Huhtikuulle kääntyy kevät ja vaikka öisin on vielä kipakkaakin pakkasta niin lämpö alkaa jo päivisin helliä. Hyvä niin, johan tässä on talven ikeessä kärsitty. Erityinen viikko myös siksi, että meikäläinen lähtee tällä viikolla keikalle vanhaan kotikaupunkiin Rovaniemelle. Siellä on Janoinen Kaktus - niminen uusi lauluntekijäklubi ja kun pyysivät niin lähdin. Pistokeikka, mutta saa samalla kavereiden kanssa tehtyä pienen kevätretken. Kaikki voittavat!
Uuden levynkin tekeminen edistyy. Esituotantovaiheeseen siirryttiin, mikä tarkoittaa sitä, että levylle kaavaillut kappaleet käydään läpi ja tehdään sovituksellisia muutoksia ja koitetaan saada sovitukset linjakkaaksi levykokokonaisuuden kannalta. Varsin mielenkiintoinen prosessi ja levykin näyttää muotoutuvan. Koska ulos. Hyvä kysymys. Ennen kuin päästään omasta musasta nauttimaa niin sukelletaan indiemusiikin ihmeelliseen maailmaan ja indiemaanantain rientoihin. Tämä pääty ei yleensä petä toisin kuin valtavirtamusiikin läpikäynti, jossa viime viikolla saavutettiin jonkinlainen pohjakosketus. On se ihmeellistä, miten vähillä eväillä biisejä tehdään nykyään. Eikä nyt puhuta ainoastaan tuotannollisesta keveydestä vaan myös tekstipuolella mennään aika ohuella. Onneksi indiepuolelle kunnianhimoa vielä riittää ja syvään päätyyn uskalletaan sukeltaa. Spotifystä soittolista, ottakaa kuunteluun, tallentakaa jakakaa!
The Feral Kids - No Wall
(säv. Kristian Koivisto san. Antti Toivonen)
Suomalaista actionrockia kertoo tekevänsä vuonna 2023 perustettu “villit lapset” orkesteri. Eikä valehtele! Nimittäin kyllä debyyttisinkkunsa julkituova yhtye selvästi toiminnan puolelle taipuu ja vaaraa on ilmassa kun No Wall -kappaleen aloittava sireeni ja kitaroiden ensijyrinät hyökkkäävät tärykalvoille. Kyllä lämmittää vanhaa rokkaria oikeiden kitaroiden surinat ja rytmiryhmän tymäkkä toimitus. Uskokoon ken tahtoo mutta vuosien 2001-2008 välillä oltiin HeartBurn -yhtyeen kanssa tässä samassa genressä varsin uskottava toimija. Siksi on mukava nähdä, että rock n roll:ia joku uskaltaa tehdä vielä vaikka se on “epäsuosittua” eikä omaa “kaupallista potentiaalia”.
Perusosista rakennetaan kitarat, bassso, rummut ja laulajan ulosanti. Kape Aihisen periaatteiden mukaisesti suola ja pippuri riittävät, kunhan perusraaka-aineet on kunnossa. Ei tarvita keinotekoisia kikkoja vaan otetaan se mitä osataan ja tehdään se niin hyvin kuin osataan. Mika Haapasalo istuu tuottajan ja miksaajan tontilla ja on ottanut palaset hyvin haltuun. Homma on potkii, mutta ei ole levällään vaan ajaa tiukasti eteenpäin. Kun vielä laulaja Antti hoitaa ruutunsa varmasti ja myös erottuvalla tavalla ei voi vaatia muuta. Ja juuri sellaista musaa maanantaiaamuun, että tekee mieli startata auto ja lähteä ajamaan naapureiden postilaatikkoja kumoon. Tätä kun pistää autoradiosta volume max -asennolla tulemaan, niin kaasujalka on lattiassa melko nopeaa.
Kappaleen teksti hyökkää nyky-yhteiskunnan valtailmiöitä vastaan suoraan ja katsoo asiaa yksilön näkökulmasta vallitsevaa tilaa. Tai ainakin näin meikäläinen tätä tulkitsee. Onko jäljellä enää sitä seinää, mihin purkupallonsa mosauttaa, jotta maailmanjärjestys muuttuisi. Ei siis ihan tyhjänpäivästä tekstipuoltakaan. Vielä, kun sanottava verhotaan tarttuvaan melodiaan ja huudatuskertsiin niin alkaa olla pätevän rockbiisin osaset kaikilta osin kunnossa. Livenä pölähtää, sen uskaltaa luvata ja muutaman livepätkän kävin bändin somesta katselemassakin. Keikoillahan tällainen bändi elää. Ja tuo muuten hyvän lisän suomalaiseen rock-skeneen joka siis elää ja voi hyvin. Onkohan 2026 rock-musiikin uuden tulemisen ensimmäinen vuosi. Toivottavasti. Lisään tämänkin sellaisiin yhtyeisiin, joiden keikalla täytyy käydä menoa katsastamassa jos lähiranchille osuvat.
Markus Asunta - Jokin laukussansa (Toukokuu)
(säv.san. Markus Asunta)
Ruutupaitafolkin suurlähettilas Markus Asuntaa olen somessa seuraillut ja arvostanut etäältä miehen musiikillista muotokieltä sekä monipuolista muusikkoutta. Takana on jo pitkä musiikillinen polku. Folk, kansanmusiikki ja irlantilainen musiikkiperinne elää vahvasti mukana. Aitous ytimessä. Markus antoi vinkin uudesta julkaisustaan tovi sitten ja pistin heti korvan taakse. Heti ensisävelistä on on selvää, että Jokin laukussansa (Toukokuu) -kappale tiivistää ilmaisunsa keskiöön tekstin. Sovitus on herkkä lähes hauras, mutta ymmärtää myös hienosti dynamiikan päälle. Instrumentit uivat sisään pikkuhiljaa ja rikkomatta tunnelmaa. Akustiset kitarat kuljettavat hienosti ja tekstille ja laulajan ilmaisulle jätetään niiden ansaitsema tila.
