Oli synkkä ja myrskyinen viikonloppu. No ehkä hiukan liioittelua, koska ainakin Pirkanmaalla paljon uhkailtu takatalvi ja kevätmyrsky jäivät hitusen tuhnuksi. Hyvä näin. Aurinko paistelee taas ja kohti vappua mennään ilon kautta. Kevään eteneminen näyttää yhtä vääjäämättömältä kuin suomalaisen valtavirtamusiikin taantuma. En ole nyt ehtinyt itsekään sukeltamaan kaikkiin uutuuksiin, mutta ilmeisesti Lauri Haav on laittanut ulos oikeasti hyvän levyn. Pitänee tsekkailla, kun ehtii. Ennakkoasenteet vaikuttavat niin paljon kuuntelukokemuksiin, että vaikea lähteä puhtaalta pöydältä. SE olkoon osoitus omasta mielenheikkoudestani. Mutta jos valtavirtamusiikkiin tulee lähdettyä hiukan etukäteisarvioiden sävyttämin odotuksin niin indiemaailman uutuuksiin hyppään aina avoimin mielin. Täällä on tarjolla uutta joka viikko, uusia bändejä, uusia maailmoja ja musiikillisia seikkailuja, jotka yllättävät eivätkä tallaa aina samaa tuttua polkua. Sitä kai musiikin pitäisi tarjota: löytöretkiä ja uusia teitä. Sen sijaan, että se olisi vain taustalla kaikuvaa sietämättömän hiljaisuuden täytettä. Ja vaikka taisin itsekin kirjoittaa, että nykyään täytyy olla vähän päästään vialla, että jaksaa indienä vääntää musaa eetteriin niin näitä päästään lahoja on muitakin kuin meikäläinen. Hyvä näin! Tässä siis INDIEMAANANTAI ja soittolista Spotifysta. Jaa, kommentoi, tallenna tee kaikkesi, että algoritmi katsoo meitä suopeasti!
Pohjolan Lukko - Koivu ja tähti
(säv.san. Vesa Winberg)
Vesa Winberg, tuo itäisen Suomen ahkera musiikkimies ja musiikkivaikuttaja lähestyi vinkaten omasta uudesta musiikkiprojektistaan Pohjolan Lukko. Alustus projektin temaattisesta taustasta oli niin mielenkiintoinen, että tottakai piti sukeltaa mukaan. Nimittäin Vesan mukaan Pohjolan Lukon musiikissa mennään Isovihan aikaisiin tunnelmiin ja Raja-Karjalassa koettuihin venäläisten sortotoimiin. Eli asemoidutaan huolella niiihin kansakunnan synkempiin aikoihin ja historialliseen viitekehykseen. Winberg kertoi myös, että kyseessä on hänelle tärkeä projekti, jota rakennellaan hitaasti mutta varmasti.
Vesa on monesta yhtyeestä tuttu (Walkia, Dead End Irony, Dark Ride Brothers) sekä sooloartistinakin musiikkia julkaissut tekijä, jonka musiikillinen ilmaisu on liikkunut joustavasti genrerajojen yli. Kasarivaikutteet ja hard rock, niihin meikäläinen on aina kokenut Winbergin tuntevan erityistä vetoa ja tietyllä tavalla nuo elementit ovat läsnä myös Pohjolan Lukon kappaleessa Koivu ja tähti. Nimen kansalliromanttisesta ja kevyestä mielikuvasta huolimatta kappale ryntää synkkään ja todella elokuvamaiseen tunnelmaan. Kyseessä on instrumentaaliteos, joten se elää tai kuolee musiikillisen kokonaisuuden kautta. Ja tällä kertaa eletään hienosti koko kappaleen neljän minuutin ajan. Vaikka yllä mainitut kasari ja hardrock vaikutteet ovat läsnä erityisesti kitarasooloissa ja tietyissä kosketinosioissa on teoksessa uskallettu sukeltaa myös synkempään ja monipuolisempaan äänimaisemaan.
Elokuvallisuus on mielestäni avaintekijä. Koivu ja tähti onnistuu ilman lyriikoitakin maalaamaan tunnelmaa niin vahvalla pensselillä, että jälleen alkaa naapureiden postilaatikot olla uhattuina. Painostava, pahaenteinen, adrenaliinipitoinen, siinä sanoja, jotka tulevat mieleen Koivua ja tähteä kuunnellessa. Niitä kuuluisia kansallisromanttisia pohjavireitä on Winberg onnistunut teokseen hienosti vangitsemaan. Äänimaailma, melodiat ja tavallaan myös vokaalien puuttuminen luovat hypnoottisen kokonaisuuden, jota osataan kappaleen aikana myös varioida niin, että kokonaisuus ei käy tylsäksi. Huolellista ja mietittyä säveltuotantoa edustaa Koivu ja tähti. Ja tietysti jos tehdään instrumentaalina raskaampaa musiikkia niin ensimmäinen motivaattori ei taida olla striimiennätykset tai valtavirtasuosio. Ja hyvä niin. Winberg rakentanee Pohjolan Lukosta temaattisen kokonaisteoksen jollakin aikavälillä ja se kannattaa ottaa haltuun. Koivu ja tähti - kappaleen perusteella luvassa on mielenkiintoinen syväsukellus historialliseen tunnelmaan.
