On jälleen maanantai ja aika istua työpöydän ääreen kirjoittelemaan indienostoja. Takana on sosiaalisoitumisentäyteinen viikonloppu. Viime torstaina olin Indie Tampere -tapahtumassa verkostoitumassa ja kuuntelemassa mielenkiintoisia keskusteluita musiikkimaailman ajankohtaisista asioista. Perjantaina imin vaikutteita Aukusti Koiviston -levyjulkkarikeikalta Kangasala-talossa ja lauantaina olin Lempäälässä Tangomarkkinat -humussa. ON sitä tässäkin. Ja siihen päälle vielä äitienpäivää ja juhlallisuuksia. Voin kertoa, että sosiaalisuusmittarini on nyt kutosella ja niin on hellakin. Muuttoviikkoa eletään ja majapaikka vaihtuu piakkoin. Laatikot ovat täyttäneet kaikki huoneet ja tavarat löytäneet paikkansa niissä. Onneksi tomumajan osoite ei vaihdu kovin kauas ja sinänsä mikään ei muutu kuin seinät laajentuvat. Mutta näistä tunnelmista siis indiemaailmaan ja uuden viikon antiin. Joka on siis totutusti hieno. Paljon kontakteja uudesta musasta ja kiitokset niistä. Helpottaa työtäni. Tämä viikko on erityinen koska esittelen kaikki soittolistanostot. Käytäntö siis muuttuu ja tällä kertaa viisi biisiä pääsee valokeilaan. Saa nähdä jääkö tämä pysyväksi olotilaksi. Jos jaksatte lukea. Minä jaksan kirjoittaa. Soittolista Spotifystä. Jaa, tallenna, kommentoi, tanssi tee jotain!
Pekka Nisu - Tuolta se nyt kävelee
(säv. san. Pekka Nisu)
Spotify -bion mukaan Pekka Nisu on noussut suuren yleisön tietoisuuteen Pimeys-yhtyeen biisintekijänä. On jälleen pakko myöntää, että en ole osa tätä suurta yleisöä. Mutta käsittääkseni olen herran soolotuotantoon törmännyt aikaisemminkin. Mutta en suuressa määrin. Nisulla on kuitenkin takanaa pitkä ja ansioitunut ura ja soolourallakin jo parikin täyspitkää. Nyt ollaan uuden äärellä Tuolta se nyt kävelee - kappaleen myötä. Kappale vie mukanaan alkusävelien kepeällä soitannolla ja koukuttavalla kitaramelodialla. Soitanta on kuosissa. Letkeää, ilmavaa, imua on. Soundit ovat kaihoisat ja pehmeät. Leijuttavaa. Rentouttavaa äänimaailmaa. Kyllä tässäkin nyt vahvasti kesäiselle hiekkatielle ja polkupyöräilyyn mennään. Tyylitajua on ja sähkökitarat maalailevat hienosti tunnelmapensselillä. Ympäröivä soitinnos tukee parhaimmillaan tarinankerrontaa vahvistamalla tekstistä kumpuavia asioita. Niin tässäkin sovituksessa. Tekstin tunnelmaa elävöitetään. Sitä ei häiritä eikä poljeta alas. Musiikki tukee ja antaa kertojalle tilaa. Hienosti elementtejä tuodaan myös vaivihkaa sisään ja se rakentaa menoa hienosti.
Tekstin osalta liikutaan toiveikkaissa uuden rakkauden tunnelmissa. Kotiin ei auta jäädä odottamaan uutta rakkautta vaan nyt on kertojahenkilö lähtenyt huoltsikan pöytään ensitreffeille. Kappaleen nimi siis kertoo siitä ensinäkemisen taianomaisesti hetkestä, kun kaikki on vielä mahdollista. Olen itsekin ollut vastaavien teemojen äärellä hiljattain. Tekstissä on hienoa “kaurismäkeä” toteavaa sävyä, hienosti hetkeä kuvaavaa elokuvallista otetta. Postikortti tästä ensitapaamisesta on vahva. Melkein voi haistaa kahvin tuoksun ja aistia ympäröivän huoltoaseman kahvion tunnelman. Ja miten taidokkaasti, tekstissä avataan henkilöhistoriaa sen verran, että ensikohtaaminen saa lisää sävyjä. Kyseessä on herkkä herkkä tilanne, jossa vaakakupissa on enemmän kuin vain kahvikuppi. Toiveet, pelot ja unelmat elävät rivien välissä. Herkkä teksti. Joka ottaa paikkansa ympäröivän musiikillisen kokonaisuuden keskellä. Kyllä tämä näin maanantaisena auringonpaisteisena aamuna koskettaa. Taas on tunne, että voisi lähteä ulos nauttimaan ulkoilmasta. Ottaa vastaan elämän tarjoamat uudet mahdollisuudet, jotka ovat alati läsnä. Tuolta se nyt kävelee-kappale antaa viitteitä siitä, että Pekka Nisu on todella hyvällä tiellä uuden albuminsa kanssa. Mahtavaa!
