Koska musiikinkuuntelu on pääasiassa hauskaa ja siitä kirjoittaminenkin antoisaa niin ajattelin laajentaa sitä puolta entisestään. INDIEMAANANTAI on jo kohta vuoden verran ilostuttanut suomalaista indiskeneä viikottaisilla nostoilla ja tarkkanäköisilla analyyseillaan. Väitän, että tuo musiikillinen matka on ollut antoisa. Olen itse löytänyt monta hienoa artistia ja yhtyettä viikottaisilla syväsukelluksilla ja moni on jäänyt seurantaan ja “levylautaselle” pysyvästi. Koko INDIEMAANANTAI -ajatus syntyi tavallaan tarpeesta tehdä indieskeneä näkyväksi tässä huomiotaloudessa elävässä ajassamme. En tiedä onko se laajassa mittakaavassa onnistunut, mutta ainakin olen tehnyt skeneä näkyväksi itselleni. Sekin on jotain. Mutta, kuten edellä sanoin, musiikinkuuntelu ja siitä kirjoittaminen on antoisaa niin ajattelin laajentaa portfoliotani toiseen viikottaiseen blogiin. Ja koska indieskene on jo käsitelty niin ajattelin tehdä puolisukellusta valtavirtamusiikin kapitalismin ja markkinointiexcelien värittämään musiikkisammioon. Ja tottakai blogisarjan otsikon väänsi ajan kuvaan sopivasti tekoäly. Joten A.P. Algoritmin Armoilla - sarja alkaa tästä. Pohjana nostoille toimii mikäs muukaan kuin Spotifyn New Music Friday Suomi- soittolista ja sieltä ihan törkeästi kolme ensimmäistä biisiä. Niiden kai pitäisi edustaa tämän viikon kovinta kärkeä. En ehkä pääse kirjoituksissani samalle syvyydelle kuin INDIEMAANANTAIN -teksteissä, mutta koitetaan nyt saada sellaista ihan käypää arvioita eikä vain sormen heristyksiä geneerisyydelle. Here we go!
Emma ja Matilda - Älä mee
(säv. Atso Soivio, san. Emma Johansson, Matilda Malkamäki)
Heti ensimmäisen neitsytkirjoituksen alkuun joudutaan kovaan paikkaan, kun ekaksi biisiki valikoituu Emma & Matilda -duon uusinta sinkkua. Kaksikkohan on nuoresta iästään huolimatta varsin meritoitunut ja oman materiaalin lisäksi kappaleita on kirjoitettu myös muille eturivin artisteille. Warner Musicin -tallista ponnistetaan ja debyyttialbumi Jos mä oisin rehellinen julkaistiin viime syksynä. Palkintopystejä on pokattu ja striimihittejä on tehty. Olen kuunnellut debyyttialbumin kokonaisuudessaan jo tovi sitten. Albumissa on hetkensä, mutta muistaakseni jotenkin se jätti itseni kylmäksi. Ehkä syynä oli varsin utuinen muotokieli, johon en sittenkään päässyt täysin sisälle. Mutta nyt kaksikko on täällä ja aletaan varmaankin valmistelemaan seuraavan albumin julkaisua uudella singlellä Älä mee. Eihän tässä nyt voi olla mainitsematta, että tämä kappale tulee jäämään sen alkuperäisen ja ainoan oikean Älä mee -kappaleen jalkoihin. Ressu Redford 4Ever!!! Ja tietysti sitten on vielä Sir Elwoodin Hiljaiset Värit yhtyeen Älä mee -biisi. Joten onko tämä nyt kolmas Älä mee.
Kappaleen on säveltänyt huipputuottaja Atso Soivio, joka vastaa myös kappaleen tuotannosta sekä soitannoista. Soivio on ollut mukana vahvasti jo duon debyyttialbumilla, joten yhteistyön jatkaminen menestyksen jälkeen lienee luonnollista. Älä mee -kappale lähtee liikkeelle sähkökitaravetoisesti,mutta varsin nopeasti mukaan hyökkää sitten laajempi tuotanto ja minulle ui mieleen KUUMAA-yhtyeen muotokieli. Kappaleen soitinnos nojaa säkeistöissä groovaavaan bassoon ja rumpubiittiin ja taustaa maalailevaan kosketinsoitin hässäkkään. Kertsissä väännetään aika tutunoloisesti Wall of Sound- kytkintä kovempaan asentoon. Tälläinen kaiken täyttävä kertosäetuotanto on aika tuttu konsti, mutta tällä kertaa se ei sentään aja laulajien päälle liian kovasti. Jotenkin ilmaisu on muutenkin vähemmän utuista kuin debyytillä vaikka tuttua kaikuambienssia on mukana. Nyt ollaan lähempänä kuulijaa. Tämä voi olla vain omakohtainen tunne. Lauluja ei joka tapauksessa ole viety äärimmilleen viritysefektien kanssa ja kaikuambienssit toimivat mukavasti. Tuotanto ei itselle tarjoa ylenpalttisia ahaa elämyksiä, mutta se on mallikelpoista suomipoppia. Ehkä enemmän valtavirtaista kuin aiemmat kuulemani otannat. Indie-elementti on vähentynyt. Olenkohan väärässä?
