Hiio hoi! Niin se vain taas lipsahti keskiviikolle tämä blogin täyttö. Pitäisi ehkä yrittää vähän ennakoida näiden kanssa, mutta olen tavallaan tykännyt elää hetkessä ja aina maanantaisin kuunnella kappaleet, jotka esittelyvuorossa ovat. Tälläkin kertaa minulla on hyvä perustelu viiveelle. Olimme nimittäin maanantain ja tiistain valmistelemassa uutta levyä. Homma alkoi tutusti rumpuäänityksillä Teemu Aallon studiolla Kotkassa, jonne matkasimme rumpali Joni Takalon kanssa maanantaina aamutuimaan. Aikainen startti kello 05 ja Takalon poika oli lähtenyt Ylivieskasta joskus keskiyöllä. Mutta kovat on kovia. Studiopäivistä muotoutui hieno kokemus. Jonilla oli epäilyksistään (siis omistaan) huolimatta, homma erittäin hyvin hanskassa. Mies, jonka rumpujen käsittelykykyä olen aina ihaillut, löysi itsestään jälleen uuden vaihteen vaikka valmistautuminen oli jäänyt vähälle. Teemu Aalto, tuottajanero Jumalan armosta, osaa myös kaivaa Jonistakin ne parhaat puolet esille pienillä ohjeilla ja tarkennuksilla. Kyllä siellä fiilis oli korkealla kun luomurummut löysivät paikkansa ohjelmoitujen demojen päälle. Raakaa työtähän se takominen ja viilaaminen on, mutta kyllä lopputulos palkitsee. Hienoiksi muuttuivat sävelletyt teokset. Saivat lihaa luidensa ympärille. Homma jatkuu bassoäänityksillä ja sitten elokuulla loppua kamaa mm. kitarat ja laulut. Loppupuolella vuotta on sitten kakkoslevy ulkona. Sitä ennen saadaan kyllä uutta musiikkia ilmoille. Siitä myöhemmin lisää.
Mutta näistä edellämainituista syistä ollaan siis keskiviikkona vasta indieuutuuksien kimpussa. Olkaa armollisia aikatauluvenymisille, näitä tulee jatkossakin :) Mutta antoisa matka uusien valtavirran rajamailta ponnistavien kappaleiden kanssa on taas edessä. Ottakaa soittolista Spotifysta haltuun. Tallentakaa, jakakaa kommentoikaa jne. Kaikki ajaa asiaa eteenpäin. Muistakaa myös perjantainen uusi blogisarja: A.P. Algoritmin armoilla, jossa sukelletaan valtavirtamusiikin uutuuksien perään! Let's roll!
Huhu - Mietin sitä vasta huomenna
(säv. san. Janne Simojoki, Atte-Veikko Kemppainen)
Huhu lähestyi minua DMllä jo hetki sitten, mutta viime viikolle en tämän popduon uutuutta saanut mahtumaan. Mutta nyt mennään. Yhtyeellä ei ole takana vielä pitkää yhteistä musiikkipolkua, mutta takana on silti pari vuotta ahkeraa julkaisutahtia ja kuuntelijoitakin on jo Spotifyssa siunaantunut. Eikä suotta sillä jos vaikutteissa tai referensseissä mainitaan KUUMAA ja Pariisin kevät -kaltaisia poptaivaan isoja nimiä niin varmasti tarttumapintaa on. Lämmittelyslottejakin on takana ja varmasti sitä kautta musiikille avautuu lisää fanikenttää. Ja kesähän on täällä, joten yhtye ilmoittaa, että tässä on tulevan kesän SE KESÄHITTI! Kappaleen syntyhistoria on ilmeisesti nettitietojen perusteella ollut pitkähkö, mutta nyt Hannu Nymanin ja Aki Sihvosen tuotantoluotsauksessa kappale on löytänyt julkaisumuotonsa.
Kappaleen soitinnos lähtee käyntiin “filtteriä aukaisemalla” ja tietoisuuteen ui korvamatopitoinen kosketinsoitinriffi ja vetorikas rumpubiitti. Basso imuttelee mukaansa groovella ja fiilis on muutenkin iloinen ja kesäinen niinkuin luvattu on. Kappale flirttailee hienosti sinne 80-luvun sävyille olematta kuitenkaan liian kasari. Soundeissa on onnistuttu ottamaan käyttöön ne parhaat palat ja tuomaan niitä nykypäivään. Tuotanto tukee laulun kaarta, paisuttamalla soitinnosta kertseihin, jossa “kesäkatu” aukeaa koko leveydeltään. Hienosti kiipparit ja kitarat täydentävät palettia. Tässä tapauksessa täytyy todeta, että wall of sound - kertsi on ehkä kuitenkin ollut se paras tapa lähestyä. Kappale kaipaa sellaista Ruisrockin Rantalalavan tunnelmaa, joka nostaa yleisön käsiä ylös ja ajaa hurmokseen. Nyt ei ole mitään syytä pienentää. Nyman ja Sihvonen ovat saaneet tuotantoon ja sovitukseen pullotettua juuri sen fiiliksen, jota kappaleen teksti kutsuu puoleensa. Janne Simojoen ääni on viimeinen piste iin päälle. Se nimittäin soljuu vaivattomasti kesäiltaan. Kappaleen loppupään koukut tuovat myös uutta mielenkiintoa ja pianobreikki ja sen jälkeinen lataus kaappaavat kuulijan mukaan viimeisen kertsiin. Hienoa draamankaaren ymmärrystä.