Beaver Secret Handshake - Sons and Daughters Of A Burning Rome
(säv. san. Perttu Ruotsalainen)
Mielenkiintoisella yhtyeen nimellä varustettu keltti-pop/punk-yhtye Beaver Secret Handshake lähestyi instagramissa ja kertoi, että yhtyeeltä on juuri julkaistu uusi Another For The Road EP, jolla on neljä uutta genreen hienosti sopivaa uutuuskappaletta. Esittelyyn nostin nyt levyn ensimmäisen kappaleen, mutta koko EP kannattaa tietysti ottaa kuunteluun. Viisimiehistöinen (vai pitäisikö sanoa henkilöinen) irkkusävytteistä pop/punk -musiikkia veivaava yhtye on kappaleessa esillä vahvuuksillaan. Irkkusävyt kuuluvat ja voisi sanoa, että lähestulkoon tuoksuvat nokkaan. Se tietty asiaankuuluva poljento on tunnistettava ja ainakin itselle erittäin korvanmyötäinen. Pubitunnelmaa huokuva kokonaisuus on hyvin hallussa. Viulu, mandoliini, rummut ja kitarat tempaavat mukaansa melodisella ulostulollaan. Kyllä tässä alkaa viski maistua suussa väkisinkin. Pitkä musiikillinen kokemus varmasti näkyy siinä, että taustasoitantaan on saatu hienosti live-energiaa tallennettua. Ei aina niin helppo tehtävä. Ja tietysti niin, että laulaja saa tilaa omalle kerronnalleen.
Vaikka karnevaalitunnelmainen kappale kannattelee itseään soitannollaan niin kannattaa kuunnella myös kappaleen tekstiä. Nimittäin ihan kevyimmällä sanomalla ei ole tekstittäjä Perttu Ruotsalainen liikkeellä. Iloisen poljennon keskellä rakennetaan kuvaa siitä todellisuudesta, jossa kaikki eivät saa tarpeensa mukaan. Eivätkä kaikki ansionsa mukaan. Konteksi asettuu laulun otsikon mukaan Rooman paloon, mutta teksti sanoittaa ajankohtaista näkökulmaa. Rooman palon voi yleistää ihan koko maapalloon ja nykyhetkeen. Ihan samanlainen meno on nimittäin edelleenkin. Liekit palaa. Ja sitä taitaa tekstikin yrittää sanoa, että vaikka ajat kuluvat niin tietyt asiat pysyvät samoina vaikka minkä tekisi. Ja syyllinen sormi taitaa osoittaa korkeuksien sijaan ihan meidään itseemme. Yhteiskuntakritiikkiä sisältävä teksti tarjoaa siis painavampaa sanottavaa ja ajattelemisen aihetta Yhdistettynä ympäröivään hurlumhei-tunnelmaan syntyy kontrastia, joka tekee lopputuotteesta kiinnostavan. Tämä bändi on varmasti parhaimmillaan livenä, mutta on onnistunut tavoittamaan EP:lläkin varsin viihdyttävän ja energisen ilmaisun. Lisätään keikkalistalle.