Tekstillisesti nimi velvoittaa. Aiemmin mainitsin jo kaksi ikonista Älä mee -kappaletta. Tematiikka asettunee Emman ja Matildan -kappaleen osalta enemmän Ressun nurkkaukseen. Eron hetki olisi käsillä, mutta kertoja toivoo siltä toiselta, että jos et vielä lähtisi. “Älä mee tai viet multa kaikeeeeeeeen”. Aluksi asemoidaan eron yksinpuolisuus, tämän jälkeen kerrataan yhteisiä muistoja ja sitten toivotaan että toinen ei lähtisi ja maa pimenee. Aika tuttuja kielikuvia linnuttomista puista ja öisistä huudoista saadaan kertsissä mukaan. Kakkossäkeistö kyselee, että eikö lähtijää pelota uusi yksinäinen tulevaisuus, tai vanhoista yhteisistä tavoista luopuminen. Tekstin puolella ollaan siis Ressumaisissa tunnelmissa, eikä sinänsä keksitä pyörää uudestaan. Ei teksti silti ansioton ole, vaikka tutun teeman äärellä ollaan. Se edustaa sitä laululyriikan puolta, jossa ei pyritä meemihokemien kautta rakentamaan viraalihittiä. Tekstissä on tarkoitus ja pää. Ja sen tulkinta on linjassa tekstin tunteen kanssa. Kokonaisuutena Älä mee - kappale on minulle ns. taattua Emma & Matilda -laatua, se ei omalla kohdalla tarjoa kovinkaan syviä säväreitä, mutta olenkin kohderyhmän ulkopuolella. Edelleen kaipaan enemmän heittäytymistä ja uskallusta olla enemmän indie. Suuntana valtavirtaistuminen ei ole mielestäni duolle oikea, mutta minä en olekaan levy-yhtiön setä.
Mikael Gabriel - 4Life
(säv. Gösta Sundqvist, OP Vuorinen, san. Mikael Sohlman)
Ai saakeli. Viikko vain jatkaa kiperöitymistään, sillä kuunteluvuoroon ilmestyy Mikael Gabriel. Kaikista valtavirta-artisteista minulla on Mikluun sillä tavalla erilainen liityntä, että olen Miklun kanssa vaihtanyt somessa yksityisviestejä ja ollaan jonkun verran ruodittu musiikkimaalmaa ja sen yleistä tilaa. Tämä linkki johtuu siitä, että otimme setämiesraadin pitämässä podcastissa joskus esille myös Mikaelin tuotantoa. Kehuttiin, kun oli sen paikka ja annettiin raippaa jos sitä vaadittiin. Ilmeisesti mies diggaili tyylistä ja täytyy sanoa, että hän on yksi harvoista artisteista, joka kannusti podcastia jatkamaan. Kävin myös tästä “läheisestä” suhteesta johtuen katsastamassa herran keikan Tavara-asemalla keväällä ja vakuutuin menosta. Vaikka tietysti keski-ikäinen möhömaha edusti yleisössä vähemmistöä niin kyllä herra Gabriel hommansa osaa. Erittäin vakuuttavaa joukkojenhallintaa ja materiaali toimi livenä hyvin. Sopivasti uhoa ja herkkyyttä. No näistä lähtökohdista on tietysti nyt vaikea olla puolueeton, kun jo ennakolta asemoi artistin siihen valtavirta-artistien joukkoon, joista lähtökohtaisesti diggailee. Mutta Miklu. Olet aina suorapuheisuuden ja rehellisyyden nimiin vannova, joten laitetaan nyt uusin soimaan ja annetaan palaa!
