Taas on vloppu taaplattu läpi vain odottaen, että koittaisi viimein viikon paras päivä eli Indie-maanantai. Muuten voisi tämän maanantain kyllä työntää suosiolla roskakoriin, mutta uuden indiemusan esiinmarssia ei tietenkään voi pysäyttää eikä haluta pysäyttää! Perjantain podcast-lähetyksen musiikkitarjonta oli laadultaan sellainen, että usko musiikkiin alkoi horjua pahasti (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Siksi on on vedettävä itse pois musiikillisesta alhosta ja toivottava, että indienskenen siivet nostavat fiilistä. Ja KYLLÄHÄN ne nostavat. Tässä kattava soittolista, joten ota haltuun ja tallenna jatkokuuntelua varten. Joka viikko tulee uutta.
Auringonliitto - Ei tavata enää
Keravalais-helsinkiläinen (landelta katsoen samaa paikkakuntaa) yhtye kiinnitti huomion nimellään, josta voi jo ennakoida, että ollaan jollain tasolla “hippitunnelmissa”. Vaihtoehtorock mainitaan genrenä esittelyssä, joten otetaan se ohjenuoraksi. Ei tavata enää -kappale on mestarillinen sovittamisen taidonnäyte ja jos kappale lähtee liikkeelle yksinäisellä pianolla ja päättyy vähän vajaan viiden minuutin kohdalla hienoon jousien maalailuun niin tietää, että ei olla millään valtavirran keskitien levyllä.
Teksti kertoo irti päästämisen vaikeudesta parisuhteissa. Menneet rakkaudet roikkuvat yllä varjojen tavoin. Ajan kuluessa ne muistot taitavat usein kultaantua ja alkaa niin sanotusti vanha suola janottaa. Saara Lampelan teksti tuo hienosti esiin tähän ilmiöön liittyvät kipuilut, arkuudet, ristiriidat ja ehkä tietyllä tavalla häpeänkin. Tekstin lisäksi Saara Lampela esittää sellaista laulamisen taitoa, että tekisi mieli pistää oman ura pakettiin. Suvereenia osaamista, sävyjä ja Tapani Kansan sanoin: “Skaala on mieletön”. Ja ennen kaikkea uskottavaa tarinankerrontaa. Kappale myös näyttää, mitä on tyylitaju ja dynamiikka sovittamisessa. Ennakkoluulotonta. Jotenkin toivoisi, että valtavirtamusiikin ystävätkin malttaisivat ottaa aikaa ja pysähtyä kuuntelemaan kappaleita pidemmäksi aikaa. Kun kaikkea ei pureskella valmiiksi tai laiteta sosekeitoksi tuottajablenderissä niin voi saada irti tekstuureja ja makuja, jotka täytyy itse uuttaa esiin. Oivalluksia voisi tulla enemmän. Well done “hippies”.
Walter FM 1+1
Ai, että kun on mukavaa tämä musiikin kuuntelu. Tekotapani tähän blogiin on kirjoittaa tekstiä samalla kun esittelyvuorossa oleva biisi jauhaa repeatilla läpi kuulokkeissa. Nyt kävi niin, että kun edellinen Auringonliiton maalaileva lopetus häipyi kaukaisuuteen iskee Walter FM kappaleen 1+1 heti perään kitarariffin voimin ja voi PERKELE, että tuli hymy huulille. Näin lähtee biisi käyntiin ja asettaa heti tunnelman ja “aikakaudenkin" oikeaksi. Näin voivat musiikilliset maailmat kohdata kuulijan päässä ja kummallekin on tilausta!
Kitarat siis starttaavat ja rummut/basso -osasto tukee starttia. “I never said you are a weirdo, but I think you are a weirdo” aloittaa Walter FM- artistinimellä operoiva Walter Metsärinne lyyrisen otantansa ja vie bändinsä kanssa matkalle 90-luvun toivorikkaisiin aikoihin. Aikaan jolloin kitaroissa oli imua ja musiikissa oivalluksia ja rikkautta. Ja niin on 1+1 -kappaleessakin, jossa rakkauden perään huudellaan. Yksi plus yksi on 2. Näin se menee.. Melankoliaa on tarinassa, koska laulajakertoja taitaa huudella rakkautensa perään vähän yksipuolisesti. Tämän tyylinen musiikki on itselleni säveltäjänä tavoittamaton taito. En osaisi tällaista kappaletta tehdä ja siksi tämän tyylinen musiikki kiehtoo valtavasti. Ja Walter hoitaa hommansa mallikkaasti ilman turhia alleviivauksia. Tarina tulee selväksi. Ja melankolia ja iloisemman puolinen sovitus tuovat mukavaa kontrastia. Oikein jää miettimään, että mitä tälle kaksikolle tapahtuikaan laulun jälkeen. Saivatko rakkaudentunnustukset vastakaikua.
Timo Kämäräinen - Lasse
Timo Kämäräinen ei varmaan suurellekaan yleisölle esittelyjä kaipaa. Kitaravirtuoosi ja yksi valtakunnan ykköskepittäjistä on kuitenkin ehkä vähän vieraampi suomenkielisen laulutaiteen parissa ja on julkaisemassa nyt ensimmäistä suomenkielistä sooloalbumia. Laulu pelastaa -nimellä kulkeva albumi on kohta julkaisussa ja sieltä on muutama sinkku jo tiputeltu.
Lasse -kappale lähtee liikkeelle maalailevissa tunnelmissa ja kysellään että “Lasse kuuletko mua” tämän jälkeen piano boogie woogie kuljettaakin biisin omalle iloisen yllättävälle radalle. Tarinassa kerrotaan miten Lasse-rumpalipoikana herätti nuoressa kertojassa ihailun tunnetta ja sai innostuvaan musiikkihommasta. Remu Aaltonen saa ansaitsemansa maininnan pariinkin kertaan. Iloista on kappaleen meininki muutenkin. Ja imua on. Tarinassakaan ei tainnut Lasselle kovin hyvin lopulta käydä, mutta kertoja sen sijaan lähti Hesaan näyttämään mitä osaa. Ja kitarasoolo puskee kappaleen kevyesti progeilevaan loppuunsa. Yksinkertaista, mukaansatempaava ja imua riittää. Ei tämäkään musiikki listoilla taida liikaa tulla soimaan. Toivottavasti radiossa sentään. Koska mukavaa on meno ja musiikillista koukkua riittävästi.
Soittolistanostot: