Hiiohoi! On tiistai, tiedetään. Lämminvesivaraajan aiheuttamat häiriöt su-ma-yönä saivat kuitenkin aikaan niin dramaattisen univajeen, ettei blogin kirjoittamisesta tullut eilen yhtään mitään. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan! Oma levy lähti viime viikolla masterointiin. Odotamme sitä kuin kuuta nousevaa, jotta saisimme ensimmäisen sinkun julkaistua vielä ennen kuin joululaulut alkavat soida joka radiossa. Voi olla, että olemme jo vähän myöhässä, mutta sellaista se indiemuusikon elämä on.
Mutta nyt siihen kaikista tärkeimpään eli INDIEUUTUUKSIEN esittelyyn! Joka viikkohan uutta musiikkia julkaistaan korvat täyteen. Viime viikon huippuhetkinä olivat esimerkiksi laimeat Vain elämää -versioinnit sekä Käärijän Vesa-Matti Loiri -laina Hyvää puuta. Nämä kaikki kertovat vain siitä, että suomalainen indieskene vie ottelua musiikkikentän herruudesta mennen tullen. Valtavirta vikisee ja indie tuulettaa!
Siksipä INDIEMAANANTAISSA on taas nostoina kappaleita, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi. GO INDIE OR GO HOME! Soittolista löytyy Spotifysta – ota haltuun!
Larry Peninsula - The Grit
(säv. san. Larry Peninsula)
Oululaislähtöinen Larry Peninsula tekee sellaista rehellistä honky tonk -kantria, joka jostain syystä on jäänyt superyhtyeilmiö Rodeon tuoman ilmiökantrin jalkoihin. Tässä maassahan on oikeita kantrimiehiä/naisia ollut jo pitkään ja tietysti sen alan todellisia osaajia. Peninsula on yksi heistä, ja tästä lienee todistuksena myös se, että ison veden takanakin on tullut huomiota. ”Kantri on kiva harrastus, mutta ei sillä elä”, lausui muuan Mikko Alatalo jo tovi sitten. Lienee tottakin lauselmassa, mutta L. Peninsula on tiensä valinnut ja suunta on selvillä. Go kantri or go home!
Olen herran pariin otteeseen tavannut, ja se on sanottava, että kantri ei Rodeosta poiketen ole vain markkinamiesten otsaan laittama tarra, vaan mies elää ja hengittää peltomaisemia ja lava-autoja. Sellaista se on, kun johonkin asiaan oikein uskoo.
The Grit -kappale käynnistyy letkeissä ja hiukan melankolisissa tunnelmissa. Soitinnus on levollinen, ja soundit henkivät pohjoisia männynneulasia ja jokivarsia. Tyylipuhtaus tulee mieleen. Jotenkin tuntuu, että varsinkin uudemmissa kappaleissa Peninsula on löytänyt musiikilliseen ilmaisuunsa aimo annoksen sitä omaa tapaansa ja soundimaailman suunta on tietyllä tavalla terävöitynyt. Laulaja-lauluntekijäperinteelle tunnusomaisesti laulu ja tarina pidetään keskiössä. Tausta on elävä ja kitaraosuudet maukkaita. Paisutustakin tehdään, mutta hieman kauemmas taustalle aseteltu miksaus takaa sen, että yhtyesoitanta ei aja laulajan päälle. Tasapaino on minusta ydinsana. Eikä se tarkoita tylsää. Se tarkoittaa sitä, että musiikki antaa laululle ja tekstille hyvän hiekkatien ajaa maaliinsa ja kuulija saa nähtävää (kuultavaa) koko matkalle.
