Elämää on vapun jälkeen. Ja varmasti moni tuntee pitkien pyhien hinnan vielä kehossaan sekä fyysisesti että henkisesti. Sitä se liiallinen siman juonti ja munkkien syönti helposti teettää. Itselläni vappu meni auringosta nauttien ja jälkikasvun kanssa touhutessa. Raitisilmamyrkytys on positiivinen terveydentila, vireys kasvaa päivisin ja unikin tulee helpommin. Ja näyttää siltä, että se kesäkin sieltä tulee vaikka iltapäivälehdet jatkuvasti pelottelevatkin takatalven mahdollisuudella. Tällä viikollakin toimintaa riittää, koska meinaan lähteä Aukusti Koiviston keikalle perjantaina ja torstaina olisi Indie Tampere -tapahtuma. Verkostoitumista ja infoa. Pitää nyt katsoa saanko itsestäni irti tapahtumaan osallistumisen. Ehkä jaksaa ehkä ei. Kiinnostava paketti joka tapauksessa. Ja hienoa, että indieskenessä on tällaista halua kehittää ja yhdistää. Sitähän meikäläisenkin INDIEMAANANTAI yrittää tehdä ja tarjota väylää hienolle musalle. Toki lähtökohtani on itsekäs. Haluan itse tutustua uuteen musiikkiin, mutta samalla piilo-opetussuunnitelmana jaan sitä muille. Soittolista Spotifystä: jaa, tallenna, seuraa, kommentoi, tykkää → mitä näitä nyt on!
Aaro Joki - Rauhaa ja rakkautta
(säv. san. Aaro Joki)
Tamperelainen Aaro Joki julkaisu juuri uuden Leikkimökin katolla -albumin ja lähestyi viestillä, että kannattaisi tsekata kokonaisuus. Ja tietysti teen työtä käskettyä. Uuden sukupolven lauluntekijäksi itseidentifoituvan artistin edellä mainittu levy on puhutteleva kokonaisuus. Se ei päästä helpolla, mutta tarjoaa sekä musiikillisia että tekstillisiä löytöretken mahdollisuuksia. Yökerhojen tanssilattialle nämä biisit eivät kuulijaansa johda. Levy vaatii aikaa ja tekstit vaativat kuorimista. Eli nykykuulijalle monesti liian vaativa toimenpide. Onneksi jotkut tekevät levyjä ja lauluja vielä muutenkin kuin markkinakoneiston excel-ajattelun kautta. Levy on musiikillisesti monipuolinen ja ilmaisu flirttailee moneenkin eri musagenren kautta. Samoin Aaro Joen lauluilmaisu majailee ja matkustaa hienosti laulaja-lauluntekijä perinteen ja ns. puhelaulun välimaastossa liikkuen saumattomasti näiden välillä.
Rauhaa ja rakkautta - kappale edustaa levyä mielestäni kattavasti. Musiikillinen värityskirja on maalattu taidolla ja se liikkuu ilmavasti herkästä kitarataustasta räyhäkkäämpään menoon. Luomusoittimet ja dynamiikka antavat tekstille tilaa, mutta toisaalta vahvistavat kerrotun asian sävyjä. Saman tekee myös laulajan tulkinta. Tekstillisesti kappale tavallaan avaa merkityksensä jo otsikollaan. Juice mukaelma pohjustaa alussa tekstin maailman ja telluksen masentava nykytila kuvataan ilman kiertelyä ja kaartelua. Tekstissä lähestytään tilannekuvaa omakohtaisen ja yleisen vastakkainasettelun kautta. Kertoja näkee, että “asiat ovat toisaalla huonommin”, mutta myös lähellä tarvitaan apua. Kyllähän tällainen teksti minussa aiheuttaa samaistumista. Lauluja ajassa - sarjassa on yritetty sanoittajatoveri Lepistön kanssa näitä asioita nostella esiin. Emme ole asian kanssa yksin. Selvästikään.
Rauhaa ja rakkautta - kappaleen alkuosan jälkeen räyhähengen herätessä myös toteaminen saa lisää painoarvoa. Ei jää epäselväksi se, että vaikka kyseessä on kertojan toive rauhasta ja rakkaudesta, se on myös painava julistus nykytilan vaatimista muutoksista. Ja myös siitä, kuinka meillä asiat ovat suhteellisen hyvin. Pitää myös nähdä metsä puilta. Ottakaa levy haltuun. Se on hyvä osoitus tinkimättömästä tavasta seurata omaa visioita ja myös hyvä muistutus siitä, että aina lopputuotetta ei tarvitse siloitella eikä hioa aivan mauttomaksi. Soitosta kuuluu huojuntaa ja välillä ollaan kaatumispisteen rajalla. Silti kaikki toimii ja kokonaisuus kantaa. Levy on myös tekstien puolesta herkkä ja omakohtainen. Livenä Aaro Joki on varmasti kokemisen arvoinen. Kappaleiden estetiikka pääsee livenä varmasti vahvistuneena esille. Ja tietysti myös artistin oma persoona tuo kappaleisiin lisää tarttumapintaa. Hieno levy. Hieno biisi. Tinkimätön tekijä.
