Suomen kantritaivaalle on noussut komeetan tavoin uusi kantritähti: Rami Hänninen. Muusikkoduunari Helsingistä, jonka kappaleet maistuvat elämältä, kolhuilta, haaveilta ja pieniltä voitoilta. Hän kertoo tositarinoita. Musiikissa kuuluu häivähdys Alabama bluesia (?) ja hip hopin vaikutteita. Kantrinousijan ensimmäinen kappale Niin paljon kuin kestetään on jo mennyt TikuTakussa viraaliksi ja kerännyt tuhansia kuunteluja muutamassa päivässä. Suomikantriin on jäämässä Rodeon jälkeen tyhjiö, jonka Rami H. täyttää kirkkaan liekin tavoin. Ei ole kuin yksi ongelma. Ramia ei ole olemassakaan.
Rami on Momentum Productions - tuotantolafkan kehittelemä digitaalinen artisti. Hänen ensimmäinen sinkkunsa on A.I. äänen laulama (tai tekijöidensä mukaan A.I.-filtterin läpi laitettu, kun ei ollut sopivaa soundia saatavilla). Itse epäilen, että kappaleen tuotantokin on A.I. - vetoinen niin paljon samankaltaista “A.I. - dark countrya” tulee vastaan tikutakussa, nyt kun algoritmi on alkanut luulla, että nautin siitä. Biisin sanoitukset ovat tietyllä tavalla kantrin peruskuvastoa. Varmasti vetoaa tunteisiin, kun vastoinkäymisistä lauletaan. Lunta on Ramille tupaan satanut. Harmi, kun sitä tupaa ei ole olemassakaan.
Ja sujuvasti Rami myös kehuja, kiitoksia ja kommentteja ottaa Tikutakussa vastaan. Myös sellaisia, missä hänen ääntänsä kehutaan. Mikäpä siinä. Olen ko. tuotantoyhtiön jampan kanssa keskustellut ja tämä on kuulemma nykypäivää. Tehdään digitaalisia artisteja, joissa ei ole mitään aitoa. Kaikki kuvat artistista ovat tekoälyn tekemiä, biisit samoin tai vähintäänkin ne on robotti laulanut ja henkilöhistoriakin taitaa olla ChatGPT:n kirjoittamaa. Pitää kuulemma pysyä kehityksessä mukana. Jos ei pysy tai peräänkuuluttaa edes jonkinlaista rehellisyyttä siitä, että “Ramia” ei ole edes olemassa, on ignorantti tai ei tiedä asiasta tarpeeksi. Myönnän, että tekoälyn suhteen en ole kaikista suopein yksilö.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Rami on keksijöidensä mukaan tekemässä suomikantrille palvelusta, kun tekee genrestä viraalia ja kantri on nyt kovassa nosteessa TikuTakussa. “Ei kuulijat välitä onko se A.I.n laulama, hyvä biisi on hyvä biisi.” Tähän on tultu. Turha meidän on kuulijaa syyttää. Nyt kun on vuosia totutettu kuulijoita autotunella kyllästettyyn luonnottomaan robottisoundiin niin A.I. lauluhan kuulostaa siihen verrattuna tutulta ja “normaalilta”. Tämä sama ilmiöhän roihahti vastikään liekkeihin, kun Ultra Bran laulusuorituksia ja soitantaa alettiin soimata “epävireiseksi”. Olemme jo unohtaneet, miltä ihmisääni ja ihmisten aidosti soittama musiikki kuulostaa. Olemme bittimusiikin kyllästämiä ja vierastamme jo luonnollisuutta. Ja tätä nykymusan kliinisyyttä A.I. pystyy helposti kopioimaan. Ja näemmä myös digitaaliset artistit näin ollen kelpaavat. Tietysti tätä helpottaa se, että nykymaailman kiivaassa tahdissa ei ehditä edes pysähtyä selvittämään, kuka tai mikä Rami on. Eivätkä tekijät tietysti tätä suoraan paljastakaan. Busines is business ja A.I. on halpa työläinen. Ei valita, ei syö, ei nuku. Ja jokainen otto on täydellinen. Rahanteon kannalta optimaalinen työkalu.
Peli alkaa olla hävitty. Olen käynyt useita keskusteluja, joiden mukaan A.I. on välttämättömyys. Se tulee joka tapauksessa, joten parempi hypätä kelkkaan aikaisessa vaiheessa. Momentum Productionsin “leivissä” on oikeitakin artisteja. Ja tarjosivathan he minullekin jotain mahdollisuutta “lisänäkyvyyteen” palveluidensa kautta. Sanoin tietysti ei kiitos. Tekojani ohjaavat arvot ja periaatteet. En tietenkään tee yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, jotka ovat niiden kanssa täydessä ristiriidassa. Ja ihmettelen kuka ihmisartisti haluaa olla tallissa, joka suoltaa ulos ja promoaa näitä digiartisteja. Rami ei nimittäin ole ainoa lafkan digiartisti. Monta muutakin digipersoonaa on samasta tallista tehty muun muassa:
Josefiina, helsinkiläinen indie folk -artisti, jonka laulut kuljettavat kuulijan kauniisiin ohikiitäviin hetkiin ja herkkiin tarinoihin;
Wäinö Wilen, joka ei pelkästään soita – hän suorastaan maalaa tunnelmia. Punavuoren kujilta ponnistava artisti tunnetaan tinkimättömästä tyylistään, ajattomista melodioistaan ja soundista, joka tuntuu sekä vanhalta elokuvalta että modernilta rakkausviestiltä
Aika uskomatonta skeidaa…
Tässä ollaan ja tähän on tultu. Olen varma, että Ramin biisit soivat kohta jossain Spotifyn soittolistalla ja radiokanavilla. Samaan aikaan, kun monet indie-artistit kärttävät noita samaisia mahdollisuuksia. Eikä Rami viimeiseksi jää. Päinvastoin tämä on jäävuoren huippu. Näitä tulee koko ajan lisää. Myös isot levylafkat alkavat kohta pumpata markkinoille keksittyjä digihahmoja, joilla haetaan aina tietyn markkinasegmentin kuulijoiden huomiota. Tavoitteena on halvat pikavoitot, striimauksien maksimointi suhteessa tuotantokuluihin. Puppugeneraattorit eivät maksa mitään ja aivan pian ei tarvita kuin sopiva ja halpa kaveri tekoälylle kertomaan, minkälaista biisiä seuraavaksi tarvitaan hissimusiikiksi aamuruuhkaan tai yökerhon viimeisille tunneille.
Taide ja musiikkihan tässä häviää ja lopulta ihmiskunta. Kulttuuri on meidän erottava tekijä. Lajimme “ylivertaisuuden” ilmentymä kirkkaimmillaan. Nyt myymme sen pois. Yksi tekoälybiisi kerrallaan. Ja minkä takia? Vain muutaman dollarin tähden.
Jotenkin on jo ikävä Rodeota. Vaikka on heitäkin tullut arvosteltua. Se yhtye sentään oli ihmisolentojen muodostama.