The Grit -kappaleen tekstikään ei sinänsä irtoa kantrimusiikin eetoksesta. ”Kauluksia pystyyn ja vastatuuleen” -tematiikka on minulle yksi sen musagenren tekstien kivijaloista. Mutta Peninsula löytää tähänkin omakohtaista ja välitilinpäätösmäistä tunnelmaa. Kertoja on tiensä valinnut, eikä se tie ole reunustettu värivaloilla ja suosion mukanaan tuomilla mukavuuksilla. Siinä missä valtavirta-artistit tuovat musavideoilleen lentokoneita, helikoptereita ja jetset-elämää (johon sitten muutamassa vuodessa palavat loppuun…), Peninsula kertoo indiemuusikon elämästä. Pitkiä keikkareissuja, roudaamista ja valvottuja öitä vain, jotta saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Pitää olla ihossa paksu orvaskesi ja luonnetta (the grit), jotta ei heti selkä taitu. Omakohtaisuutta huokuva ja hienosti ympäristöään havainnoiva teksti sopii kappaleen soitinnuksen tunnelmaan. Lavalla annetaan parasta joka kerta, oli yleisössä sitten kuinka monta ihmistä tahansa. The Grit -kappaleen teksti asettuu uskottavuusasteikon yläpäähän ja onnistuu viemään mukaansa kantrilaulajan elämänmakuiselle matkalle. Lopussa odottaa kiitos. Mutta sitä ennen täytyy vähän hammasta purra yhteen. Siinäpä opiksi monelle. Hieno biisi, Larry! Tsekkaa biisi soittolistalta ja ansiokas video alta.”).
Larry Peninsula Instagram
Kaikuluotain - Step By Step
(säv. san. Jorma Vartiainen, Marjut Salonen)
Vuonna 2014 perustettu Kaikuluotain-yhtye on kulkenut pop-, rock-, folk- ja bluespolkujaan pitkään, ja keikkalavojakin on koluttu vakuuttavalla tahdilla. Polku on kulkenut luontevasti cover-kappaleista omaan tuotantoon, ja syyskuussa on julkituotu uusin Homebrew-albumi. Levyn kohdalla on tosin ainakin omassa Spotifyssani jotain hämärää, sillä en jostain syystä saanut kuunneltua sieltä kuin kahta biisiä. Mutta ”viisi omaa, viisi coveria” on levyn kantava ajatus.
Levyn avausraita Step By Step lähtee liikkumaan leppoisalla akustisen kitaran riffillä. Mieleeni ui heti A Horse With No Name -kappaleen alku, ja ajatukset kulkeutuivat kevyeen aavikkomaisemaan. Biisin soitinnus ei koreile paljoudella – akustinen riffi kantaa pitkään, eikä tilaa täytetä turhalla täyteaineella. Riffi kantaa pitkään, eikä tilaa täytetä turhalla täyteaineella. Marjut Salosen ääni on se tarvittava elementti, joka pitää kuulijan tarinan mukana. Ilahduttavaa, että soitinnus on uskallettu pitää näin intiiminä. Valtavirtatuottaja olisi painanut tähän jonkin säkäsäkä-rumpukompin ja tuutannut kiippariviuluja korvat täyteen. ”Tarina ja laulu keskiöön” -ajattelu ei algoritmiviidakossa yleensä pärjää, joten rohkeus mennä tälle tielle on hatunnoston arvoinen.
Kappaleen sanoituksessa kertoja liikkuu otsikon mukaisesti vähän kerrallaan, mutta määrätietoisesti kohti kohdehenkilöä. Ensimmäisestä säkeistöstä mieleen ui jonkinlainen kaukaa rakastamisen tematiikka – kaipuu toisen lähelle, joka ei vielä ole pariksi suostunut. Toisessa säkeistössä on jotakin hieman pahaenteistä, ja mustat pilvet uivat horisonttiin. Silti yhteys pysyy, vaikka säätilassa tapahtuisi muutos. Tulkinnanvaraa jää, ja ainakin itselleni (jos sanat menevät näin) ”In the end I will be there in your leash” -sanoitus tarjoaa mahdollisuuden synkempään ja yksipuolisemman rakkauden tunnustuksen tulkintalinjaan. Yhtä kaikki hienosti kirjoitettu teksti, ja lopun ”merisää”-osio herättää kivasti nykyisyyteen. Kokonaisuus vie kepeästi mukanaan ja on ilahduttavan raikas nykyisessä musiikki-ilmastossa.
Kaikuluotain Instagram
Lotta Svart - Andas
(säv. san. Lotta Svartsjö)
Lotta Svart (Lotta Svartsjö) lähestyi sähköpostilla ja heti kärkeen kiittäen INDIEMAANANTAIN olemassaolosta. Ja vaikka en Lottan musiikilliselle polulle ole tietääkseni aiemmin ristennyt, niin vakuuttava se on. 25 vuotta, levyjä ja keikkoja, I’DeeS-yhtyettä, Suurlähettiläiden taustalla oloa ja niin edelleen. Eli monenlaista on varmasti nähty. Nyt fokus on sooloartistipersoonassa Lotta Svart.
Andas-kappale edustaa ”melodic electropoetryä”, joka on artistin itsensä luoma musiikkimaailma. Leijaillen lähdetään. Tunnelma on ilmava ja kevyt – jotenkin toivorikas ensisävelistä lähtien. Melodiakulut ja sävellys tukevat toisiaan tässä. Ei olla kuitenkaan muovisessa tunnelmassa, vaan soundi on orgaanisen tuntuista. Ei muovikuitua vaan pellavaa. Soitinnus kasvaa hiljakseen, mutta missään kohtaa se ei puske päälle tai tukahduta kuulijaa. Se kantaa kuin kesätuuli höyhentä. Hienosti myös säilytetään tunnelma, ja kun paisutus lopulta tulee, se ei paina heinää lakoon vaan nostaa sen pystyyn pellolta. Makea toteutus ja tuotanto. Oona Kaparilla lienee panoksensa tässä kokonaisuudessa, ja paletti on kyllä saatu toimimaan. On myös uskallettu pysäyttää kappaleen flow keskellä biisiä. Svartin äänessä on sellaista pitovoimaa, että se pitää kuulijan mukanaan, vaikka soittimet vähän taukoa pitäisivätkin. Mielenkiintoinen on tämä elektrorunouden maailma ja mukava uusi tuttavuus.
Lotta oli itse huolissaan, ylittääkö ruotsinkielinen kappale kielimuurin. Lotalle ja tietysti muillekin tiedoksi, että yksi suosikkiartistejani on ruotsalainen Melissa Horn, ja voin todeta, että musiikin voima on tunteessa. Se tunne välittyy, vaikka kielestä ei kaikkea ymmärtäisikään. Musiikki on universaalia. Melissa Hornilla ja Lotta Svartilla on myös se yhteneväisyys, että molempien lauluäänessä on sellaista läpitunkevaa sielukkuutta, että se tunkeutuu kivisydämeen timanttiporan tavoin. Ei ole siis epäilystäkään, etteikö ruotsinkielinen teksti kohtaisi sielua.
Teksti on myös ansiokas. Keskiöön asettuu toisen ihmisen tukeminen sekä mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien ihmisten ja heidän läheistensä vuorovaikutus. Jotenkin mieleen ui Hectorin ”Älä tee sitä” -kappaleen sanoitus. Molemmissa teksteissä kertoja pyrkii pysäyttämään “sen lopullisen” ratkaisun. Andas-kappaleen kertoja havainnoi, että läheisen mielen tummuus on saamassa vallan, ja pyrkii tuomaan esille, että ”et ole yksin”. Ei valmiita ratkaisuja vaan pelkkää läsnäoloa. Hengitetään. Tarjotaan turvaa. Yhdessä hienovaraisen soitinnoksen kanssa teksti saa allensa nostetta. Kokonaisuus kantaa ja tarjoaa toivoa. Äärimmäisen koskettavaa ja äärimmäisen läsnäolevaa.
Lotta Svart Instagram
A.P. ja kapteenin lokimerkintä 13.10.
Oman levyn tila: Masterointi käynnissä | 1. single ulos ennen joululaulukautta
Uuden levyn raidat lähtivät masterointiin tovi sitten, ja se tarkoittaa sitä, että niiden eteen ei enää juuri mitään voi tehdä. Masteroinnista palautuvat takaisin levykelpoiset vedokset, ja prosessin luova vaihe on päätepisteessään.
Tätä levyä on tehty melko pitkään ja hartaasti. Aikamoinen puristus. Tätäkään peliä ei pelata algoritmien tai markkinakoneistojen ehdoilla, vaan kappale ja tarina edellä. Ensimmäinen sinkku tulee ulos vielä ennen joululaulukauden alkamista. Stay tuned, ja kiva kun olet mukana!
A.P. Salonen Spotifyssa
A.P. Salonen Instagramissa