Kappaleen teksti on oodi kesäillassa kohdatulle erikoishenkilölle. Ekat linjat maalaavat maiseman ja paikan: on kesäilta ja ollaan ulkona nauttimassa auringosta. Laseissa kuplajuomaa ja ihmisten juhla on käsillä. Musiikki raikaa ja ihmiset ovat kauniita. Maalaus on erittäin onnistunut asemointi. Kertsissä tuodaan sitten esille se kappaleen ydin. Se rakastumisen tunne, joka sisältää mahdollisuuksien maailman, epäröinnin ja hypyn tuntemattomaan. Rakkauden ensipuraisu on huumaavan läsnä. Huomenna mietitään niitä riskejä ja vaaranpaikkoja. Tänään eletään! Teksti on oodi kesälle ja rakkaudelle ja sellaisenaan mainiosti toteutettu. Talven kylmyys vaihtuu erikoishenkilön myötä valoon ja lämpöön. Kesämekko ja Vanssit - linja on niin mainio kiteytys, että se poistaa ulkona näkyvän sateen harmauden kantrilaulajankin henkisestä ikkunasta. Nyt ei väsytä. Tekisi mieli taas ajaa naapurin postilaatikkoja kumoon autolla ja jättää velvollisuudet sikseen! Huhu on kokoaan isompi yhtye ja toivon, että massat löytävät entistä enemmän yhtyeen ilmaisun äärelle. Aineksia nimittäin on. Valtavirtaistuminen ei varmasti tekisi bändille pahaa. Tässä on nimittäin potentiaalia ihan massojen musiikille ilman musiikillisen arvon alentumaa. Ytimessä kannattaa säilyttää tekstien vahvuudet eikä lähteä tulevaisuudessakaan ns. meemikentälle metsästämään. Tunteiden ja hetkien välittäminen on selkeä vahvuus. Sitä kannattaa vaalia!
Viivi Maria Saarenkylä & SAARENKYLÄ- Katastrofi
(säv. san. Viivi Maria Saarenkylä)
Hanurimusiikki ja erityisesti kansanmusiikkiin flirttaileva hanurimusiikki on viimeistään UMK:n ja Antti Paalasen Takatukka -hitin jälkeen ollut myös valtavirtakuulijoiden huulilla tai siis korvissa. Viivi Maria Saarenkylä on tämän alajan osaaja ja ansioitunut taituri, jonka taituruus on palkittua ja hänen luotsaamansa yhtyeet ovat myös kiertäneet maailmalla. Etnomusiikki on maailmanmusiikkia ja monesti olen itsekin saanut huomata, että täällä meillä marginaalissa operoivat tekijät, voivat maailmalla olla tunnettuja ja arvostettuja. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja tietysti kansanmusiikki ei ole se nykyajassa listakärkiä kolkutteleva genre. Tai siis ei ollut vielä hetki sitten, mutta nythän ovet ovat auki etnosävyjä sisältävälle popmusiikille. Saarenkylän itsensä lisäksi kappaleella esiintyy SAARENKYLÄ, joka lienee viittaus ympäröivään yhtyeeseen.
Hanurimuusikkia ja etnosävyjä on nyt luvattu ja kappale tarjoaa juuri sitä. Hanuri starttaa intron ja maalailee sävykästä instrumenttaaliosiota ennen kuin loppuyhtye aloittaa mukaansatempaavan sykkeen. Kappaleen soitinnos rakentuu makeasti: perkussioelementit luovat rytmillistä kudelmaa, hanuri ja muut soittimet maalaavat melodista linjaa ja taustalaulut luovat hienoa eteeristä kansanmusiikkitunnelmaa. Tässäkin kappaleessa on osattu käyttää dynamiikan oppituntien antia ja sävellys antaa hienosti mahdollisuuksia irtautua sovinnaisesta ilmaisusta. Progesävyjä sanoisi ammattikriitikko. Minä sanon vain, että yllättävää ja raikasta sointumaailmaa ja myös tunnelmaa, joka polveilee hienosti ja tarjoaa kuulijalle uutta löydettävää. Elektrosävytkin tuodaan mukaan pikkuhiljaa ja hypnoottinen kertosäekudelma kasvaa loppua kohti äärimmilleen. Laulujen merkitys ei ole vähäinen tässä hypnoosissa. Kertakaikkisen maukas sävellys ja sovitus/tuotanto. Uskalletaan ottaa kansanmusiikki- ja etnovaikutteet ja ujuttaa mukaan valtavirtakenttään ja nykypäivään sopivaa korvamatoefektiä taiteellisen arvon kärsimättä.
