Tekoäly on kaikkien huulilla. Minunkin, vaikka en tahtoisi asiasta mitään tietää. Haluan olla tekoälytön. Toki on myönnettävä, että kyllähän se varsin näppärältä vaikuttaa näin “kirjoja lukemalla kaiken oppineen” - näkökulmasta, kun voi nappia painamalla saada vastaukset kaikkeen. Menin pitkälti manuaalimallilla yliopistoon asti, luin kirjat ja kirjoitin esseet ihan itse. Nykynuori painaa nappulaa ja ulos printtautuu “käypää” tekstiä. Jotain jää matkan varrelle….luulen.
Mutta, mites se tekoälymusiikki. Olen esittänyt tästä netin syövereissä aika kärkkäitä mielipiteitä. Mutta olen kukkulani valinnut ja sille jään (I'll die on this hill). Tekoälymusiikki ei ole musiikkia. Se on varkaus. Tekoälyä koulutetaan luvatta olemassa olevalla kulttuuriperinnöllämme, maksamatta siitä mitään kenellekään. Tämän jälkeen tulee joku A.I. Music Designer, kuvailee haluamaansa lopputuotetta ja tekoälypuppugeneraattori suoltaa ulos uunituoreen pökäleen. Sekö taidetta. Ei mielestäni. Sekö luovaa, ei mielestäni.
Näitä tekoälyn lehmänläjiä alkaa näkymään entistä enemmän myös suoratoistoissa, joissa ne, sääntöjä kiertäen, keräävät bottikuunteluita ja nousevat toimitetuille soittolistoille. Tässä kohtaa pitää ihmetellä, että myös Suomessa nämä pääsevät listoille. En ole nähnyt Spotifyn Samuli Väänäseltä mitään ulostuloa asiaan liittyen. Eivät myöskään suuret artistit, saati levy-yhtiöt ole asiasta mitään lausuneet. Ehkäpä siksi, että business tässä haisee. Kallistahan se on studioaikaa hommata tai maksaa tuottajallekaan, jos saman saa painamalla puppugeneraattorista nappulaa ja kansalle menee läpi. Olen melko varma, että esimerkiksi eräs SONYn julkaisema joululevy on tekoälyn tuotos. Eipä siihenkään kukaan mitään vastannut, kun asiaa heiltä kysyin.
Jos olet tälläinen tekoälymusiikkisuunnittelija niin lopeta. Ota käteesi joku instrumentti, opettele 3 sointua ja ala tekemään biisejä, pääset jo pitkälle. Ja olet aito. Tekoäly poistaa taiteen tekemisestä kaiken sen, mikä siitä tekee inhimillistä - matkan alun tyhjästä paperista lopulliseen teokseen. Matkaan kuuluu kärsimystä, epävarmuutta, epäonnistumista - kaikki nämä myös kuuluvat lopullisesta biisistä. Yritystä, erehdystä, onnistumista, iloa. Kaikkea tätä on esimerkiksi minulle uuden kappaleen tekeminen. Taiteilijan kuuluu kärsiä. Ei välttämättä kirjaimellisesti, mutta tekoprosessiin se kuuluu. Ei uuden kappaleen tekeminen ole napin painamista. Se on itsensä ja ympäristön kuuntelemista. Osaamisen ja ajatuksien kanavoimista uuteen tekstiin tai sävellykseen.
Tekoäly ei ainakaan itselleni tule koskaan korvaamaan biisintekotapaani. Haluan seistä kesäiltana keskellä olohuonetta, kitara kaulassa. Aistia hiljentyvää ja viilentyvää kesäiltaa avonaisen oven läpi. Kuunnella, mitä sisimpäni sanoo ja mitä sormet kitaran otelaudalla alkavat kertoa. Näin syntyi viimeisimmän kappaleeni ensimmäinen säkeistö. Juuri tuollaisena hiljaisena, odottavana hetkenä heinäkuisena kesäiltana. Olohuoneessa. Yksin. Vain minä ja kitara ja ympäröivä kaikkeus.
Kesäilta viilenee
Valo varjoon tanssi taas
Tää on se hetki
Kun kaikki alkaa uudestaan
