Hiio hoi! Näin on kesäloma on lusittu ja lomilta palaa myös säännöllinen blogien täydennys. Tänä vuonna kesäloma tarkoitti myös lähes täydellistä sometaukoa ja ai että, kun tekee gutaa. Ei pakonomaista päivitystarvetta eikä painetta siitä, että näkeekö joku nyt, että olen olemassa. Elämä on todellakin somen ulkopuolella! Samalla ehkä hyvä huomata, että vaikka some kiistatta on päätyöväline artistin promopakissa, niin ei meikäläinen siitä mainittavasti ole koskaan hyötynyt. Tästäkin lähtökohdasta tuntuu hassulta, että itseään pitäisi tehdä näkyväksi kokoajan. Kesätauko teki hyvää ja viraalivideometsästyksen päättyminen on tosiasia. Metsästäköön nuoremmat somehittiä, oma musiikillinen polkuni lienee kuljettu siihen pisteeseen, että tuollaisista asioista on turha kantaa murhetta. No lopetanko somettamista. En tietenkään. Ja pitäähän tulevaa albumia promota. Mutta pakkomielteistä somevideointia nyt enää tuskin nähdään.
Ja uutta levyä on siis tehty. Vaatekaappi on toiminut laulukoppina, kun paiskoin albumin laulut narulle. Teemu Aalto on visioinut levystä niin toimivan paketin, että heikompia hirvittää. Loppusilaukset ja levyllinen ehtaa A.P. Salosta on taas ihmisten ilmoilla. Ja näyttää siltä, että koko levy on ihan uusia biisejä eli aikaisempaa (jo julkaistua) materiaalia ei levylle tule. Levy on kiinteämpi kokonaisuus kuin debyytti. Myös sanoituksien teemat ovat tiivistyneet. Eikä olla edelleenkään “massii ja mimmei” -tematiikassa vaan isojen kysymysten äärellä. Toivottavasti joku kuulija löytää aikanaan tarttumapintaa. Täytyy katsoa jos saisi koko levyn biiseistä oikein videomuodossa esittelyjä aikanaan. Sellaisia pitemmän muotoisia (joita kukaan ei katso). Mutta nyt asiaan! INDIEMAANANTAI palaa kesätauolta ja rytisee taas musiikkivaikuttajaksi numero yksi indiekentällä. Indiekenttä, joka voi hyvin ja virkeästi eikä ole taantunut valtavirtamusiikin musiikilliseen lamaan. Indie hengittää, elää ja uskaltaa olla oma itsensä. Here we go!
Hanna Hysch! - Kärpäsmarssi
(säv. san. Hanna Siponen)
Nopein tie päästä/joutua INDIEMAANANTAIN listaukseen on promota sitä suoraan allekirjoittaneelle. Ja niin on tehty Hanna Hysch! -artistinimellä toimivan Hanna Siposen uutukaisen kohdalla. Kärpäsmarssi- kappale lyö pöytään omaleimaista popmusiikkia, jossa viime vuonna sooloartistina debytoinut tulokas näyttää sen, että hän ei tahdo lokeroitua ja omaleimaisuus on kantava teema. Musiikillista polkua Siposella on takanaan jo tovi ja nyt omat siivet tuntuvat kantavan kirkkaasti. Tuottajan tuolilla häärää ansiokkaasti Ylöjärven isompi kantri-ihme Jyrki Sirainen.
Biisiä kuvaillaan promosaatteessa “vinksahtaneeksi lastenlauluksi” ja alun lallattelu asettaa tunnelman juuri tuohon viitekehykseen. Sirainen on taikonut vinksahtaneen melodian tueksi samaan maailmaan sopivan soundillisen kudelman, jossa on aistittavissa sellaista Batmanin Jokerimaista kieroutunutta huvipuistoa, jota kappale edellyttää. Kosketinsoittimet peilaavat melodiaa ja rytmiosasto taikoo biisille hypnoottisen kivijalan. Tuotanto ei puske päälle vaan mennään tunnelma edellä. Kasvatetaan, kun pitää kasvaa ja pienennetään kun tarina tai tunnelma vaatii. Uutta elementtiä tuodaan vaihvihkaa sisään ja hypnoosi syvenee. Tasapainoinen kokonaisuus, jossa laululle on annettu keskipisteen paikka ja tarina tuodaan kuulijalle kuultavaksi näyttämöllä, jonka lavasteet on tarkkaan harkittu.
