni visiostaan. Ja kun kaikki tekeminen äänityspaikasta ja tavasta valjastetaan vision työkaluksi niin lopputuloksena on jotain käsinkosketeltavan omintakeista.
M.I. Laine & Sortumavaara - Räjähteitä Liettuasta
(säv. san. Mia Ilona Laine)
M.I. Laine & Sortumavaara on varsin uusi tulokas suomalaiselle indiekentälle. Nimittäin yhtye on startattu tänä vuonna. Laine toimii solistina ja ilmeisesti primusmotorina ja hänen taustallaan on katusoittamisen kautta ulkomaille asti edennyt musiikillinen polku. Uusi yhtye ei ole este vaan Räjähteitä Liettuasta -kappaleen myötä on jo saavutettu somepöhinää, radiosoittoa ja lehtijuttujakin. Ei siis mitenkään huono saavutus. Itselläni räjähde-kappaleen viraliteetti on jäänyt huomaamatta, koska vietin kesällä lomaa somesta. Mutta mennään nyt kyytiin tähän jälkijunassa.
Räjähteitä Liettuasta lähtee käyntiin bändin hienolla groovella. Ei mitään päätöntä kohkaamista vaan pelkistettyä ilmaisua, mutta mukaansatempaavaa. Eikä sovitus lähde ajamaan ylivaihteella kertseissäkään vaan paisuttelut tapahtuvat dynamiikan oppikirjan oppien mukaisesti maltilla. Hieno miksaus, jossa tietynlainen lo-fi- henki elää vahvana. Kitaratyöskentely ansaitsee huomion siitä, että nyt on soittaja omaksunut roolinsa kappaleen palvelijana. Ei ylimääräisiä ääniä vaan uskalletaan olla hiljaa jos sovitus sitä vaatii. Maukasta on soitanta. Kesäinen fiilis tästä hyväntuulisuudessaan välittyy. Ilon kautta. Ja jälleen tarinalle on annettu keskilavan paikka ja valokeila. Laineen ääni soljuu tarinankerronnan välineenä hienosti ja sävykkäästi. Herkkä ääni, jossa kuitenkin on särmää tarvittaessa ja skaalaa löytyy. Jos/kun kappale on Laineen tuottajama ja miksaama niin osaavaa toimitusta. Nimittäin paketti soi ja hengittää hienoa estetiikkaa. Laine ja Sortumavaara ovat hyvällä tiellä. Bändi-ilmaisu toimii ja Laineen tarinankerronta ja melodian taju on ytimessä.
Räjähteitä Liettuasta on kertoo siis ilmeisesti tositilanteesta, jossa lauluntekijä elää. Eli 15-neliön yksiössä yhdessä exänsä kanssa. Asumisjärjestely ja lavastus on niin erikoinen, että se on eittämättä laulun (ja parin lehtijutun) arvoinen. Tilanne todetaan tekstissä hienojen kielikuvien saattelemana, yksiön tunnelmaa luovitaan läpi kertojan näkökulmasta ja uudet rakkaat saavat osansa. “Talouslama teki meistä polyamorisia” siitäpä aihepiiriä, jota en ole aikaisemmin laulussa kuullut. Kuumaa on varmasti kesäisessä yksiössä ja tunnelma monellakin tapaa solmuinen, mutta kappaleen teksti on oivaltavan raikas. Hienosti Laine saa tunnelman kuvattua ja tavoittaa leikillisestä muodosta huolimatta myös syvempiä tuntoja. Ero ei ole lopullista ja yhteiselo pitää elossa myös yhteisen ajan. “olet eksistäni paras.” Mitäpä siihen lisäämään. Yksiön katossa kärpäsenä oleminen reilun 3min ajan on hieno kokemus. Onnittelut Laineelle ja toivotaan, että sävellys ja tekstityskynä pysyy näin terävänä. Ja toivotaan, että mikään levy-yhtiö ei tarjoa tähän algoritmitaikamaustettaan. Nimittäin omilla jaloillaan Laine & Sortumavaara seisoo tukevasti omaperäisenä ja mielenkiintoisena tulokkaana.