Jaahas ensimmäisenä vastaan iskeytyy tutunoloinen sample. Leevi and the Leavings -lainalla lähdetään ns. autotielle ja tuttuun renkutukseen on saatu varsin tuore meininki. Luomutuotannon ystävänä samplen päälle rakentaminen jakaa aina vähän fiiliksiä, mutta tässä tapauksessa tuoreistaminen on tehty hyvällä maulla. Uusin sinkku ei ehkä samalla tavalla irrottaudu Mikael Gabrielin ominaisemmasta tuotannosta kuin pari edellistä sinkkua, mutta ei tälläkään kertaa mennä sinne geneerisimpään kammioon. Biitti, joka siis nojaa vahvasti tuttuun riffiin, toimii hyvin. Siihen on saatu instrumentaatiolla sellaista tunnelmaa, joka pistää kuuntelemaan ja joka kuljettaa eteenpäin vaivattomasti. OP Vuorinen on onnistunut tuomaan mukaan luomuisia elementtejä, jotka antavat poljennolle eloa ja svengiä.
Herra Gabrielin ehdoton vahvuus on mielestäni kautta linjan ollut sanoituspuolella. Varsinkin uudemmassa materiaalissa on uskallettu irrottautua suomiräpin ominaisimmasta “massii, mimmei” -lyriikasta virkistävällä tavalla. 4Life tarjoaa katsantoa Gabrielin henkilöhistoriaan sekä nykyiseen parisuhteeseen, jossa siis ollaan elinkautista kärsimässä. Mikael uskaltaa paljastaa itsestään puolia, jotka eivät välttämättä uhku toksista maskuliinisuutta. Tämä tekee tekstistä inhimillisen ja herkän. Se maalaa kuvan artistista, joka tietää ettei ole täydellinen ja uskaltaa tunnustaa virheensä. Tekstistä välittyy myös kuva siitä, että kotisatama on alkanut löytyä. Hyvä näin. Mikael Gabriel valmistelee uutta levyä ja sinkkujulkaisut antavat odottaa hienoa kokonaisuutta. En tiedä onko Miklu jotenkin suomalaisen valtavirtamusiikin ytimen ulkopuolella. Niin vähän hänestä nostoja tehdään vaikka musiikilliset ansiot ovat mielestäni vertailukelpoiset. Vaikea tästä on olla pitämättä. Ammattimainen tuotanto, joka pystyy navigoimaan geneerisimpien ratkaisujen karikoiden ja artisti, joka uskaltaa olla oma itsensä. Omakohtaisuus välittyy teksteistä ja toivon, että se näkökulma löytyy myös levykokonaisuudelta.
DOG HUSTLERS, JVG - Nelisilmä
(DJPP säveltäjä • sanoittaja, Daniel Helenius,säveltäjä Heikki Kuula, säveltäjä • sanoittaja Hermanni Peltola
säveltäjä • sanoittaja, Jare Brand säveltäjä • sanoittaja, Pauli Harvilahti säveltäjä Perttu Mäkelä säveltäjä • sanoittaja, Veikka Erkola säveltäjä • sanoittaja, VilleGalle säveltäjä • sanoittaja)
Siinäpä pitkä tekijälistaus. Sissiteltan verran porukkaa on tarvittu tämän 2 minuutin mittaisen “mestariteoksen” tekemiseen. Doghustlers on mielestäni uudempi yhtyetulokas, joka on saanut nyt rinnalleen ja avukseen suomiräpin, kultajuhlissa useaan kertaan meritoituneen, JVG-duon. Tuloksena on konsolipelaamiselle omistettu renkutus, joka tarjoaa juuri tähän blogin teemaan sopien algoritmia tyydyttävää musiikillista kokonaisuutta. Hokemaa, meemiä, ja kertakäyttöistä lyriikkaa. Sana “pimpero” ei muuten sovi keski-ikäisen miehen suuhun, tiedoksi Jarelle tai Ville-Gallelle. Se ei myöskään rimmaa sanan Nintendo kanssa.
Nelisilmä edustaa juuri sitä musiikillista näkökulmaa, jota itse välttelen ruton tavoin. En löydä tästä musiikista juurikaan tarttumapintaa ja tiedostan, että se kertoo minusta ihan yhtä paljon kuin kappaleesta. Tälle on oma vankkumaton kuulijakuntansa ja Ihku -yökerhossa kello 03, ryynimakkarat rinnuksilla kolmentoista promillen humalassa tämä aiheuttanee tanssinomaista liikehdintää valtavissa massoissa. Minä en sen massan mukana hytky. Valitettavasti tämän kappaleen paras osa koittaa ajassa 2.03, kun kappaleen perään starttaa Taylor Swiftin I Knew It, I Knew You - huuliharppuintro. Kontrasti on niin vahva, että se melkein itkettää. Tulikohan minusta Swiftie tämän ansiosta?