Kappaleen sanoituksellinen teema sopii kesälomilta palaamiseen ristiiriitaiseen fiilikseen. Arjen haasteet lyövät silmille ja osansa saavat aamuruuhka, jääkaapin sisältö ja yleinen ahdistus nostaa päätänsä. Eniten vituttaa kaikki - asetelma on monelle tuttu luulen. Kesäuusintoina pyörivät riidat asettavat osapuolet napit vastakkain. Kappaleen sanoituksen tunnelma on angstinen ja Siposen laulutulkinta vahvistaa kokemusta entisestään. Minä minä minä ja kuurosokee pää. Hienoa musiikillista ilmaisua ja tarinankerrontaa aiheesta, josta ainakaan itse en ole liikaa kappaleita kuullut. Korvamatokerroin on korkealla ja toivottavasti radioaallotkin tästä kuulevat. Ja live-esityksiä kohti ollaan promokirjeen mukaan menossa. Niitä odotellassa. Läsnäolo lienee livenä vain vahvistuvan.
Anni Kröger - Barbie Doll
(säv. Anni Kröger, Aatu Ruokolainen, Juho Isomäki, san. Kröger, Isomäki)
Suomessa masinoitiin “superyhtye” Rodeon myötä kantribuumi, jossa härmään yritettiin tarjota ilmiöksi kantripainotteista popmusiikkia. Ilmiö sinänsä taisi jäädä syntymättä ja rodeorouvatkin siirtyivät jo telakalle. Kantripainoitteisuus sai silti huomiota, mitä voidaan pitää hyvänä asiana. Tuon samaisen kantripitoisen popmusiikin pariin sukeltaa Anni Kröger -debyyttikappaleellaan Barbie Doll. Aatu Ruokalaisen ja Juho Isomäen kanssa kirjoitettu kappale pyrkii tarjoamaan suomalaiseen kantriskeneen “rentoa ja ajatonta” menoa. Kröger on myös nettitietojen perusteella ollut Voice of Finlandissa, mutta, koska en laulukisoja seuraa, niin artisti on minulle uusi tuttavuus.
Barbie Doll -kappaleen lähtiessä käyntiin asemoidutaan välittömästi introriffistä lähtien jenkkiläisen popkantrin lähtötelineisiin. Kuitenkin ehkä sinne hieman raskaamman ilmaisun päätyyn. Särökitaraa löytyy, banjo löytyy. Rummut ja basso rullaavat tyylikkäästi ja teemariffi on imuisa. Tuotannosta vastaa Juho Isomäki ja Aatu Ruokolainen tarjoilee kitarat ja bassot. Soundimaailmaan on tuotu kivasti retrofiilistä ja vaikka tuotanto on aika täysi niin varsinkin kitaraelementit toimivat ansiokkaasti. Voi olla, että kappale hyötyisi vielä luomuisammasta tuotannosta ja ilmavuudesta. Ajoittain tuntuu, että Krögerin lauluilmaisu joutuu kamppailemaan elintilastaan. Toki artistin ääni ja ilmaisu on sellainen, että kyllä se paikkansa ottaa vaikka tuotanto päällevyöryä yrittäisikin. Persoonallinen ja energinen on Anni Krögerin ääni. Ja voimakas. Sopivaa särmää on, jotta ei jäädä kädenlämpöiseksi. Tuplaukset ja stemmat toimivat hienosti. Pop vai rock -kategoria…sitä voinee jokainen arpoa jos haluaa.
Barbie Doll - kappaleen sanoitus lainaa myös jenkkikantrin temaattisesta karkkipussista ja ollaan itseidentifikaation ja voimaantumisen äärellä. Kertoja ei ole barbienukke vaan lehmityttö. Kertoja juo kaljaa, ei alistu sovinnaisuuden lokeroon vaan mieluummin ottaa tanssilattian haltuun ja ratsastaa aamuun asti. Naispuolisia jenkkikantritähtiä namedropataan ja englanninkielisiä sanoja sekoitetaan suomenkieliseen lyriikkaan. Kielien sekoittaminen ei ehkä ole itselleni sellainen tekstittämisen ratkaisu, jota suosin, mutta tietyllä tavalla Barbie Doll -kappaleessa se toiminee tietynlaisena stetsoninnostona esikuville. Sinänsä kappaleen teksti onnistuu teemassaan tarjoamaan maisemakuvaa kertojan omavaraisuudesta ja vaikka tietyt kielikuvat ovat paljon käytettyjä ja sloganmaisia ne silti kantavat kokonaisuudessa. Vauhti korjaa virheet ja debyyttisinkullaan Anni Kröger tarjoaa pöytään raskaamman päädyn katnrimusaa, jossa ansiona on artistin voimakas ääni ja retrofiilikseen taipuvat kitaraosiot. Kantri on genrenä suomessa pieni, mutta kilpailtu. Toivotaan, että Kröger löytää sieltä oman kestävän paikkansa. Hyvän lähtökohdan debyyttisinkku ainakin tarjoaa.
ÄITI - Avaruusrock
(säv. san. ÄITI, U. Viljakka, T. Malm, T. Hassinen)
Särmikäs ja katu-uskottava rock -musiikki on tekemässä jonkinlaista paluuta Suomessa. Hyviä “katurock” -yhtyeitä on uinut INDIEMAANANTAINKIN -listoille kirkkaimpana esimerkkinä tietysti vuoden kovimman albumin tehnyt Juha-Matti Paska. Tähän samaan renesanssiaaltoon iskee myös porvoolainen vuonna 2022 perustettu ÄITI. Debyytti-EP:nsä Avaruusrock heinäkuussa julkaissut yhtye edustaa perinnehenkistä rock-ilmaisua, jossa kitarat särisevät ja rummut ja basso kuljettavat eteenpäin. Yhtyeen jäsenillä on taustalla musiikkiopintoja ja soittotaitoa ja ilmaisukykyä on riittämiin. Yhtye ei myöskään pelkää heittää mukaan progesävyjä tai rönsyilevämpää ilmaisua jos siltä tuntuu.
Avaruusrock-kappale on nimikkobiisi ja se avaa myös heinäkuulla julkaistun EP:n. Kertonee riittävästi yhtyeen sovinnaisuuteen alistumattomasta luonteesta, kun EP avataan 5min kestävällä progeilua ja hippihommia sisältävällä teoksella. Ei olla niin sanotusti pikavoittojen ja meemibiisien kentällä vaan mennään omalla tiellä. Hattua täytyy nostaa, kun rumpali laskee biisin käyntiin. Livenä mahtaa Avaruusrock -biisi soitetun narulle. Ainakin livemenoa ja energiaa on onnistuttu purkittamaan ihan helvetisti. Jos keski-ikäisyys ei olisi jo hionut särmiäni olemattomiin starttaisin auton ja ajaisin naapureiden postilaatikot kumoon ja kiihdyttäisin auton maata kiertävälle radalle. Bändi uskaltaa tarjoilla toisaalta ansiokasta rockmusaa, mutta irtautua kolmen minuutin kohdalla leijuvampaan hippipilveen ja palata lopussa lähes punk-otteella (ja tempolla) saattamaan kappaleen maaliinsa ja raketin radalleen. Hienoa työtä ja hienoa soundipolitiikkaa. Ei siloiteltua mutta hyvällä tavalla lo-fi. Kyllä on tykkiä kamaa. Ja ilmeisesti myös niin, että äänitys ja miksauskin on bändin oman henkilökunnan käsissä. Näinhän se tehdään!
Sanoitus-tematiikka kietoutuu Avaruusrock -otsikon alle. Avaruuteen käy matka ja kosmiset ilmiöt sävyttävät tyhjyyden läpi käyvää matkaa. Irtautuminen maallisesta oravapyörästä on käsillä ja uuden maailmaan etsiminen on tosiasia. Sinänsä ei olla mullistavan temaattisen näkökulman äärellä vaan eskapismista ja Born to Run -saavista on ammennettu jo paljon. Mutta sanoitus toimii otsikkonsa alla hienosti ja kun ympäröivä bändisoitto tukee tarinan tunnelmaa niin mikäs tässä on raketteja käynnistellessä. Jostain se uusi uljas maailma on etsittävä, kun tämä nykyinen on paskottu. Lyriikka tarjoaa näkökulman tuohon löytöretkeen, johon joskus todennäköisesti ajaudutaan.