Hiio hoi, niin siinä kävi, että nyt on tiistai. Mutta lieventävinä asianhaaroina indielistauksen myöhästymiseen pidettäköön sunnuntain lätkäfinaalin tuijottelua ja kesäistä flunssaa. Näistä lähtökohdista ei eilen ollut ihan sellainen fiilis, että jaksaa mitään kirjoitella. Tai olisi voinut tietysti tehdäkin, mutta laatu olisi ollut entistä heikompaa. Viikonlopulla saatiin iloisten maailmanmestaruusuutisten lisäksi suru-uutisia, kun kitaranero numero yksi Esa Pulliainen poistui taivaalliseen soittokuntaan. Otan osaa läheisten ja ystävien suruun. Herra Pulliainen oli yksi tämän valtakunnan kovimmista musiikkivaikuttajista, joka Agentsin kanssa muovasi populaarimusiikin perimää monella eri vuosikymmenellä. Käsittämätön taituri ja tyylitajun mestari. Musiikki jää elämään. Kauan meidän jälkeemme. Näistä kaksijakoisista tunnelmista lähdetään tämänkertaiseen indiemaanantai -esittelykierrokseen. Joka viikko esitellään vaihteleva määrä tekijöitä suomalaisesta indieskenestä ja tällä viikolla ilahduttavasti on tullut viestejä ja nostopyyntöjä. Hyvä! Ottakaa lista haltuun, jakakaa, tallentakaa ja nauttikaa
renewithlove, Kvartetti Q4 - Melankolia
säv. Rene Koivisto, san. Rene Koivisto, Pia Koivisto
renewithlove -artistinimen takaa löytyy Tampereen ja Vaasan kautta Raumalle kulkeutunut Rene Koivisto. Vinkki saapui DM:ään uudesta Melankolia -kappaleesta ja sukelsin tietysti tutustamaan kappaleeseen. Indiepop, folk, klassinen musiikki ja myös meditatiivinen ilmaisu mainitaan mm. Lingonperyn artisti-esittelyssä. Kuvailu pitänee paikkansa ja Melankolia-kappaleestakin löytyy suoratoistosta nyt useampi versio, joista voi ammentaa kulloiseenkin mielentilaan. Otin itse käsittelyyn “pääversion”, jossa Koivisto saa rinnalleen Kvartetti Q4 -jousikvartetin. Kimmo Komu on hoitanut tuotanto- ja miksausvastuuta kappeleella extrasoittimien lisäksi. Kappaleen sovitus on kauttaaltaan raukea ja rauhallinen. Jousikvartetti tuo mukaan syvää tunnetta ja intiimiä tunnelmaa. Matala tempo, jousisoittimien sovitukset ja ilmaisu, sekä tunnelman kaari sulautuvat teokseksi, joka ei kiirehdi. Kappale kuljettaa mukaansa kehottaen ei käskien. Musiikillinen ilmaisu antaa tekstille ja kerronnalle pääosan suosiolla, keskittyen luomaan taustaa, jossa kuuluvat kerronnan sävyt. On uskallettu tehdä vähäeleistä, mutta samalla tiivistää tunnetta äärimmäisen hienosti. Tällainen musiikki tuskin radiossa soi, mutta luulen että se ei ole ollut lähtökohtakaan. Maalaileva soitinnos ei ole missään kohtaa tylsä tai monotoninen se elää ja hengittää. Elementit tulevat ja menevät, kaikille löytyy paikkansa ja dynamiikan rakennusoppi on hallussa. Ei tarvita suurta kertsiä, jossa pauhataan basarille, ei tarvita seinäksi asti paisuteltua tuotantoa. Jousikvartetti ja muut soittimet kietovat mukaansa ja antavat kuulijalle lautan, jolla seilata sointujen joella tarjoten tasaista ja rauhoittavaa sointia, jossa kuitenkin riittää koettavaa. Niin juuri, ennenkaikkea koettavaa.