Joni Ekman - Vuoden päivät
(säv. san. Joni Ekman)
Tamperelainen musiikintekijä (ja ahkera sellainen) Joni Ekman oli framilla viime vuonna Joko saa laulaa? -albumillaan ja miellyin ensi kuulemalta herran letkeäpoljentoiseen ilmaisuun. Retroilu on in ja kyllä Ekmankin syvään kumartaa menneille vuosikymmenille tuplasinkun toisessa osassa Vuoden päivät. Rhodes svengaa ja lo-fi -henkinen soundikokonaisuus (ja onko tässä klavinettikin) kuljettaa kyllä kivasti maanantaisessa auringonpaisteissa aamupäivässä. Rytmi ja balanssi. Ne tulevat musiikillisesta kokonaisuudesta mieleen. Ei ole mitään ylituotettua äänivallia haettu vaan lähdetty pyhästä rytmiryhmän -yhteydestä rakentamaan. Basso juoksentelee kivaa linjaa ja rummut tekevät vähäeleistä mutta imuttavaa työtään. Siihen koskettimet ja kitarat tekemään osansa. Äärimmäisen yksinkertaista, äärimmäisen toimivaa. Joni Ekmanin laulusoundikin tukee kokonaisuutta ja vahvistaa retrofiilistä. Liekö äänitystekniikasta haettu tähän apuja. Olisi mielenkiintoista tietää. Joka tapauksessa luomua on! “Oli buutsit ja niinku rock-n-roll Ihmisen hyvyys bluussi ja soul” -sanoisi J.Karjalainen
Musiikillinen ympäristö on takavuosien sävyttämä ja toimiva. Tekstillisesti Vuoden päivät käsittelee parisuhdetta (jossa on oltu vuoden päivät) ja ilmeisesti jonkinlainen arki on hiipimässä ikkunasta sisään. Epäilyksen siemen on alkanut itää ja kertojahenkilö kyseleekin, että “jätetäänkö tähän”. Aidan toisella puolellakin on elämää. Nämä loppuunkalutun parisuhteen ja lähdön arpomisen hetket ovat itsellenikin tuttua tematiikkaa. Ei olla uuden äärellä, mutta teksti onnistuu silti kuvaamaan noita tuntoja rehellisesti ja aidosti. Kysymys jatkosta jää myös hienosti vaille vastausta kappaleen päättyessä. Aina ei tarvitse olla keksimissä uusia kielikuvia tai aiheita. Voi ammentaa vanhasta ja Vuoden päivät - kappaleen kontekstissa tämä täydentää kokonaisuuden täydeksi. Hienoa polkua kulkee Ekman, joka on myös tavoittanut musiikillaan selkeän kuulijakunnan ja ammentaa hienosta musiikillisesta perinteestä. Ei tänä nykypäivänä mikään helpoin tie. Mutta varmasti aito ja antoisa.
Joni Ekman Instagram
Ketunhautaintie - Radiomafia
(säv. san. Jussi Koskinen, Anni-Maija Koskinen, Jussi Suominen, Anna Suominen)
Retro on näemmä tämän maanantaiaamun teema. Olkoon niin. Sopii keski-ikäisen menneeseen juuttuneen möhömahan henkiseen tilaan. Ketunhautaintie on jo tovin operoinut yhtye ja Ruuhkavuosi debyyttialbumi (2025) on saanut hienon vastaanoton. Ilmeisesti myös ansaittua radiohuomiota. Uusin Radiomafia -kappale ammentaa popsävyistä ja luomuilmaisusta, jonka juuret viihtyvät takavuosien soundimaailmassa enemmän kuin nykypopin turpoahdetussa äänivallissa. Hienosti leijuu soundit ja soitanta on letkeää. Lauantaisauna mökillä tulee mieleen. Siis ihan soundeista. Kesä. Törmäpääskyt. Täyteläinen, mutta ei mitenkään tukkoonajettu orkesterointi rakentaa keskelleen paikan solistille. Siinä on hyvä antaa tekstin kuljettaa.
Tekstipuolta tarkkaillessa ei ole ihme, että tähän kappaleeseen löytyy itselläkin tarttumapintaa. Menneisiin kesiin katsova lyriikka kuvaa hienosti sitä kadonnutta aikaa, kun keväät olivat lupaus “ainaisestä elämän parhaasta kesästä”. Ne lapsuuden kesät olivat loppumattomia ja aurinkoisia. Täynnä iloa, naurua ja päättymätöntä seikkailua. Tästä osin muistojen kultaamasta todellisuudesta ammentaa myös Radiomafia-kappaleen teksti kuvaten hienosti noita lapsuuden postikorttimuistoja ja radiosta kuuluvat ohjelma toimii ankkurina. Ansiokkaasti tekstin kertoja tuodaan myös nykyhetkeen miettimään muuttunutta mailmaa. “Nyt on selässä vastuu ja elämä” - no näinpä. Mutta ehkä hetkissä eläen voi saavuttaa niitä lapsuuden muistoissa alati läsnäolleita vapauden tunteita. Ei mahdoton ajatus. Kokonaisuus teksteineen varmasti osuu tiettyyn kuulijasegmenttiin. Sävellyksessä on sopivasti korvamatokerrointa, soundit ja soitanta toimii ja tekstiin voi samaistua. Pakettiin on saatu kaikki ne tekijät, joita hyvään kappaleeseen tarvitaan. Saavutettu radiosoitto on näistä lähtökohtaisesti erittäin ansaittua. Jään innolla odottamaan yhtyeen keikkailua.
Soittolistanoistona: