Friends With Acoustics at Panimoravintola Koulu 30.7.25, Turku

Ensimmäinen keikkaraportti ja oikeastaan myös ensimmäinen “oikea” keikka, jossa sai esittää n. 30min verran omaa materiaalia ja suomeksi. Se on myönnettävä, että kyllä suomeksi laulaminen on painoarvoltaan erilaista kuin englanninkielellä laulaminen. Joku saattaa ymmärtää sanatkin. Ja siksipä on myös tärkeää, että ne sanoitukset lähtökohtaisesti ovat sellaisia, että niitä joku jaksaa kuunnella. Sen lisäksi ne pitäisi saada livenä itsestään oikealla tavallla ulos ja mielellään vielä sävelessä. EI aivan helppoa, kun samalla pitäisi vielä rämpytellä kitaraakin. 

No matkaan lähdettiin Pirkanmaalta VR:n siivillä, kärsivän kantrilaulajan tavoin, extraluokassa. Tottakai. Virkistävä pyrähdys junalla Turkuun ja pientä odottelua ennen keikkapaikalle siirtyvistä ystävän siivellä. Kierrettiin toki ensin Kakolat ja Funikulaarit (vai mikä se turkulainen epäonninen vuoristorata onkaan). 

Paikkana Friends With Acoustics -iltamia isännöi Panimoravintola Koulu ja sen iso ulkoilmaterassi, joka paljastui varsin sielukkaaksi ja idylliseksi kokonaisuudeksi. Ystävällistä palvelua sekä paikalta, että järjestävältä nuorisoseuralta: Adam ja Marina. Tuli kotoinen olo ja, kun kelikin helli niin ei valittamista. Syötiin ja juotiin ja juteltiin ennen keikkojen alkamista. Tuntui ja oli rentoa. Näin se olla pitää

Friends With Acoustics -iltamissa esiintyi tällä kertaa:

Tricuspidus
Duo Harhailevat Tarinat
The Raw Tales
A.P. Salonen 
Kristoffersonia suomeksi 

Keikka tuntui mukavalta suorittamiselta ja välispiikitkin taisivat suurinpiirtein pysyä hyvän maun rajoissa. Ehkä se yksi Rodeo -aiheinen juttu ja Ida Paul- läppä kävivät siinä rajalla, mutta se on sellaista. 

Ohessa tallenne keikalta kootuista videoista

Se menee aina niin (säv. Salonen, san. Eloranta)
Sydänjuurin (säv. Salonen, san. Lepistö)
Parempaan aikaan (säv. Salonen, san. Salonen/Lepistö)
Tunnen tuulen pohjoisen (säv. Salonen, san. Salonen/Nevalinna)
Luulin yötä rakastin (säv. Salonen, san. Lepistö)

 

Leave a comment

All rights reserved: Arttu Salonen