Tekstinkin osalta Katastrofi jatkaa sitä leikittelevää sävyä, mikä välittyy myös musiikillisesta ilottelusta. Tekstin teema kietoutuu vastakappaleen löytämisen vaikeuteen ja ennen kaikkea siihen, että lopputuloksena tuppaa kertojaminällä aina olevan se katastrooffi. Eli metsään menee vaikka aikomukset ja lähtökohdat ovat hyviä. Kertoja on saanut osansä persialaisista prinsseistä ja härmäläisistä häntäheikeistä. Sopivan kumppanin löytämisen vaikeutta käsitellään kuitenkin mielestäni kepeästi eikä kaunan kautta. Sävy on toteava ja menneisyyden hyväksyvä pikemmin kuin syyttävä ja ilkeä. Hellut ja mie = katastrooffi. Ehkä kertoja myös ymmärtää oman osansa pieleenmenossa. Yhtäkaikki teksti on kuitenkin oivaltava ja murteella toteutettu. Se tuo omaleimaisen sävyn ja kun lauluilmaisukin on ilmeikästä niin kokonaisuudesta tulee todella mielenkiintoinen. Tekstin ja musiikin symbioosi ja hypnoosivaikutus on käsinkosketeltava ja ounastelen, että livenä tunnelma vain vahvistuu. Oodi exille onnistuu Saarenkylän tapauksessa sekä musiikillisesti että tekstin puolelta löymään kepeämpiä tunnetiloja ilman turhaa taakkaa. Toivotaan, että valtavirtakin löytää tämän kappaleen, tässäkin on potentiaalia massojenkin voimabiisiksi.
Viivi Maria Saarenkylä Instagram
MOOA - Miten elämä?
(säv. san. Miia Stranden)
MOOA (Miia Stranden) ei ole ihan uusi tulokas suomalaisella musiikkikentällä. Spotifysta löytyy julkaisuja alkaen vuodesta 2017 ja YleX Nosteessa -artistina hän on ollut jo vuonna 2020. MOOA ponnistaa imatralta ja tyylisuuntana on suomipop indievaikutteilla. Kuulijakuntaa on Spotify-lukujen perusteella siunaantunut jo jonkin verran. Uusin julkaisu Miten elämä? on Strandenin omaa käsiäalaa ja tuottajana toimii Satu Saira. Miten elämä? -kappaleella indieosuus on jäänyt mielestäni pienemmälle painoarvolle, mutta se kuuluu tuotannossa pieninä osasina. Sairan tuotanto on ottanut lähestymistavakseen tällä kertaa mielestäni valtavirtamaisemmat ratkaisut. SE ei tietenkään ole väärin. Etenkään kun lopputuloksena on kuitekin eläväinen tausta, josta löytyy löydettävää useammalle kuuntelukerralle. Soitinnos on tasapainossa ja se tukee laulajan ilmaisua sekä tekstin tarinaa. Kasvattaminen tehdään taiten mm. rumpuelementeillä, jotka ilmestyvät mukaan biisin edetessä. Hieman wall of sound - jättää toivottavaa dynamiikan saralla, mutta ymmärrän lähestymiskulman. Stranden ei jää silti missään kohtaa tuotannon jalkoihin ja hänen äänensä kyllä kantaa ja ottaa etualan roolinsa. Tulkinta on muutenkin syvää ja tunteikasta laulun ollessa olennainen elementtinä tuotannossa.
Tekstissä ollaan menneeseen katsomisen teemoissa. Nuoruuden läheistä ihmistä muistellaan ja yllättävän uudelleenkohtamisen aikaansaamaa ajatustyötä kuvataan kertosäkeessä syvällisten kysymysten kautta. Miten sen toisen elämä onkaan mennyt, ja mitä siihen on kuulunut. Laulun teksti onnistuu myös kivuliaan tarkasti kuvaamaan tällaiseen kohtaamiseen liittyvän arkuuden ja pelot. Ajan kuluminen on armotonta. Se tekee läheisistä kaukaisia ja tärkeästä merkityksetöntä. Tämän näkökulman kuvaaminen on kappaleen tekstin ehdoton ansio. Kertoja kohtaa tämän hetken konkreettisesti ja teksti vangitsee tunteen täydellisesti. Kysymyksien vastaukset jäävät ilmaan, koska uudelleenkohtaaminen on nopea eikä kumpikaan pysähdy. Tekstin resoluutiona tämä ilmaan jääminen on itselle niin onnistunut, että melkein harmittaa, että teksti antaa kuitenkin toivorikkaamman ratkaisun, kun kertoja päättää ottaa asioista selvää. Teksti pysäyttää ja saa aikaan ajatustyötä. Se on vangitseva kuvaus elämän liikkumisesta eteenpäin. Kasvua, pelkoja, haaveita ja menneisyyteen kiinnijäämistä. Pysäyttävää. Hienoa työtä. Kokonaisuus toimii myös hyvin, mutta tekstin tunne olisi voinut toimia myös intiimimmässä sovituksessa. Toki tällä versiolla se todennäköisesti tavoittaa helpommin kuulijoita. Mielenkiintoinen artisti joka tapauksessa ja ehdottomasti kuuntelun arvoista lyriikkaa, jossa on sydän ja pää.