Ville-Veikko Liekkinen - Ajankuva
(säv. san. Ville-Veikko Liekkinen)
Lauluntekijä ja kirjailija (moniosaaja siis) Ville-Veikko Liekkinen lähtee Aaro Joen tapaan liikkeelle kappaleella, jonka otsikossa avataan jo tekstin kantavaa teemaa. Musiikillisesti kappale lähtee liikkelle erittäin toimivalla konseptilla: on selkeitä melodisia koukkuja, ja tasapainoisesti koottu tuotanto, jossa on sävyjä ja tunnetta. Tekstin esille nostamia tuntoja vahvistetaan ympäröivällä soitinnoksella. Toisteinen tausta myös toimii hienona koukkuna, se imaisee mukaan. Ja kun taustaan tuodaan uusia elementtejä ne tuovat kokonaisuuteen uutta virkistystä. Ei käy tylsäksi. Liekkinen hoitaa myös laulutontin omaleimaisesti ja niin, että tekstiin pääsee kiinni. Sanon tämänkin kohdalla, että vaikka ei nyt olla suoraan räpmusiikin puolella niin tyylillisesti flirttaillaan ainakin siihen suuntaan. Ja se toimii.
Teksti on kappaleen elämänlanka, vaikka ympäröivä soitanta ei ole bulkkia sekään. Vähän yli kolmeen minuuttiin on ladattu todella paljon asiaa ja rivejä. Ajankuvasta annetaan ajanmukainen kuva. Teksti ei aukea nopeassa julkituonnissaan ensimmäisellä kerralla. Se vaatii useamman kuuntelukerran, jotta kaikki kielikuvat aukeavat. Kertosäkeessä alkuosan maalaama synkeähkö kuvaelma saa kaivatun toivorikkaan resoluution. “Umpikuja enteilee suunnanmuutosta”. Nimenomaan! Mikään ei ole ikuista. Teksti on hieno ja siihen taiotut sävyt ja kielikuvat antavat aihetta pysähtymiseen ja ajatteluun. Ei tämäkään kappale Ihkussa tule soimaan puoli neljän aikaan. Eikä ole varmaan ollut tarkoituskaan. Kappale ansaitsee kuitenkin kuulijoita se on tässä ajassa omaleimainen ja oman äänen omaava teos.
Ville-Veikko Liekkinen Instagram
Onni Kivipelto - Vieläkin pyörii maa
(säv. san. Onni Kivipelto, Samu Väisänen, Jarmo Väisänen)
Harvoin, jos koskaan, on indiemaanantaissa ollut laulukilpailuvoittajan tuotoksia esillä. Eikä se nytkään ollut määräävä tekijä kappaleen valinnalle, mutta selvisi prosessin aikana. Onni Kivipelto on siis Voice of Finland voittaja takavuosilta ja julkaisee nyt käsittääkseni toista singleään. Ura on siis vielä alkuvaiheessa, mutta ainakin alkumatkalle on saatu hyvää starttia. Ja taustatietojen perusteella musiikki on jo pitkään ollut mukana kuvioissa. Sen “moitteen” annan jo kärkeen, että kyllä niitä Spotify-bioja joku lukee ja sitä kautta olisi nyt hyvä antaa edes ihan minimitiedot siitä kuka on kyseessä. No tämä on ongelma muillakin. Kappale Vieläkin pyörii maa operoi tarttuvan pop/rock-ilmaisun ytimessä. Se imaisee mukaansa “stomp-basarilla” heti kärkeen ja Kivipellon ääni ottaa kuuloaistin keskustan haltuun. Säkeistö mennään rauhallisessa tunnelmassa kunnes kertsissä sukelletaan sitten räyhäkkäämpään menoon. Wall of sound -tuotanto ei kuitenkaan tässä aja laulajan päälle vaan Onni ottaa omansa myös kertosäkeessä. Perinteisenomaista tuotantoa, joka ei toisaalta tarjoa välttämättä yllätyksiä, mutta antaa biisille ja tekstille vaadittavan tarttumapinnan. Kikkapankista on kaivettu toimivia elementtejä, joista rakentuu tarttuva korvamato.
Tekstissä lähestytään painavia aiheita ja vaikka “elämän nälkä” sinänä on teemana tuttu on teksti selvästi rakennettu samoista elementeistä kuin Anssi Kesan Nummela eli surusta ja läheisen poistumisesta. Ja tämän poistumisen analogiana toimivat muuttolaatikot ja niiden sisältö on pysäyttävä. Uusi alku ja tulevaisuuteen katsova asenne, niihin haluaa teksti kuulijan kiinnittyvän. En yleensä anna neuvoja, mutta toisen säkeistön loppuosassa lauluilmaisu (tai tuotanto) hiukan hukkaavat Onnin matalalta kumpuavaa ilmaisua. Tällöin tekstinkin teho vähän hukkuu. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Toisaalta kyseinen kohta on selkeä nostatus ja taajuusvirkistys. Kokonaisuus on kunnossa ja kappale on mallikas suoritus. Toivotaan, että Onnillekin ura aukeaa pikkuhiljaa isompaan suuntaan, koska kyseessä on erityisen hyvän äänen omaava kaveri. Tuollaisella äänellä pystyy rakentamaan myös vielä pienempään ja vähäeleisempään musiikilliseen ilmaisuun luottavia kappaleita. Ääni kyllä kannattelee. Siinä välittyy tunnetta roppakaupalla.
Soittolistanostoina:
Vet Pillows - Frankestein
Suurimaa - Tähän päättyy yö