
Hiio hoi, se on taas maanantai ja kylmät marraskuun kelit hiipivät sisään ikkunoista ja ovista. Olkoon talvemme talven tuntuinen eikä ainaista räntää. Nähtäväksi jää. Ja vaikka valtavirtamusiikkia hallitsee taas “massii ja mimmei” -sanoitukset niin heittäydytään me indiekentän vietäväksi. Nimittäin tälläkin viikolla se musiikillisesti kiinnostavin osasto löytyy siltä puolen aitaa. Ottakaa siis niistä loputtomista somepromoista vaari ja ottakaa kuunteluun joku uusi indieosaaja. Ette takuulla pety. INDIEMAANANTAI-soittolista Spotifyssa: jaa, tallenna, kuuntele ja nauti
Maria Kujanpää - Aamu on tullut
(säv. san. Maria Kujanpää)
Kovin montaa kertaa en ole INDIEMAANANTAISSA päässyt esittelemään artistin ensijulkaisua, mutta tällä kertaa sellainen ilo on minulle suotu. Maria Kujanpää ei ole kuitenkaan musiikillinen ”noobi”, sillä takana on vahvaa muusikon polkua jo tovi. Kirkkomusiikin ja musiikkiteatterin parissa toiminut Kujanpää vaikuttaa CV:n perusteella olevan täysiverinen konkari, joten sooloartistina aloittaminen on enemmänkin ammatinlaajennusta kuin hyppy tuntemattomaan. Jazz-sävyiseen taidepopiin heittäytyminen on mielestäni silti rohkea valinta, koska ainakaan genre ei tässä nykypäivän ”muottiinvaletussa” musiikkikentässä ole se helpoin algoritmin houkutin.
Aamu on tullut -kappale lunastaa heti alussa. Leijaillaan kevyissä jazzkapakan tunnelmissa matkalle, jota sävyttävät kahisevat rummut, kontrabasso ja kirkkaasti soiva piano. Ilmaisu on herkkää, ja tulee tunne, että musiikki kietoo sisäänsä suojaan pauhaavalta ulkoilmalta. Lämmintä. Kokonaisvaltaista. Bändisoitanta seuraa hienosti tekstin ja laulutulkinnan dynaamisia vaihteluita. ”Kirkuvat lokit” tuovat äänimaailmaan hieman merellistä fiilistä. Soitinnos on kerroksellinen, ja siinä riittää kuulijalle kuorimista. Luomuinen tuotanto kuljettaa itseni ainakin jonnekin rantamaisemaan kuuntelemaan kuohuvia aaltoja ja katselemaan ulapalle. Ei tietoakaan muovisuudesta tai kertakäyttöratkaisuista. Lämmintä rantakiveä ja jalkoja huuhtovaa hiekkaa.
Jos soitinnos soikin kevyemmässä tunnelmassa,tekstin puolella ei päästetä katsojaa aivan yhtä helpolla. Ollaan hengellisissä tunnelmissa, ja kertoja hakee suojaa maailman nykytilaa vastaan. Sodat pauhaavat, maa järisee ja sisäinen maailmakaan ei rauhaa tarjoa. Teksti ei kiertele sitä, että kertoja hakee vastausta ylimaalliselta voimalta: “Kristus on voittanut, murtuvat haudan kahleet”. Aamu ja valo voittavat. Kertosäe tarjoaa pimeyden voittavan vastauksen. Hengellisyyttä voi käsitellä lauluteksteissä eri tavoin, ja se on läsnä myös esimerkiksi Mikko Kuustosen ja Juha Tapion teksteissä. Usein sivulauseissa, mutta läsnä kuitenkin. Kujanpää ottaa suoremman linjan ja tekee sen varmasti tietoisesti omaan kokemusmaailmaansa peilaten. Lohtua tarjoava teksti on ympäröity kevyempään musiikilliseen ilmaisuun, jolloin siitä ei tule liian julistava vaan pikemminkin opastava ja ovia aukova. Maailmaa voi katsoa tälläkin tavalla. Teksti yhdistettynä ei niin tavallisiin melodiakulkuihin muodostaa onnistuneen kokonaisuuden, joka kantaa useammankin kuuntelukerran verran.