Beaver Secret Handshake Instagram
Niko Rantanen - Elämänjuhlaa
(sän. sav. Minna Miettinen)
Niko Rantanen on laulutaiteilijana jo saavuttanut kilpailumenestystä. On Iskelmämestarit - kilpailun finaalipaikkoja ja mies on minullekin juuri näistä ympyröistä “TVstä tuttu”. Uusi kappale Elämänjuhlaa lähtee liikkeelle sellaisissa retrotunnelmissa, että ei voi kuin hymyillä. Aikamatka 70-luvulle (tai 90-luvun loppuun mm. Aki Sirkesalo et al.) on hyvä tukipiste musiikilliselle ilmaisulle. Nimittäin sinne Suomi-soul-altaaseen tämä Elämänjuhlaa -kappale minulla menee. Taustat hengittävät hienosti. Eikä ihme, koska kappale on Minna ja Miri Miettisen (Halava Music) hellässä huomassa synnytetty. Sen jotenkin kuulee heti, kun musiikkia tehdään autenttisuus edellä. Oikeat soittimet, oikea tunnelma ja luomua. Maistuu ne luomuporkkanatki oikeasti aika paljon paremmalta kuin tehoviljelty eines. Bändi hengittää. Torvisektio maalaa maukkaasti ja koskettimet tuovat mielettömän hienoa soundia. Siinä kelpaa hra Rantasen tuoda oma laulupanoksensa pöytään. Ja kyllä se äänikin soi todella maukkaasti. Pehmeää, niin pehmeää. Tunne edellä myös sillä osastolla. Ja skaalaa on.
Tekstillisesti Minna Miettinen ei koskaan päästä käsistään mitään puolivillaista. Sen verran on tullut hänen tekstejään vastaan, että voin todeta, että ne ovat yleensäkin lajissaan erinomaisia. Ei mennä suomiräpin “massii ja mimmei” -osastolla vaan maalataan postikortteja ja herätetään kuulijaa niistä ammentamaan. Niin on Elämänjuhlaa -kappaleenkin kohdalla. Tekstissä maalataan kuvaa sellaisesta rauhallisestä fiiliksestä, kun ei ole kiirettä mihinkään. Rakkauskupla. Niinpä. Joskus olisi syytä kaivautua sellaiseen tunnetilaan, että ei olisi kiirettä mihinkään ja olisi vain kaksi. Tekstissä kupla asettuu yhteiseen telttaretkeen, jota ei häiritse edes sade. Kyllä se kesä kuivaa. Rakkaus tietysti parantavana voimana elämässä yleisemminkin. Teksti täydentää biisin tunnelmaa. Ei tästäkään voi olla hyvälle mielelle tulematta. Sopii rauhalliseen sunnuntaihin. Sopii aurinkoiseen maanantaihin. Laiturille tai kesäiltaan. Bravo!
Hanhani - Aion unohtaa
(säv. san. Hanna Kivistö)
Hanhani eli Hanna Kivistö on viivähtänyt blogini teksteissä aiemminkin. Omaleimaista musiikkia tekevä artisti on täällä uuden Aion unohtaa -kappaleensa tiimoilta. Taas ollaan liikkeellä ilahduttavan vaikeasti määriteltävän musiikkikokonaisuuden kanssa. Hanhani siirtyilee genrerajojen ylitse vaivattomasti eikä varmaan ole tarkoituksenmukaistakaan alkaa lukitsemaan tiettyä lokeroa. Musiikillinen ilmaisu on vähäeleistä, soitto groovaa, ja Miro Loimunevan luoma soundi on toimivaa ja tiivistä. Mielestäni tähän toteutukseen on saatu ilahduttava määrä luonnollisuutta mukaan. Ja vaikka kyseessä ei siis ole bändi niin soitto kyllä liimautuu kokonaisuudeksi. Kivistö soittaa itse Rhodesia, joissa on hienoa rouhea sointi. Se tekee kappaleell hyvä ja asemoi sen soundillisen tilan takavuosiin. Ja Kivistö hoitaa tietysti laulut ja tekee sen hienolla äänellään niin, että tarinankerronta koppaa mukaansa. Tämäkin kappale tiivistyy kuitenkin lopulta tekstiin ja tarinaan vaikka musiikki ympärillä toimiikin moitteetta. Ei olisi biisiä ilman tekstiä.
Teksti rakentuu hienostuu hetken kuvauksesta laajemmaksi kuvaukseksi kertojan henkilöhistoriasta. Tarina kulkee läpi tutun (tuttujen) kaupungin (kaupunkien) ja tapahtumien. Ja kertosäe toteaa, että vaikka kaupunki (kaupungit) on sinänsä ollut monen hetken pääosassa niin nyt jatketaan eteenpäin. Hetkistä rakentuu kokonaisuus. Ja kertosäe tarjoaa resoluution siitä, että välintilinpäätös on aina välillä tehtävä. Vapautuminen menneestä ja paikoista voi joskus olla sama asia. Tunnelmallinen teksti, jota ympäröivä musiikki hienosti tukee. Eikä Kivistön äänikään ole vähäinen tekijä kappaleen tunnelmanluonnissa. Se sisältää sävyjä ja tunnetta sekä sopivaa herkkyyttä. Ja on myös persoonallinen eikä sen omaleimaisuutta ole tuotannossa hukattu.
Suomi-neidon sisu (feat Runo)
(säv. san. A. Snellman, O. Äkras, L. Nikula)
Anni Snellman on myös indiemaanantaissa aiemmin ollut esillä ja Suomi-neidon sisu on tämänkertaisista kappaleista ehkä selkein “valtavirtapoppiin” nojallaan oleva kokonaisuus. Kappaleelle vierailijaksi saapuu myös Runo (Lisa Nikula), joka tarjoaa myös persoonallista laulu-ulosantia ja sävykästä tulkintaa. Olli Äkras tarjoaa tuottajaosaamisellaan musiikillisen viitekehityksen, jonka sisällä laulajattaret (tai siis naisoletetut) pystyvät tunnelmaa äänillään rakentamaan. Ja vaikka ammattimainen tuotanto on tässäkin biisissä itsessäänselvästi olemassa ja Äkras sen puolen kiistatta osaa, niin minulla biisi elää ja kuolee nimenomaan Snellmanin ja Runon äänien varassa. Ja nimenomaan siis tällä kertaa elää, koska kyseessä ovat harvinaisen sävykkäät äänet. En tiedä (eikä sillä ole väliäkään), minkäikäisistä artisteista on kyse, mutta lauluissa on sävyä ja tunnetta ja läsnäoloa. Ja ehkä siitäkin on tuotantopuolelle annettava hattua, että äänien on annettu olla persoonallisia ja inhimillisiä eikä liiallista autotunekäsittelyä ole nyt mukaan ympätty. Nämä äänet kantavat kyllä. Siihen tulee luottaa. Ja tarinankerronta toimii hienosti.
Kappaleen teksti on rakennettu hetkien ympärille, liikutaan yksittäisten hetkien kautta yleisempään. Tarkkoja postikorttikuvia, joiden kautta aukeavat universaalimmat ilmiöt. Suomi -neidon sisu on kuvaus sen vahvemman sukupuolen kyvyistä ja peräänantamattomuudesta. Tekstiin on saatu koskettavia kielikuvia ja esim. Mökkitien Rintalan kannattaisi ottaa mallia siitä, miten tuttuihin kansallisiin mielikuviin rakennetaan tunneperäistä tekstiä huumorimusiikin sijaan. Tunturikoivun sitkeys- kielikuva iskee lappilaiseen ytimeeni. Tiedän tasan tarkkaan, mistä puhutaan. Äidin ja sisaren kautta aukeava teksti on erittäin onnistunut. Se sisältää tunnetta ja henkilökohtaisuutta johon on helppoa kiinnittyä ja siitä liikuttua. Se kuvaa vääjäämättä eteenpäin kiitävää aikaa ja muuttuvia ihmisiä, joiden sisäinen maailma silti pitää pintansa, vaikka ikävuosia tulee. Luonteenlujuus. Ja sen tunnustaminen, että läheistemme periksiantamattomuus on meitä kaikkia eteenpäin auttava voima. Teksti saa arvoisensa tulkinnan. Tuloksena on äärimmäisen koskettava kokonaisuus. Tästä on vaikea laittaa paremmaksi. Oppia voisi sen sijaan ottaa moni suurempikin tähti. Uskallusta olla auki ja inhimillinen. Siitä olisi monelle artistille ohjenuoraksi. Kappale on tekijöilleen merkityksellinen ja laitan tähän myös linkin keräykseen, joka artistien instagramista löytyy (Syöpäsäätiö) Osallistuin myös itse keräykseen. Tee samoin!
Anni Snellman Instagram, Runo Instagram