Maanantai, viikon paras päivä. Ainakin jos saa taas kerran tuoda lukijoille tietoon omat nostonsa “indieskenen” kovimmista uutuuksista. On itselle todella mukavaa ajanvietettä käydä läpi viikon uutuuksia ja löytää uusia soundeja ja tekijöitä. Nostoja varten tehtävä tehokuuntelu aukaisee aisteja ja pakottaa keskittymään kappalaisiin tavalla, joka pysäyttää ja maadoittaa. Hyvä näin. Kaikki uutuudet ja soittolistanostot täältä:
Longing Louisa - Cabin Talk
Longing Louisan aikaisempi Waterphile -kappale pääsi aikanaan ensimmäisessä erässä soittolistalle, mutta nyt nostetaan uusin Cabin Talk -sinkku esittelyyn asti. Taiteilijanimen taakse kätkeytyy Reetta Hotti ja tämä on käsittääkseni artistin toinen sinkkulohkaisu. Huomiota on alkanut tulla ja mm. Rumbassa uusin Cabin Talk on ollut ennakkosoitossa. Eikä turhaan. Huomio on ansaittua, kuten totesin jo perjantain podcast-lähetyksessä jonne kappale ui soittoon mutkien kautta. Yleisö tykkäsi ja samoin me raatilaiset.
Tunnelmallista, eteeristä, postikorttimaista. Kaiken keskiössä artistin hieno ja tunnerikas ääni, joka pensselin tavoin maalaa tuokiokuvaa. “Pieni ikkunaton risteilylaivan hytti, moottorin tasainen humina, myöhäinen ilta, laivan kylkeen iskeytyvien aaltojen ääni; Hytissä käyty keskustelu, jonka jälkeen päässä pyöri paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia”. Näin Hotti kuvailee kappaletta Rumballe. Hieno tunnelma on saatu aikaiseksi. Kosketinsoittimet ja syntikat luovat hypnoottista ja rauhallista, leijuvaa merellistä, tunnelmaa. Sähkökitara maalaa taustalla omaa linjaansa täydentäen äänimaailma. Tekijänsä kuvailee kappaletta yksinkertaiseksi. Sitä se onkin, mutta siinä on toisaalta kaikki mitä tarvitaan. Hieno tarina, kaunis melodia ja kertojan ääni joka imaisee kuulijan mukaansa ja pakottaa pysähtymään laulun äärelle.
Una Harnett - Mountains Do They Mourn
Sain Una Harnettin sinkun pressitiedotteen sähköpostiini pyytämättä ja yllättäen. Kiitokset siitä, koska en tiedä olisinko tätä helmeä muuten suoratoiston valtamerestä syliini sukeltanutkaan. Mountains Do They Mourn on irlantilaisjuuria omaavan porilaisen laulaja-lauluntekijän ensimmäinen soolojulkaisu. Musiikissa kuuluu irlantilaisen folkmusiikin jäljet selvästi. Eikä se ole huono asia. Akustinen kitara vie eteenpäin pelkistetysti sovitettua kappaletta, jonka keskiöön asettuu Una Harnettin ääni ja tapa kertoa tarinaa
Ja biisille annetaan aikaa. Yli neljän minuutin kesto kertoo, että tässäkään ei olla hakemassa pikavoittoja kapitalistisen maailmanjärjestyksen tiellä vaan halutaan aidosti sanoa sanottavansa musiikillisessa viitekehyksessä. Surumielistä kerrontaa, jota sovitus tukee. Tätäkin täytyy pysähtyä kuuntelemaan. Ei käy hissimusasta. Tarina kietoutuu viltin tavoin kuulijan ympärille ja Harnettin ääni soljuu vuoristopuron tavoin kuljettaen melodiaa taitavasti eteenpäin. Virkistävää, että äänen myös annetaan tällä tavalla olla keskiössä. Eikä sitä ole liikaa korjailtu tai peitelty. Ihminen laulun takana kuuluu. Ja vuoretkin surevat. Kappale on 31. lokakuuta ilmestyvän The Keeper -EP:n päätöskappale. Ottakaa haltuun.
Sonja Selene - Syksyn sävel
Kävin viimeisen esittelybiisin osalta pientä kamppailua itseni kanssa. Välillä tuntui, että Sonja Selenen versiointi Juice Leskisen ikiklassikosta ei ehkä “ansaitse” paikkaansa tällä viikolla kolmen kärjessä. Toisaalta hetkittäin halusin listalle tasapuolisuuden nimissä myös miesartistin ääntä. Mutta yhtäkaikki, lopulta oli tunnustettava, että Selenen Juice laina seisoo niin tukevasti omilla jaloillaan, että SE on otettava esittelyyn.
Kappale on kaikille tuttu riipaiseva kertomus rakkauden päättymisestä ja syntytarina lienee monille Juicen suusta jo tuttu. Tämä biisi jos joku on kaikkien tuntema ja tiedossa ja siksi sen versiointi voi olla kaksiteräinen miekka. Miten puhaltaa näin puhki kuultuun kappaleeseen jotain uutta kulmaa? Vaikeaa, varmasti. Mahdotonta? Ei todellakaan, koska niin suvereenin version Sonja Selene taikoo esiin. Oikeastaan minut tempaisi kappaleeseen vastustamattomasti mukaan intron yksinäinen valittava viulu, jonka soittama teema tuo mieleen Schindlerin lista- elokuvan tunnussävelmän. Seuraavaksi kuuloastin valtaa Sonja Selenen omaleimainen ja tunteikas ääni.
Kappale on syntynyt hetkessä, yhdeltä istumalta, hiomatta liikaa. Laulu, piano ja viulu. Mitä muuta tarvitaan? Ei juuri muuta, kun osiensa summana klassikkokappaleesta taiotaan esiin uusi tulkinta. Ja nimenomaan tulkinta. Tässä ei läpilauleta. Melodiamuutokset. Artistin tapa käsitellä laulua ja suomenkieltä tekevät versiosta omansa. Ja olen varma, että jakaa mielipiteitä. Minä ostan tämän tulkinnan vaikka päädyinkin kappaleen esille nostamiseen mutkan kautta. Kappaleen henkäisynomaisesti vastaan tuleva loppu jättää ilmaan kaipauksen. Ja artistin muukin tuotanto on kuulemisen arvoista. Alkuvuodesta ilmestynyt Pimeä pää - albumi tarjoaa oivan katsauksen maailmanmusiikkisävyjen kanssa viihtyvän artistin tuotantoon.
Soittolistanostot:
Pampulameri - Empatiaa
Poikabändi - Samoihin kansiin
Aaron Baron - High On Cash