Tekstin puolesta kappale kietoutuu päänsisäiseen maailmaan ja on varsin omakohtaisen oloinen. Melankolia on alati läsnäoleva pohjavire, jonka kanssa kamppailu on kertojalle osa elämää. Onnen hetkiäkin värittää surumielisyys ja tämän kaksijakoisuuden kertoja on tunnistanut ja valjastanut myös luovuutensa ja ilmaisunsa voimavaraksi ja lähteeksi. Lauluihinsa kertoja kanavoi myös pahaa oloaan. Tässä ollaan myös itselle tutussa purkamisen periaatteessa. Monellehan laulujen tekeminen on ennen kaikkea, jonkin sisäisen asian purkamista laulumuotoon. En väitä, että itselleni laulut kumpuaisivat käsittelemättömistä tunnelukoista, mutta samaistun kyllä tekstin muotoiluihin. Maailmantuskaa, henkilökohtaisia arpia ja vaikeuksia, päänsisäisiä ajatuksia ja maailmoja, jotka tulee saattaa ulos musiikilliseksi kokonaisuudeksi. Teksti tarjoaa näkökulmaa, jota harvoin kuulee. Se onnistuu myös olemaan tavattoman intiimi ja aito. Lopussa ei tarjota resoluutiota vapautuksen muodossa vaan kertoja toteaa melankolian olevan edelleen läsnä. Tämäkin toteamus tuntuu itselle tutulta ja samaistuttavalta. Koivisto on uskaltanut myös tekstissään löytämään läsnäoloa ja herkkyyttä. Yhdistettynä musiikilliseen ilmaisuun tuloksena on teos, jossa kuulijaa haastetaan pysähtymään, mutta siihen annetaan myös aidosti mahdollisuus.
Nukkuvat linnut - OOTKO TYYTYVÄINEN NYT
(säv. Helmi Ketola, san. Helmi Ketola, Sofia Kaipainen)
Nukkuvat linnut päräyttää viiden jäsenen voimin ilmoille indiepop/rock:ia, jossa on sopivasti myös sellaista “alternative” -kulmaa, että se ei uppoa geneerisimpään suomirock -karsinaan. Varsin tuore yhtye taitaa olla kyseessä, koska julkaisut ovat alkaneet viime vuonna. Paljon on silti ehditty, koska useampi sinkku ja yksi EP. Yhtyeen ytimen muodostavat Helmi Ketola ja Sofia Kaipainen, joiden luomistyön tiivistymä Nukkuvat Linnut on. Tekemisessä on myös vahva itsetekemisen leima, koska lankoja pidetään paljolti omissa käsissä soitannon ja tuotannon osalta. Miksaus ja masterointi on tällä kertaa luovutettu Timi Jetsun käteen. Lopputulos on soundillisesti erittäin pätevää kamaa. Miksaus on selkeä ja potkii tarvittavan jykevästi. Lisäksi tuotannossa uskalletaan irtautua turvallisimman tien keskeltä mm. käyttäen syntikoita ja rytmillisiä elementtejä, jotka rikkovat tasaisen paahdon. Kitarat, basso ja rummut maadoittavat ja tilaa jää muille elementeille. Taustasoitto tukee tarinan draaman kaarta. Lopussa oleva instrumentaaliosiokaan ei tunnu irralliselta vaan nostaa entisestään ilmaisun monipuolisuutta ja kiihkoa. Vaikka soitanto ja tuotanto on kappaleessa mallikelpoista niin kyllä lauluilmaisu tässä ansaitusti valokeilansa ottaa. Laulussa on samaan aikaan vimmaa ja herkkyyttä ja se on erittäin ilmaisuvoimaista. Stemmat tuovat lisäväriä ja sävyä, ja lisää omaleimaisuutta. Varsinkin loppua kohti kappaleen nimikkofraasi saa sellaista intensiteettiä, että sen tarkoitus ei jää epäselväksi. Kokonaisuudesta kasvaa laulun myötä summaansa isompi. Nyt ei ole puolivillaisesti lauleskeltu sinnepäin vaan uskotaan siihen mitä tekstissä sanotaan. Kaukaa haettu vertauskuva, mutta kuunnelkaapa Aki Sirkesalon laulua hänen levyillään. Vaikka genre on siloitellumpi niin sama ilmeikkyys ja intensiteetti on läsnä. Uskalletaan tulkita, ei vain toistaa sanoja peräkkäin.
