Jatketaanpa tovin jälkeen biisiesittelyjä. Totesin joskus, että Jälkeen surutyön levy seisoo kolmella jalalla omissa ajatuksissani niistä yksi on Sen minä lupaan -avausraita ja toinen on Sillan betoniin -kappale. Pyörittelin tätä kappaletta demona aika pitkään ja sen fiilis oli aika pitkään erilainen, kuin mihin lopulta studiossa päädyttiin. Joku ilta sain demosta uuden ajatuksen ja se vääntyi lopulliseen muotoonsa. Ja paremmaksi.
Kertosäe syntyi mielestäni jo joskus Tunnen tuulen pohjoisen -julkaisun aikoihin, koska soviteltiin velipojan kanssa jo silloin tämän sinkun kansikuvia Könkäällä SEN sillan alla joka laulussa mainittiin. Ja tosiaan siitä sillasta biisin perusajatus lähti liikkeelle. Ja siitä tosiasiasta, että siihen siltaan on päiväkirjanomaisesti kirjoitettu myös “merkintöjä” eletystä elämästä. Silloiset tyttöystävät ja parisuhteet dokumentoitiin nuorison toimesta betoniin ja sillan alla oli muistaakseni meidän ensimmäinen nuorisotila.
Noista nuoruuden ajatuksista ja jonkinlaisesta kaipauksesta siihen yksinkertaiseen aikaan lähti kappaleen kertosäe muotoutumaan. Hölmöt sydämet, kaipuu, ja miten aikanaan oltiin niin tosissaan kaikesta vaikka mittarissa oli se alta 18 vuotta. Ja tietysti se “ristiriita” keski-ikäisen miehen nykytilan ja silloisen ajan välillä on yksi laulussa kuuluva teema. Ja on siellä ruuhkassa joskus ajatukset menneeseen ehkä karanneet.
Sillan betoniin
sän. Salonen, san. Salonen/Lepistö
Niin taas
Aamuruuhkassa seison
Ja mietin mihin kaikki entinen jää
Muistan, sullekin väitin
Hei baby me synnyimme lähtemään
Niin
Nuoruuden vimma ja voima
Voi jos sen vain takaisin sais
Istuit harteillain festareilla
Kuinka olin mä voimissain
Silloin kirjoitin, sillan betoniin
Hiilellä päiväkirjaa
Sama kaipuu yhä miestä vie
Niin hölmöin sydämin, kai mekin vannottiin
Ikuista rakkautta
Nyt mä
Iltaruskossa verannalla
Lastemme leikkivän nään
Ei elon varjot vielä heihin yllä
On niillä pilvissä pää
Kerran kirjoitin, sillan betoniin
Hiilellä päiväkirjaa
Sama kaipuu yhä miestä vie
Niin hölmöin sydämin, kai mekin vannottiin
Ikuista rakkautta
Noustaan
Uuteen aamuun kirkkaaseen
Varjot valoa väistää jo saa
Joskus vielä, minä lupaan sen
Me sittenkin lähdetään
Ja kerran kirjoitan, sillan betoniin
Hiilellä päiväkirjaa
Kun se kaipuu taas miestä vie
Ja hölmöin sydämin, sinulle vannon, niin
Ikuista rakkautta
Kirjoitan, sillan betoniin
Hiilellä päiväkirjaa
Ja se kaipuu tätämiestä vie
Niin hölmöin sydämin mekin vannottiin
Ikuista rakkautta
Aamuruuhkassa seison
Ja mietin mihin kaikki entinen jää
Miksi se nuoruuden kaipaus on itselle sellainen tunne, josta lauluja syntyy. Vaikea sanoa. Varmaan siihen liittyy paljon nostalgiaa ja asioiden yksinkertaistamista. Fakta nyt lienee, että teinivuodet ongelmineenkin olivat jollain tavalla helpompaa aikaa. Asiat oli yksinkertaisia, eikä erilaiset vastuut painaneet vielä hartioita niin pahasti. Ja kai maailma tuntui mahdollisuuksien pelikentältä, jossa ovia on auki enemmän kuin kiinni. Tosiasiassa iso osa nykypäivän esteistä on tietysti omassa päässä. Nythän niitä mahdollisuuksia on varmasti faktuaalisesti enemmän jos vain niihin tarttuisi. Voi olla, että ne omat prioriteetitkin ovat tässä vuosien myötä hieman muuttaneet muotoaan ja hyvä niin. Kappale on itselleni sellainen tuokiokuva, joka voi ruuhkassa tulla ajatuksena päähän ja josta sitten liikennevalojen vaihtuessa herää taas nykyhetkeen. Päiväkirjamerkintöjä, joihin joskus hetkeksi palaa ja jotka haihtuvat seuraavassa silmänräpäyksessä.
Tekijät:
Sillan betoniin
sän. Salonen, san. Salonen/Lepistö
A. Salonen (laulu, kitara)
Matias Korhonen (kitara, taustalaulu, kosketinsoittimet)
Joni Takalo (rummut)
Ville Linnala (basso)
Teemu Aalto (taustalaulut, koskettimet, tuotanto/miksaus)
Steve Kitch (masterointi)