Maria Kujanpää Instagram
Hölynpölyä - Ikuisuus
(säv. san. Juulia Ahonen)
Pop/rock-osastolla operoi viishenkinen Hölynpölyä-yhtye, jonka taustoista en nettihakujen perusteella saanut juurikaan enempää irti. Spotify näyttää, että musiikkia on julkaistu jo tovi, ja keikkarintamallakin on ollut suhteellisen vilkasta. Uudeltamaalta ponnistava bändi on siis varsin hyvässä juoksussa indiemusiikin maratonkisassa, jossa juottopaikkoja ei radan varralla juuri ole.
Ikuisuus potkaisee matkan käyntiin särökitaralla, ja palm mute -komppi luo raskasta poljentoa. Bändisoundin perusosaset ovat rummut, basso ja kitara, mutta oman hienon hölynpölymausteen tuo mukaan piirtelevä viulu. Jousisoittimen sointi tuo ilmaisuun sovituksen kaipaamaa keveyttä ja moniulotteisuutta. Jotenkin tykkään hienoisesta kasarivivahteesta, jota kuuluu rumpu- ja kitarasoundeissa. Taustayhtye tietää tässäkin roolinsa laulajaa ja tekstiä tukevana tekijänä eikä yritäkään ottaa pääosaa. Dynaamiikan taju on hallussa: dynaamiset nostot tapahtuvat sulavasti, mutta ilman vaaraa yliajamisesta. Rohkea valinta nykypäivänä on ottaa mukaan pitkähkö kitarasoolo, mutta kyllä se paikkansa lisäelementtinä lunastaa. Korvamatoefektiä on erityisesti kertosäkeeseen saatu taiottua, ja loppuhuipennus toiminee livenä vielä levytystä jykevämmin.
Promotekstissä vilahti sana ”voimabiisi”, joka ohjaa tekstin tulkintaa tiettyyn suuntaan. Ehkä hieman väärään suuntaan tässä tapauksessa, koska ei tässä Kaija Koon tavoin pistetä korkkareita kattoon, vaan kyseessä on mielestäni enemmänkin oodi luopumiselle ja irtipäästämiselle. Teksti tuntuu porautuvan siihen vääjäämättömään hetkeen, jossa eteenpäin siirtyvistä läheisistämme jää meille vain muisto. Eikä kaikkea saada sanottua ja tehtyä valmiiksi: ”Paljon kesken jäi, sanomatta hyvästit, kai sen silti ymmärsit, kuinka lämpöä säteilit”. Usein lähtömme on äkillinen ja odottamaton, ja vaikka ei olisikaan, ikävän sanoittaminen etukäteen lienee vaikeaa. Teksti lohduttaa kirjoittamalla auki universaalia tunnetta kaipuusta ja surusta. Elämän lyhyt kiertokulku on yhteinen kokemus kaikille, eikä siltä säästy kukaan. Sanoman ydin elää nimenomaan sen julkituonnissa, että meidän jokaisen matka jää sen pituudesta huolimatta joskus kesken. Lohdullista olkoon se, että valmiiksi saattaminen ei koskaan ole edes mahdollista.
Hölynpölyä Instagram
Elohopea - Jos et sinä nyt
(säv. Jesse Perttunen, Miro-Benjamin Lindström, san. Miro-Benjamin Lindström)
Helsingistä ponnistaa post-punk-projekti, jonka muodostavat Miro-Benjamin Lindström ja Jesse Perttunen. Uusi EP Viisi vuotta on juuri julkaistu. Tämäkään artisti ei taustatiedoilla koreile, ja liekö tämä tarkoituksenmukaista mystiikkaa. Toki aina itse huomautan, että kyllä niitä Spotify-bioja joku aina lukee, joten jotainhan sinne voisi viitteeksi historiasta laittaa. Sen Spotify kertoo, että julkaistua musaa löytyy jo vuodelta 2021, eli suhteellisen kauan on projekti elossa ollut. Nimihaku sentään avaa tekijöiden taustaa sen verran, että kyseessä ovat monialaiset taiteen ammattilaiset.
Post-punk on musiikkigenrenä itselleni melkoisen vieras, eikä levylautasellani (jonnet eivät muista) pyöri juurikaan kyseisen tyylisuunnan edustajia. Jos et sinä nyt laittaa biittikoneen käyntiin paukusta, ja radalle sännätään rumpukoneen, basson sekä hypnoottisen kitarariffittelyn avustamana. Kokonaisuus on kuin öinen maantie – tai enemmänkin sellainen pikakelattu video yöllisestä kaupunkiliikenteestä. Valoviivat liukuvat eteenpäin, katuvalot heijastavat sadetta ja tunnelma on hektinen. Samantyyppistä imua on kappaleen minimalistisessa tuotannossa. Draivia on kuin Miami Vicen yöllisissä Ferrari-kohtauksissa: ei paahtoa, vaan sykettä. Elementit ovat loppuun saakka pelkistetyt, mutta ei tämä yli kolmen minuutin matka tylsä ole. Lindströmin tarjoamat vokaaliosuudet sävyttävät matkaa, ja pitkähköt instrumentaaliosat antavat kuulijan uppoutua hypnoosiin. Koukuttava kokonaisuus. Tämä vaati keskivartalolihavalta kantrilaulajalta sulattelemista, mutta kolmannella kuuntelukerralla olin myyty. Haen verrokkia vähän kaukaa, mutta TAMS tekee jotenkin samanhenkistä musaa. Vaikka operointi on täysin eri genressä, jotain yhtäläisyyksiä olen olevinani löytävinäni. Ja minähän se itse päätän verrokkini.
Punkissa ollaan, joten sanoituksella on oltava keskeinen roolinsa. Teksti ei todellakaan päästä helpolla tällä kertaa, ja se on ehdottomasti osa viehätystä. Lyriikka on kuten lavastuksen tarjoama soitinnos: hektinen, kiivas, purskeinen ja tylykin. Vertauskuvin etenevä teksti on joka suunnasta auki tulkinnalle, mutta itselleni tulkinta lähtee kiinnittymään oravanpyörästä poisheittäytymisen teemaan. Kertoja ei tunnu saavan rauhaa unissakaan, ja ympäröivä maailma piirtyy ratkaisukeskeisenä, kiivaana ja tunteettomana. Kertosäkeen toteamus ”Sitä mitä et tee nyt, joku toinen tekee” tuntuu manifestoivan sitä, että vesilasiin ei sormestasi jää kuoppaa. Toisaalta – jos et toimi niin – ”rakastamasi naisen rappukäytävän edessä seisoo joku muu”. Ehkä teksti haluaa todeta, että kannattaa valita oikein ne asiat, mitkä haluaa tehdä. Yhtä kaikki, teksti haastaa kuulijaansa ja kannustaa tulkitsemaan. Se on ehdoton ansio. Ajatuksia pitää herätä, muutenhan tässä kaikki kuuntelisi Isac Elliotin uutta sinkkua.
Miro-Benjamin Lindström Instagram
Nobody - You Don't Get To Love
(säv. san. Tuomas Kauppinen)
Instagramin postilaatikkoon lennähti promo Nobody-yhtyeen uusimmasta sinkusta. Inverse Recordsille levyttävä, Helsingistä ponnistava nelihenkinen yhtye kertoo liikkuvansa tumman folkin sävyissä. Sulatusuuniin on survottu Robert Johnsonia, Johnny Cashia sekä Länsi-Afrikan rytmimusiikkia. Takana on myös useampi levytys ja julkaisuhistoriaa vuodesta 2019 lähtien, minkä lisäksi keikkailua on riittänyt Suomesta aina sydän-Eurooppaan asti. Meriitit puhuvat omaa kieltänsä siitä, että vaikka valtavirtaan ei pyritä, tinkimätön oma tekeminen tuottaa jatkuvuutta ja pitkää ikää.
You Don't Get To Love ottaa mukaansa hienon näppäilykitaran riffittelyn avulla. Kokonaisuus lepää akustisen luomuilmaisun päällä, eikä tässä haise läppärin piirikortti piiruakaan. Keskeinen soundillinen tekijä on myös laulaja Tuomas Kauppisen ääni, jonka matala ja sävykäs ilmaisu täydentää tummanpuhuvaa maisemaa. Sovitus uskaltaa pysyä pelkistettynä loppuun asti, ja elementtejä lisätään vain maltillisesti. Tarina saa puhua rauhassa ja levätä soitinten luoman kudelman päällä. Hypnoosi säilyy ja poljento pitää. Jos Cash tarjosi American Recordings -sarjallaan mustanpuhuvaa kantrimusiikkia, niin Nobody säätää ilmanpainemittaria vielä asteen pari matalapaineisempaan ilmanalaan. Synkkää ja sävykästä. Pelkistettyä ja luomua. Tunnelma kantaa koko lähes neliminuuttisen kestonsa mitan.
Laulajan matala ilmaisu ja akustiset soittimet maalaavat synkän taustan, joten tekstiltä on lupa odottaa keskusroolin täyttöä. Eikä tekstikään ota mitään kevyintä lähestymiskulmaa. Koska olen itsekin jollain tapaa poliittinen eläin, olen löytävinäni tekstistä vahvaa yhteiskuntakritiikkiä. Kertoja maalaa kuvaa poliittisesta toimijasta, jolle tärkeintä on levittää vihan ja pelon sanomaa ja tulla valituksi uudestaan. Kappale ei myöskään kiertele turhaan: ”To hell with you and your crew, nazis through and through”. Rangaistuskin tarjotaan tälle vihan lähetille: rakkaus ei häntä tule koskaan löytämään, ja yksinäisyydessä olkoon tuomio.
Jos valtavirta keskittyy siihen, että UMK-kisaajat kiemurtelevat haastatteluissa kilpailun poliittisuuden edessä, Nobody-yhtye uskaltaa asemoida itsensä selkeästi ja esittää kantansa kirkkaasti. Kuulijan päätettäväksi jää, puhutaanko tässä jostain tämän hetken hahmosta vai yleisesti maailmanhistorian toisteisuudesta: tällaiset rakkaudettomat luopiot tuntuvat pääsevän valtaan vuosi toisensa jälkeen. Ja näitä lauluja tullaan laulamaan tulevaisuudessakin.
Nobody Instagram
A.P. ja kapteenin lokimerkintä 9.11.2026
JULKAISUVIIKKO käsillä, on nimittäin tosiasia, että uusin single Aamukahvin makuinen suudelma ilmestyy 11.11. eli taitaa olla keskiviikko. Viime viikolla on tehty selkeä päätös, että promoilua on kasvatettu sosiaalisessa mediassa. Taitaa olla parempi syödä hattunsa somen tarpeellisuudesta ja lapioida lyhyttä videota eetteriin. Tuleva sinkku ja koko uusi levy nimittäin ansaitsevat kuulijansa.
Toki onhan se ristiriitaista tehdä niin sanottua “nollasisältöä” samaan aikaan kun asemoi itseään taiteilijaksi. Mutta ajat ovat tällaiset. Ja tuloksiakin ovat kanssaindiet tällä taktiikalla saavuttaneet, joten yritetään nyt tätä. Puoli vuotta on pitkä aika täyttää somevirtaa. Koittakaa kestää, ystävät!
Aamukahvin makuinen suudelma. Elämänmakuista tarinointia on luvassa – arjessa rakkaus näkyy pienissä hetkissä.
A.P. Salonen Spotifyssa
A.P. Salonen Instagramissa
Muista ottaa INDIEMAANTAIN- soittolista haltuun Spotifysta, tallenna ja jaa! Löydä uutta ja innostu uusista biiseistä. Muista myös tsekata meikäläisen kuulumisia somesta