Ja jos nyt keskiöön tekstiä asetetaan, niin mykistävän tekstin on Asunta kappaleeseensa kirjoittanut. Jos olen kaivannut kannanottoa ja näkemyksellisiä tekstejä niin Markus Asunta asettaa riman tässä suhteessa todella korkealla. Kevättä toivotaan ja vielä enemmän sitä, että tuleva kevät toisi mukanaan muutosta vallitsevaan maailmantilaan. Ei pyydetä keväältä urotekoja, mutta jos nyt hiukan toivoa tähän pimeään maailmanjärjestykseen saisi niin se voisi nyt alkuun riittää. Herkkää tekstiä ja herkkää julkituontia. Hienosti teksti myös kääntyy kertojan sisäisestä maailmasta yleisempään maailmantilan katselemiseen. “Hyvät uutiset kelpais, kerrankin”. Sanoppa muuta. Laulu on herkkyydessään hieno osoitus siitä, että aina ei tarvitse meluta asioiden suhteen. Eikä toivoa kuuta taivaalta. Voi keskittyä sanoman painavuuteen ja puhua alemmalla äänensävyllä. Kertakaikkisen hieno kappale, jossa soi luomuviljelty laulaja/lauluntekijä -perinne ja kuuluu teksittämisen taito. Tämä on juuri sellainen kappale joka pysäyttää. Se herkistää kirkkaana keväisenä maanantaiaamuna. Tulee kyyneelet silmiin ja tekee mieli hakea lapset koulusta ja tarhasta. Halata pitkään ja viettää päivä ihan perheen kesken. Keskittyä olennaiseen ja tehdä muistoja, jotka kantavat. Tätä on musiikki ja aitous. Tätä valtavirtamusiikki tavoittaa äärimmäisen harvoin. Pysäytystä. Ajatuksia. Tunteita.
Eteläranta - Kauankaivattuni
(säv. Juha Sarkkinen, san. Veera Aivio)
Eteläranta on Veera Aivion ja Juha Sarkkisen henkilöittämä duo, joka livenä paisuu kokoaan suuremmaksi kuudenhengen orkesteriksi. Käsittääkseni myös Kauankaivattuni -kappaleen taustoilla operoi tuo sama isompi luomuorkesteri, jonka kevyeen ja isoon soundiin on hyvä nojautua. Kappaleen rakentaminen on myös hienosti toteutettu. Pienestä lähdetään ja Veera Aivion laulu ottaa kuulijan heti mukaansa tekstiin ja tarinaan. Kitarat aloittavat, sitten uitetaan sisään laajempaa orkesteria pikkuhiljaa ja toiseen säkeistöön komppiryhmä starttaa kevyen poljennon joka vie kuin metsäpolku kesäisessä illassa. Tällaiseen sointiin on helppoa antautua mukaan. Kroppa rentoutuu. Hartiat painuvat alas. Ihan kuin tulisi kotiin pitkältä reissulta. Tuttua, mutta omaleimaista tässä muovisen musiikin kulta-ajassa. Tätä kun saisi pullotettua ja laitettua kaikkien valtavirtatuottajien aamukahviin. Koskahan se herääminen tapahtuu, että alan huiputkin kääntäisivät kelkkansa.
Veera Aivion ääni on kertakaikkisen hieno. Siinä on sävyjä ja sen annetaan soida luonnollisesti omalla värillään. Bändi ei aja päälle vaan tukee ja nostaa Aivon äänen jalustalle jossa on helppoa kertoa tarinaa melodioiden soljuessa eteenpäin. Tekstissä kerrotaan käsittääkseni kauankaivatusta rakkaudesta ja sen yllättävästä saapumisesta. Ainakin itsellä teksti kiinnittyy lapsen ja vanhemman väliseen rakkauteen. Näin kahden pojan isänä tunnistan kertomuksesta tuttuja lapsiarjen hetkiä ja kuvauksia. Ja tunnistan kipeän selvästi lauseen “rakkauden hintana on pelko” -painavuuden. Välillä se hinta meinaa olla ylivoimainen maksettavaksi. Mutta sitten täytyy painaa siihen niskakuoppaan pää ja todeta, että elämä kantaa. Kaiken tämän on Veera Aivio laulutekstiinsä sisään kirjoittanut. Tänä maanantaina saa todella taistella sitä tunnetta vastaan, että lapset haetaan nyt kotiin ja vietetään ns. perhepäivä. Kyyneliä vastaan taistelun lopetin kappaleen kolmannella kuuntelukerralla. On tämä hienoa tutkimusmatkaa. Kauankaivattuni herättää. Se saa tuntemaan. Voiko kappaleelta ja musiikilta tosiaan muuta pyytää. Saisipa tästä murusen omaankin tekemiseen talteen. Ja taas tulee livelistalle lisää nähtävää. Hieno kappale, hieno sovitus, loistava teksti ja sen mykistävä tulkinta. Adjö.
Soittolistanostot:
Mässykiska - Majakka
Vauxdeville - Until It Sleeps