Tekstipuolellakaan ei mennä kevyellä teemalla. Päättyneen parisuhteen käsittelyä tehdään viiltävän tarkasti eikä epäselväksi jää se, että onko takaisinruikuttajalla asiaa ovesta takaisin sisään. Hienosti on tekstiin saatu kuvattua niitä hetkiä, kun rajat asetetaan ja kuinka irtipäästäjä on vakaumuksellinen asiassaan. Kappaleen nimikkofraasi kysyy lähteneeltä osapuolelta, että kannattiko ehjää rikkoa ja kannattaako sitä nyt enää haikalla ehjäksi. Sillä, että särkee toisen on aina hintansa. Tällä kertaa se hinta on se, että irtileikkaus on ehdoton ja lopullinen. Laulusuoritusten intensiteetti alleviivaa tekstin tarinan tunnemaailmaa. Tunnelataus on säatu tekstiin kirjoitettua ja myös esiin laulettua. Ja vaikka entisestä irtautuminen on kantava teema niin viimeisen säkeistön lopussa sentään myönnetään, että aina jotain jää. Näinhän se taitaa olla. Mutta väitän myös että merkityksellisyys katoaa vuosien saatossa. Tekstiin tuo säväys merkityksellisyydestä tuo kuitenkin hyvän resoluution. Tästä biisistä on moneen: se antaa tekstin puolesta hienoa energiaa eron käsittelyn, se toimii varmasti tsemppibiisinä ihan yleisesti koska meno on niin vahvaa kauttaaltaan. Kokonaisuudessaan Nukkuvat linnut tarjoaa pöytään todella hienon biisin. Linjakasta menoa ja varmasti, kun jaksaa jauhaa tätä omaa tietä niin se alkaa myös tuottaa tulosta. Kompromissejä en lähtisi “lintuina” tekemään, koska ehdottomuus on tässä selkeästi voimavara.
Laramie - Back To The River Bend
(säv. san. Ekku Apo)
Laramie on kantribändi, jolla on takana jo tovi yhteiseloa. Perustamisvuodeksi internet mainitsee 2009, joten takana on melkoinen matka suomalaisen juurimusiikin saralla. Kantri elää jonkinlaista trenditulemista Suomessa, vaikka musiikkityylillä on iskelmälliset juurensa ollut jo pitkään. Superyhtye Rodeo asetteli kantria “superilmiöksi”, mutta hieman piippuun jäi trion kantrihyökyaalto. Onneksi Härmässä on osattu sitä ennen ja sen jälkeenkin soittaa mallikkaasti ameriikan maan iskelmää. Toki sellaisilla härmäläisillä mausteilla, jotka tekevät siitä virkistävästi maallemme omaleimaista. Laramie on uudella Back To The River Bend -kappaleella enemmän siellä tradition puolella, mutta se traditio ei tässä mielestäni ole kantri vaan enemmän southern rock. Riffittelevät kitarat ja tanakka rumpuosasto kuljettaa ainakin minut enemmän Lynyrd Skynyrdin kuin Johnny Cashin suuntaan. Toki samasta altaastahan nuokin tyylisuunnat ammentavat. Mutta peruslinjalla rakennetaan. Rakennuspalikat ovat tutut. Kitarat, basso, rummut - pyhä kolminaisuus. Rento poljento ja sävykkäät riffit. Siinäpä ne ainesosat, joista rakentuu varsin mallikelpoinen lopputulos. Soitanto on letkeää ja luomuisaa. Groove toimii ja kuljettaa kesäiltana sinne jokirantaan, mistä joskus on lähdetty. Eihän tällainen musa härmässä radiossa soi, mutta sillä on oma kuuntelijakuntansa. Ja perinnetietoiseen lähestymiseen kuuluu se, että kokeilevammat ulottuvuudet jätetään suosiolla muille. Ammattimiesten tyylipuhdas taidonnäyte.
Jos soitannollisesti ollaan perinteen äärellä niin myös sanoitus ammentaa samasta perinteestä. Poikavuosien kuvausta. Ajasta jolloin kaikki oli yksinkertaista. Kotipaikan kaipuuta potee itse kukin ja keski-ikäisenä on helppo samaistua tähän tematiikkaan. Eihän me paikkoja pelkästään kaivata vaan myös sitä aikaa, mitä siellä elettiin. Ja siellä joen rannalla voi olla tänä päivänä hieman toisenlaista vaikka sinne pääsisikin. Laulussa tuo mennyt aika ja paikka kuitenkin maalataan esiin elinvoimaisena ja kaupungista sielu lentää takaisin kotiin. Perinne elää Laramien uudessa sinkussa sekä musiikillisessa ilmaisussa, että tekstipuolella. Se ei pyrikään olemaan trendikäs ja tavoittelemaan pikavoittoja meemikulmalla. Tälle musiikille on edelleen oma vankkumaton fanikuntansa myös Suomessa ja siksi Laremien kaltaisia bändejä meillä onkin. Ei trendien perässä juoksemassa vaan musiikillisen perinteen jatkajina.
Vaiheet - Kasariviihdettä
(säv. Kari Sihvonen, Tuomo Martikainen, Mischa Silden san. Hansu Luukkonen)
Vaiheet ammentaa internetin mukaan pop-disco-rock-indie -muotokielestä ja pääosassa on rumpukonebiitin päälle rakennettu ilmaisu. Vuonna 2024 perustettu yhtye on julkaissut aiemmin muutaman singlen ja nyt Kasariviihdettä jatkaa valitulla linjalla. Kitarat, basso, keytar ja konekomppi muodostavat yhtyeen soitannollisen pohjan. Esiin on houkuteltu yksinkertaisista elementeistä huolimatta varsin kekseliäs ja korvamatokerrointa sisältävä musiikillinen kudelma. Konekomppi jakaa varmasti mielipiteitä, mutta tähän kontekstiin se tuo oman retrofiiliksensä ja kokonaisuus elää koneesta huolimatta. Bassolla on tässä eloisaksi tekemisessä keskeinen roolinsa. Sovitus uskaltaa varsinkin lauluosuuksien välissä maalailla hienoa “kasaritunnelmaa” ja irtautua yksioikoisemmasta tunnelmasta. Myös kitara alkaa loppua kohti värittää rohkeammin, joten kappaleen kasvu tapahtuu pieni askelin. Lauluilmaisu on persoonallista ja tanakasti artikuloivaa. Se on varmasti tietoinen valinta ja toimii kokonaisuudessa hyvin. Laulu ja muu yhtye tukevat toisiinsa ja väliosien väljyys tuo sovitukseen riittävän vaihtelun. Taustalaulut olisivat voinee tässä värittää kivasti, mutta se on täysin makuasia. Ostan sovituksen näkökulman näinkin.
Tekstissä kuvataan 80-luku sävytteistä illanviettoa. VHS:ät pyörimään ja kulttiklassikko Breakfast Club -elokuva on illan johtotähti. TV:n eteen naulaudutaan ja yölliset riennot jäävät tällä kertaa kokematta. Kasarin lapsena olisin kaivannut ehkä muitakin klassikoita mainittavaksi. Esimerkiksi Miami Vice ja McGyver olisivat ansainneetn maininnan. Tekstin leikkisän sävyn ja lauluilmaisun välinen ristiriita tekee lopputuloksesta jännittävän ja kiinnostavan. Tarkka rytmillinen tulkinta ja tekstin kasariviihde näkökulma ovat kuin eri maailmasta, mutta yhdistyvät silti onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Ehkä teksti olisi voinut ammentaa lisääkin runsauden sarvesta, mutta muotokieleen sopii myös toisteisuus. Se luo intensiivisyyttä ja näkökulmasta tulee ehjempi. Varsin kodikas ja intiimi illanvietto tekstistä välittyy. Mielenkiintoinen yhtye Vaiheet on. Sen ilmaisu ei päästä helpolla. Se haastaa ja vaatii varmasti monelta useampaa tutustumsita. Tuo useampi tutustumiskerta kuitenkin kannattaa tehdä. Kasariviihdettä- kappalekin aukeaa paremmin ja paremmin kuuntelukertojen lisääntyessä ja muodostuu lopulta melkoiseksi korvamadoksi. Ansiokas kappale on saanut myös ansiokkaan musiikkivideon. Check it out!